Pikku Nemo (1989)

Joskus 80-luvun alkupuolella länsimaissakin huomattiin japanialaisen animen olevan kovassa nousussa ja joku kekseliäs sai päähänsä hyödyntää uskomattoman tilaisuuden tuottamalla idän parhaiden tekijöiden kanssa länsimaisen yleisön makuun tuotetun ison rahan piirretyn elokuvan. Vuosikausien tuotantohelvetin jälkeen tämä lopulta julkaistiinkin joskus 90-luvun alkuvuosina, mutta massiivisesta panostuksesta huolimatta Pikku Nemo osoittautui tekijöilleen taloudelliseksi katastrofiksi.

Ehkä on viisainta aloittaa tällä kertaa niistä positiivisemmista puolista.

Pikku Nemo oli ajan henkeen todella kovien tuotantoarvojen leffa ja tätä ilmeisesti tarkoitettiinkin jonkinlaiseksi animen vallankumoukseksi lännessä, joten visuaalinen puoli on jo aivan ensimmäisistä kuvista lähtien hengästyttävän hienoa katseltavaa. Siis oikeasti, tätä voisi vaikka katsoa ilman ääniä ja tekstityksiä ja nauttia pelkästä maailmanluokan animaatiosta yllin kyllin - ja loppua kohden meno vain tuntuu paranevan entisestään.

Periaatteessa edellinen ei olekaan ihme, sillä tämän on tuottanut sama studio joka on vastuussa mm. Akirasta.

Tässä on jopa yksi kohtaus suoraan plagioitu Richard Williamsin Raggedy Ann & Andy: A Musical Adventurestä; tarkemmin sanottuna se samainen animaatioteknisesti virtuoosimainen takaa-ajokohtaus, joka päätyi saman tekijän The Thief and the Cobbler: The Recobbled Cutiin. Plagiointi ja muilta nyysiminen on rumaa, joten siitä on pakko antaa vähän runtua.

Taisin muuten unohtaa mainita, että yhdessä vaiheessa tätä olikin ohjaamassa Hayao Miyazaki, mutta mies jättäytyi lopulta tuotannollisten ongelmien vuoksi pois, tilalle palkattiin Chirinin Kellon ja The Sea Prince and the Fire Childin Masami Hata. Niin paljon kuin Hataa itse fanitankin, mies tuntuu tässä olevan jälleen kerran vääränlaisen projektin ruorissa. Hata nimittäin on nimenomaan melankolian ja klassisen tragedian osaajia, mutta miehellä ei tässä ole ollenkaan hetkeä väläyttää osaamistaan.

Mutta mennäänpä sitten niihin todellisiin ongelmiin ja tämän epäonnistumisen todelliseen syyhyn: tarinaan. Niille jotka eivät tiedä, Pikku Nemo perustuu Winsor McCayn samannimiseen sarjakuvaan, jossa pikkulapsi matkaa unimaailmaan tapaamaan salaperäistä prinsessaa. Little Nemo oli aikoinaan myös ensimmäinen "nykyaikainen" animaatiolyhäri, joten tarinan valinta ensimmäiseksi länsimaissa suuremmalla fanfaarilla julkaistuksi animeksi on ollut vähintäänkin symbolinen.

Mutta se tarina... ensimmäinen puolikas Pikku Nemosta tuntuu lähinnä visuaalisesti vinkeältä kokoelmalta irtonaisia kohtauksia, joilla ei tunnu aina olevan mitään tekemistä minkään kanssa. Pikku Nemo matkaa tässäkin unien maailmaan, mutta hahmolla ei varsinaisesti tunnu olevan pitkään aikaan mitään oikeasti kiinnostavaa tekemistä tai päämäärää. Mikä pahinta, Nemo myös heräilee ilman sen kummempaa syytä vähän väliä ja huomaa kaiken olleenkin unta. Döh!

Mutta keskivaiheilla onneksi alkaa tapahtua kun painajaismaan Muodonmuutoksia-leffan paholaisen mieleentuova kuningas karkaa vankilastaan ja kidnappaa unten valtakunnan kuninkaan. Tässä kohtaa animaation taso nousee taas täysiin pisteisiin ja tarinakin löytää vihdoin punaisen langan, jota seurata loppuun asti. Kunpa tätäkin olisi saatu jo aivan alusta asti ja kyseessä olisi voinut olla todella mielenkiintoinen elämys.

Loppujen lopuksi itse tavallaan jopa tykkäsin Pikku Nemon seikkailuista kaikista isommistakin ongelmista huolimatta. Tarina on pääosin täyttä roskaa, hahmot ovat äärimmäisen pinnallisia eikä koko hommassa tunnu olevan muutenkaan aina päätä eikä häntää, mutta ne harvat hetket kun ääninäyttely toimii ja animaatiopuolikin pääsee todella loistamaan panevat kyllä helposti sukat pyörimään kenellä tahansa.

Ei huono, mutta hyvin hyvin hyvin viallinen pikku animeleffa.


Arvio: 2.5/5


LITTLE NEMO: ADVENTURES IN SLUMBERLAND, 1989 Japani, USA
Tuotanto:
Ohjaus: Masami Hata, William T. Hurtz
Käsikirjoitus: Chris Columbus, Richard Outten
Näyttelijät: Bernard Erhard, Gabriel Damon, Laura Mooney, Mickey Rooney