My Little Pony: Elokuva (2017)

Pikkuponit ovat järjestämässä suuria ystävyysjuhlia, kun pimeyden voimien nimeen vannovat pahikset laskeutuvat ja pilaavat juhlat. Yksi pahiksista on entinen yksisarvinen psycho bitch, jonka taikasarvi syystä tai toisesta katkesi ja tällä ei siksi ole ystäviä. Pikkuponiystävykset lähtevät ystävyysvoimin varustetun prinsessaponin johdolla seikkailuun pelastaakseen kotinsa ja ystävänsä. Lopussa ystävyys voittaa.

Tällaista elokuvaa on varmaan keskiverto kaduntallaajan täysin mahdotonta katsoa avoimin silmin ja objektiivisesti. Kyseessä on todella pienille lapsille ja äidin luona asuville pervoille nörteille suunnattu hömppäleffa värikkäiden satuponien ystävyydestä. Ilmeisesti My Little Ponya ei niiden pervojen lisäksi ole nähnytkään kukaan muu kuin minä – mikä on tavallaan valtava sääli, sillä tämä on oikeasti harvinaisen onnistunut ja kaikin puolin viihdyttävä lasten ponileffa.

Ehkä tätä on helpompi selittää auki vertailemalla vaikka äskettäin katsomaani Star Wars: The Last Jediin, joka käytännössä kompuroi kaikilla mahdollisilla tavoilla visuaalista puolta lukuun ottamatta. Last Jedillä oli esimerkiksi mittaa melkein kolme tuntia ja suurin osa siitäkin oli pelkkää filleriä ja ilmaa, jonka aikana hahmot eivät tehneet tai sanoneet mitään kiinnostavaa eikä sankareiden seikkailu oikeastaan edennyt koko elokuvan aikana yhtään mihinkään.

My Little Pony: Elokuvalla on mittaa vain puolet Last Jedistä, mutta tässä ei ole ainuttakaan turhalta tuntuvaa kohtausta tai ylimääräistä hahmoa vaan lopussa kaikki juonenpätkät sidotaan yhteen nätisti ja pienimmätkin käänteet merkitsevät lopulta jotain. My Little Ponyn tarina on lisäksi koko ajan liikkeessä ja sen epätäydelliset sankarit joutuvat pinteestä toiseen, kohtaavat vastoinkäymisiä sekä oppivat matkan varrella jotain itsestään ja ystävyyden merkityksestä – toisin kuin yksikään hahmo koko Last Jedissä.

Tässä on jopa kokonainen katras erittäin muistettavia klassisia satuhahmoja, jotka esitellään jo alussa niin hyvin ettei itselleni jäänyt minkäälaista tarvetta ylimääräisille selittelyille – jälleen toisin kuin Last Jedissä. Pelkästään My Little Ponyn hahmojen alkuperäisdubbausten erilaiset puhetyylit ja äänenpainot hehkuvat enemmän persoonallisuuta kuin mitä laimealla Reyllä on ollut koko uuden saagan aikana.

Jopa My Littlen Ponyn komedia toimii paremmin kuin kertaakaan Last Jedissä. Tarinan varsinainen pahis esimerkiksi on suoraan jostain piirrettyjen pahisten käsikirjasta, mutta hahmon zurgmaista koomista säätöä on harvinaisen viihdyttävää seurata ja lopussakin nähdään kunnollinen eeppinen ja jännittävä kliimaksikin Kaikenkarvainen Charlie 2 -tyyliin. Tarkkasilmäinen ja -korvainen löytää tästä vielä yllättävänkin ovelaa pieru- ja elinhuumoria, jota ei ikipäivänä osaisi odottaa My Little Ponyn kaltaiselta viattomalta hupailuleffalta.

Mitenkään täydellinen My Little Pony ei todellakaan ole: sen musikaalinumerot ovat hirveitä ja aivan liian pitkiä, kliseitä tihkuva juoni toistaa jonkin verran itseään ja yksi hahmoista käy nopeasti ärsyttäväksi, mutta tässä tehdään niin paljon asioita oikein etten oikeasti jaksanut loppujen lopuksi välittää ollenkaan tämän virheistä. My Little Pony on hienosti animoitu, värikäs ja viaton lapsille suunnattu pöhkö ponielokuva, ajatonta sadun taikaa hehkuva ja taidolla kerrottu tarina ystävyydestä.

My Little Ponystä tulee pelkästään hyvälle tuulelle. Mitä muuta te oikein haluatte tällaiselta leffalta?


Arvio: 4/5


MY LITTLE PONY: THE MOVIE, 2017 USA, Kanada
Tuotanto: Brian Goldner, Stephen Davis, Marcia Gwendolyn Jones, Haven Alexander
Ohjaus: Jayson Thiessen
Käsikirjoitus: Bonnie Zacherle, Joe Ballarini, Lauren Faust, Meghan McCarthy, Michael Vogel, Rita Hsiao
Näyttelijät: Brian Dobson, Emily Blunt, Kristin Chenoweth, Liev Schreiber, Michael Dobson, Michelle Creber, Taye Diggs