The Handmaiden (2016)

Jos nyt olet vähänkään järkevä, lopetat tämän arvostelun lukemisen tähän ja katsot itse elokuvan ensin. Mitä vähemmän siitä tietää etukäteen, sen parempi.

Päätit kuitenkin jatkaa lukemista? Hyvä, jatketaan siis. Kuten jokainen täällä jo varmaan tietääkin, The Handmaiden on yksi vuoden parhaita ja Oldboy-mies Chan-wook Parkin uran menestyneimpiä ja hienoimpia elokuvia. Kyseessä on korealaistettu versio Sarah Watersin vuonna 2002 ilmestyneestä Silmänkääntäjästä, joka tässä on muunnettu kauniisti sanottuna eroottista fantasiaa ja sensuellia kuvastoa hyödyntäväksi, mustalla huumorilla silatuksi psykologiseksi jännäriksi jossa fetissejä, yllättäviä twistejä ja tyttöjen välistä lihallisempaakin rakkautta on riittämiin. En itse ole valitettavasti lukenut alkuperäisromaania, mutta voisin kuvitella Parkin värittäneen alkuperäistarinaa ”vähäsen” omalla tavaramerkkityylillään.

Elokuva alkaa, kun Sook-Hee saapuu eksentrisen japanilaista kulttuuria rakastavan herrasmiehen englantilais-japanilaista tyyliä yhdistävään kartanoon tämän kasvattityttären ja rikkaan perijättären henkilökohtaiseksi palvelijattareksi. Kartanon tyyli on siis osa elokuvan fetisististä ja eroottista symboliikkaa: englantilainen ja japanilainen kulttuuri edustavat korealaisittain alistamista. Sook-Hee on todellisuudessa japanilaiseksi kreiviksi tekeytyneen ja rikkaan perijättären rahoja tavoittelevan huijarin taloon soluttama taskuvaras, joka kuitenkin alkaa itse nopeasti tuntea vetoa emäntäänsä. Mikään ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ja loppujen lopuksi kaikki huijaavat kaikkia.

The Handmaiden on taatusti tylsin ja ikävin koskaan arvosteluun tullut leffa. Ei siksi, että tämä olisi varsinaisesti mitenkään huono, mutta kun sen koko juoni käytännössä perustuu erilaisille yllätyksille, joten tästä ei kauheasti voi kirjoittaa spoilaamatta elokuvaa edes vähäsen. Mitäköhän tästä sitten voi sanoa? Käsikirjoitus on timanttista jälkeä, näyttelijät tekevät ensiluokkaista jälkeä, Chan-wook Parkin ohjaus maailmanluokan työtä ja upea soundtrack vie mielen ja kielen mennessään. Tietysti tässä on myös mukavasti paljasta pintaa, valloittava tunnelma ja paljon erilaisia kieroja twistejä, mutta niistä ei valitettavasti voi tämän enempää kertoa.

Yksi omista suosikkikohtauksistani ajoittuu melko tarkkaan The Handmaidenin keskivaiheille eikä sillä onneksi ole juonen käänteiden kanssa varsinaisesti mitään tekemistä. Yksi tarinan keskeisistä hahmoista on vanha ja harmaantunut, taidetta ja kirjallisuutta rakastava ukko. Kyseisessä kohtauksessa luetaan runoja ääneen ja joka välissä leikataan ristiin ukon ja huijarikreivin eroottisen ruoskimisen kanssa. Tämä on siis selvä viittaus Sergei Eisensteinin Lakon legendaariseen montaasikohtaukseen, jossa lakkoilevien työläisten lahtaus rinnastetaan samalla tavoin eläinten teurastamiseen.

Ehkä tämä riittääkin tältä erää. Kuten sanottua, mitä vähemmän The Handmaidenista tietää etukäteen, sen paremman nautinnon siitä saa irti. Omasta puolestani voin täysin rinnoin suositella tätä elokuvaa kaikille vähänkään tällaisista omalaatuisista pienistä taideteoksista pitäville. Pituutta tällä on reippaasti, mutta tarina pitää pihdeissään sen verran hyvin, ettei sitä oikeastaan edes huomaa. Kotimaassaan julkaistulla ohjaajan versiolla on pituutta vielä parikymmentä minuuttia enemmän, mutta sitä ei ainakaan toistaiseksi ole meillä päin saatavilla.

Yksi vuoden parhaista.


Arvio: 5/5


AH-GA-SSI, 2016 Etelä-Korea
Tuotanto: Syd Lim, Chan-wook Park
Ohjaus: Chan-wook Park
Käsikirjoitus: Chan-wook Park, Sarah Waters, Seo-Kyung Chung
Näyttelijät: Hae-suk Kim, Jin-woong Jo, Jung-woo Ha, Kim Tae-ri, Min-hee Kim, So-ri Moon