The Wailing (2016)

The Wailingin tarina sijoittuu pieneen ja syrjäiseen salaperäisten kuolemien ja tautiepidemian riivaamaan eteläkorealaiseen peräjunttilaan. Paikallinen poliisi kuulee paikkakunnalle hiljattain saapuneesta hämäpäreräisestä japanilaisesta ja päättää lähteä tutkimaan tämän yhteyttä pikkukyläsen tapahtumiin. Ennen kuin kukaan huomaakaan, on poliisin oma tytärkin jo taudin vallassa. Koska kyseessä on kauhuelokuva, ei yliluonnollisten henkimaailman elementtien mukaantulo liene kovinkaan yllättävä kuvio.

Täytyy sanoa, että ensialkuun en pitänyt tästä leffasta alkuunkaan. Etenkin ensimmäiset kolme varttia tuntuivat enimmäkseen hyvin epämääräiseltä ja päähenkilöstä maalataan kuvaa jonkinlaisena yksinkertaisena junttina ja koomisena törmäilijänä. Mitä pitemmälle The Wailingkuitenkin etenee, sen koukuttavammaksi ja tunnelmallisemmaksi se muuttuu. Normaalisti tarinan henkilöiden persoonallisuuksien yllättävä muuttuminen käy häiritsevästi virheestä, mutta tässä päähenkilön nopea vakavoituminen oli ainakin omasta mielestäni pelkästään hyvä juttu.

The Wailingissa on kuitenkin miljoona pientä ja suurta ongelmaa, jotka estävät tätä nousemasta likimainkaan lähelle viime vuoden parhaan eteläkorealaisen elokuvan kuningaspaikkaa. Harmittavasti nuo kaikki miljoona pointtia liittyvät lähes järjestään leffan käsikirjoitukseen, jota ei kuitenkaan pysty spoilerien vuoksi tässä kovinkaan tarkkaan ruotimaan. Kuta enemmän The Wailing yrittää heittää kehiin erilaisia twistejä ja yllätyksiä, sen järjettömämmäksi meno ja tarinan henkilöiden käytös tuntuu vain käyvän, loppuun asti hienosti tihenevästä ambienssistakin huolimatta.

Keskivaiheilla esimerkiksi nähdään pahan hengen manauskohtaus, joka selvästi toimii, mutta jonka tarinan päähenkilö kuitenkin tyhmyyttään päättää selittämättömästi keskeyttää. Myöhemmin kuitenkin paljastuu, että yksi manausrituaaliin osallistuvista olikin itsensä sielunvihollisen palveluksessa koko ajan, joten mieltä jää lopulta pahasti kismittämään, miksi kyseinen hahmo ylipäänsä osallistui isäntänsä selvään tuhoamisrituaaliin alunperinkään, sillä hahmo ei mitenkään voinut etukäteen tietää rituaalin keskeytymisestä!

Lopussa kuvioon ilmeisesti astuu vielä jonkinlainen hyvä haltija, joka taidettiin kevyesti esitellä jo elokuvan ensiminuuteilla, mutta joka on lähes kolmetuntisen leffan loppuun mennessä päässyt jo täysin unohtumaan. Haltija selittää päähenkilön tyttäreen kohdistuneen kirouksen jollain, jota päähenkilö on elokuvan tarinan aikana tehnyt – vaikka tytär ja moni muu kyläläinen olivat selvästi pirun riivaamia jo ennen kyseistä tapahtumaa!

Nuo ovat vain muutama pientä esimerkkiä tämän käsikirjoituksen ammottavista aukoista. The Wailingia on jostain syystä ylistetty ja hehkutettu suunnilleen koko viime vuoden parhaana uutena kauhuelokuvana ja tälle on jostain syystä sadellut roppakaupalla täysien pisteiden arvosteluja ja läjäpäin erilaisia palkintojakin, mutta omasta mielestäni kaikki edellinen tuntuu melkoiselta ylilyönniltä. Moneen viime vuosien tusinakauhuun ja halpaan säikyttelypätkään verrattuna tämä on ehkä huippulaatua, mutta sen edemmäs ei kyllä ole juuri menemistä vaikka tässä paljon hyvääkin löytyy.

The Wailing on toisin sanoen kohtuullisen hyvä ja nautittava kauhuelokuva, mutta käsikirjoitusmielessä pahasti viallinen sellainen. Ei tästä kyllä vuoden parasta eteläkorealaista saa, mutta kyllä tämän nyt ihan mielikseen kuitenkin katsoo.


Arvio: 3.5/5


GOKSUNG, 2016 Etelä-Korea
Tuotanto: Hong-jin Na, Suh Dong-hyun
Ohjaus: Hong-jin Na
Käsikirjoitus: Hong-jin Na
Näyttelijät: Do Won Kwak, Han-Cheol Jo, Jung-min Hwang, Jun Kunimura, So-yeon Jang, Woo-hee Chun