On kulunut kaksi vuotta Mies ja elokuvakameran julkaisusta. Tällä aikaa Stalin on ottanut paikkansa työväenluoken paratiisin kiistattomana ykkösmiehenä ja maata on alettu todenteolla panemaan uuteen uskoon viisivuotissuunnitelman voimin. Samalla kurinpitoa ja sensuuria kovennettiin entisestään ja edellisen vuosikymmenen realistisempi elokuva korvattu astetta sankarimmisella ja seesteisemmällä propagandamateriaalilla. Mikäli siis sattuu kaipaamaan Elokuvasilmän ajan aitoja hulluuden ja kuoleman visioita, tämän ajan elokuvissa niitä ei enää juurikaan tulla näkemään.
Entusiasmi on puhdasta propagandaa ja tarkoitettu lähinnä glorifioimaan kaikkea edellistä. Pääpaino elokuvassa on erityisesti Ukrainan luonnonrikkauksista rikkaan Donbassin alueen sosialistisen edistyksen kuvauksessa ja kyseessä onkin tiettävästi ensimmäinen Vertovin elokuvista, joka keskittyy kuvaamaan yhtä tiettyä paikkaa useamman yhteen leikatun sijasta. Tällä kertaa mukaan on lisätty vielä runsaasti kokeiluja äänen ja kokeellisen musiikin yhdistämisestä perinteiseen vertovilaiseen kikkailuun, mutta perus ydinsubstanssi on edelleen samaa kuin miehen elokuvissa ennenkin.
Elokuva alkaa otoksella, jossa nuori nainen panee radiokuulokkeet päähänsä. Ilmeisesti tämän tarkoituksena on, että loppu elokuva on ”visuaalista musiikkia” ja koostuu lähinnä radion kuuntelijan omista mielikuvista. Ensimmäisenä kuvajaisena tässä nähdään kirkossa käyviä vanhuksia leikattuna ristiin juoppojen sekä kaduilla marssivien pioneerien ja nuorten kommunistien kanssa. Ilmiselvänä viestinä alun kolmanneksessa on kuvata vanhaa kapitalistisen dekadenssin turmelemaa kansaa oopiuminsa parissa ja nuoret edistykselliset repimässä taantumuksellista kirkkoa juurineen irti ja korvaamassa ristit työväenluokan omilla symboleilla ja punalipuilla. Vasta parisenkymmentä minuuttia takana ja heti kunnon propagandatykitystä!
Keskivaiheilla aletaan Vertovin perinteille uskollisesti onanoimaan oikein kunnolla erilaisilla mekaanisilla koneilla ja härveleillä – tämä osa kuvaa saapuvaa edistystä ja takapajuisen vanhan maailman industrisaatiota – sekä viimeinen kolmannes etenee hiilen kiertokulun mukaisesti kaivoksesta masuuneille ja takaisin mekaanisten härveleiden pariin. Viimeisissä kuvissa juhlitaan kollektivisoinnin tuottamaa ”edistystä” ja ”hyvinvointia” sekä marssitaan edelleen kohti parempaa huomista kommarilaulujen raikuessa taustalla. Ei puhettakaan sairaista tai rammoista.
Entusiasmia on vähän vaikea muuten lähteä kuvailemaan kuin toteamalla tämän olevan vielä jotakuinkin samanlainen kuin ohjaajan aiemmatkin tuotokset sillä erotuksella, että tästä on jo selvästi karsittu turhaa realismia pois. Parhaimmillaan Entusiasmi on kun Vertov pääsee perinteisine leikkauskikkailuineen toden teolla irti, pahimmillaan tämä on vain saarnaavaa ja aikansa elänyttä propagandaa, joka ei tarjoa nykykatsojalle oikeastaan sen enempää kuin useimmat tämän ajan muutkaan kommunistien mielipidemarkkinointiin suunnatut tekeleet.
Dziga Vertov itse piti tätä yhtenä heikoimmista teoksistaan, eikä tässä kai muuta voi sanoakaan kuin yhtyä miehen mielipiteeseen ainakin tähän asti ilmestyneiden leffojen osalta. Ei huono, mutta selvästi edeltäjiään heikompi tykitys.
Arvio: 4/5
ENTUZIAZM, 1931 Neuvostoliitto
Ohjaus: Dziga Vertov
Käsikirjoitus: Dziga Vertov
Arvio: 4/5
ENTUZIAZM, 1931 Neuvostoliitto
Ohjaus: Dziga Vertov
Käsikirjoitus: Dziga Vertov
