Tetsuo: Ironman (1988)

Tetsuo: Ironmanin kyberpainajainen ei voisi oikeastaan alkaa yhtään viehättävämmin: ensimmäisissä kuvissa nähdään teknofetisisti leikkaamassa omaa lihaansa ja tunkemassa syöpäläisiä kuhisevasta leikkaushaavasta sisään elektroniikkarompetta ja rasvaisia metalliputkia. Seuraavaksi nimetön japanilainen jokamies ajaa vanhingossa autonsa kanssa peltipervertikon yli, heittää ruumiin lähimpään roskikseen ja katoaa paikalta kuin mitään ei olisi koskaan sattunutkaan. Pellettipervo saa lopulta kuintekin kostonsa, kun jokamies muuttuu ihmisen ja koneen epämääräiseksi epäsikiöksi.

Tämä elokuva on vähän kuin yhdistelmä Eraserheadin neuroottisen selittämätöntä ahdistusta, Videodromen synkkää teknosurrealismia ja body horroria, ihanan suttuista underground-laatua ja muuten vain taatun nerokasta japanilaista hulluutta. Tetsuon maailmassa jokainen kuva on äärimmäisen ruma ja likainen sekä erikoistehosteet itsetarkoituksellisen rupuisia ja alkeellisia. Taustamusiikkinakaan ei tässä kuulla mitään enkelikuoron joikua tai rasittavaa viulujen vinku-ulinaa vaan visuaalista saastaa säestää aito ja rehellisen rouhea metallin pauke ja industrial-mökä.

Tämä jos mikä on luovaa elokuvan taidetta, uskokaa pois. Miettikää asiaa vaikka tältä kantilta: Tetsuo: Ironman on varmaan maailman ainut edes etäisesti kyberpunk-leffaa muistuttava elokuva, joka ei yritä suoraan kopioida ainuttakaan genren klassikkoa. Tässä ei esimerkiksi seikkailla post-apokalyptisessä tulevaisuudessa, pohdiskella katoavaa identiteettiä, painiskella inhimillisestä menneisyydestä kumpuavien muistojen kanssa, jahdata replikantteja futuristisessa kaupungissa eikä koko elokuvassa nähdä pahoja korporaatioita. Ainuttakaan. Tetsuo on kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla raivokkaan kapinahenkinen kauhukakara, joka lähinnä haistattaa pitkät kaikille omansa ja muiden genrejen kliseille ja määrittelee itse omansa.

Koko reilun tunnin pituisessa elokuvassa ei taida olla ainuttakaan kohtausta, jossa olo kävisi likimainkaan turhan mukavaksi. Tomorowo Taguchin tässä vaiheessa amatööritaidolla esittämä päähenkilö tuntuu jokaisessa kohtauksessa heiluvan ja ääntelevän kuin tuskissaan, mitä tunnetta töksähtävän neuroottisesti etenevä kuvaus ja leikkaus vielä korostavat entisestään. Alun takaa-ajokohtaus oli rupuisuudessaan yksi omista suosikeistani koko elokuvassa, paremmaksi pistää vain lopun totaalinen stop motion -muodonmuutos, jossa koko hahmo muuttuu pikkuhiljaa täysin tunnistamattomaksi romuläjäksi. Kumpikin omalla tavallaan ahdistavaa, mutta samalla pahuksen kiehtovaa katseltavaa. Kerrankin elokuva, jota voi ihan oikeasti sanoa ahdistavaksi ja painajaismaiseksi elämykseksi!

Tetsuo: Ironman on oman omituisen genrensä suuri yksinäinen; äärimmäisen hyvällä tavalla likainen ja kaamea elokuva, jonka kaltaista tai veroista eivät edes sen alkuperäiset tekijät ole kyenneet hyvästä yrityksestä huolimatta koskaan tekemään. Tetsuon jälkeen ei enää ikinä katso jäteasemalla lilluvaa metalli- ja elektroniikkaromua samalla tavalla kuin ennen.

”KANEDAAAA!!!1”


Arvio: 4.5/5


TETSUO, 1988 Japani
Tuotanto: Shinya Tsukamoto
Ohjaus: Shinya Tsukamoto
Käsikirjoitus: Shinya Tsukamoto
Näyttelijät: Kei Fujiwara, Nobu Kanaoka, Tomorowo Taguchi