True Heart Susie (1919)

Susie on maaseudulla vanhan tätinsä luona asuva naiivi tyttö, joka on salaa rakastunut naapurin poikaan Williamiin. Susie haluaisi aikuisena mennä pojan kanssa naimisiin, mutta sitä varten olisi Williamille saatava kunnollinen koulutus ja työpaikka kokonaisen perheen elättämiseen. Hyväsydäminen Susie päättää myydä perheensä rakkaan lehmän auttaakseen poikaa rahoittamaan tulevia opintojaan. Kun William myöhemmin valmistuu ja palaa takaisin kotikyläänsä, mikään ei enää ole niin kuin ennen...

True Heart Susien ilmestymisen aikoihin vanha amerikkalainen maaseutu pienviljelijöineen ja tiiviine kyläyhteisöineen alkoi olla useimmille enää nostalgista lähimenneisyyttä ja omalla tavallaan koko elokuva onkin vähän naiivin idealistisen nostalgian värittämää. True Heart Susien viattomassa maailmassa kaikki maalaiset ovat aina rehellisiä, ahkeria ja kohteliaita, jokainen ihminen vauvasta vaariin on aina hyvin pukeutunut ja puuteriakin käytetään hyvin säästeliäästi Herran pelossa ja nuhteessa. Tällaisessa vanhan ajan maailmassa aika kuluu levollisesti omalla painollaan ja jokaisella tarinalla on aina onnellinen loppu.

Tietenkään vanhanaikaisuus ei rajoitu pelkkään aiheeseen vaan koko elokuva näyttää juurikin lähes sata vuotta vanhalta. Tämä on tehty vuosikausia ennen hienompien leikkaus- ja kuvaustekniikoiden keksimistä, ehkä nykymakuun vähän turhankin teatterimaiseen ja lineaariseen tyyliin. Toisaalta D. W. Griffith oli aikoinaan juurikin tällaisen yksinkertaisemman tyylin suvereeni mestari, joten vaikka tämä ei moderneilla standardeilla ihan terävintä kärkeä olekaan, ei tätä missään nimessä voi epäonnistuneeksikaan sanoa. Todella hyvään ja vaikuttavaan elokuvaan ei varsinaisesti tarvita mitään ihmeempiä kikkoja ja katseenvangitsimia, kunhan homman varsinainen perusta on kunnossa ja sitähän se True Heart Susiessa nimenomaan on.

Tietenkään tätä arvostelua ei voi vakavasti kirjoittaa loppuun ihastelematta pääosaa esittävän Lillian Gishin roolisuoritusta. Griffithin elokuvien vakiokasvona tunnettu Gish esittää tässä sekä teini-ikäistä että aikuista Susieta vaikka hänellä oli tässä vaiheessa ikää jo lähes kolmisenkymmentä vuotta eli reippaasti liikaa kumpaankin, mutta näyttelijän ulkoisesta habituksesta tätä ei kuitenkaan huomaa missään vaiheessa ellei asiaa erikseen tietäisi. Ihan samanlaista temppua en muista nähneeni montaakaan kertaa. Lähimmäksi vastaavaa pääsee ehkä Albert Dieudonne Napoleonissa, mutta siinä iän kyllä huomaa helposti.

En oikeastaan tiedä oliko tähän erikseen valikoitu joku vapaa sävellys vai soiko taustalla vartavasten tätä tarkoitusta varten tehty musiikkiraita, mutta haikean nätti pianomusiikki sopi ainakin omasta mielestäni muuhun elokuvaan täydellisesti. Harvoin jos koskaan pelkkä musiikin kuuleminen saa leffaa katsoessa yhtä liikuttuneeseen mielentilaan kuin True Heart Susieta seuratessa.

True Heart Susie täyttää pian sata vuotta, siinä ei ole sadan miljoonan erikoistehosteita eikä kumitisseillä ja tekopakaroilla varustettuja huippumalleja, mutta tunnetasolla se antaa edelleen helposti turpiin useimmille uudemmille muotitöräyksille. Tätä elokuvaa kuvaa ehkä parhaiten englanninkielen sana ”quaint”, joka karkeasti käännettynä tarkoittaa viehättävää ja ihanan vanhanaikaista – sitä True Heart Susie nimenomaan on: viehättävän vanhanaikainen ja söpö kuin kissanpentu. Ja tämä on aika paljon tällaisen astetta kyynisemmän ihmisen sanomaksi.

Mikä voisi tässä maailmassa oikeasti olla söpömpää kuin rakkaan lehmänsä myyminen sen oikean tosirakkauden puolesta?


Arvio: 5/5


TRUE HEART SUSIE, 1919 USA
Tuotanto: D.W. Griffith
Ohjaus: D.W. Griffith
Käsikirjoitus: Marian Fremont
Näyttelijät: Carol Dempster, Clarine Seymour, George Fawcett, Kate Bruce, Lillian Gish, Loyola O'Connor, Raymond Cannon, Robert Harron, Wilbur Higby