sunnuntai 6. elokuuta 2017

Sininen lintu (1918)


Eletään joulun aikaa. Köyhä leskirouva pyytää kahdelta lapselta laululintua sairaan lapsensa iloksi, mutta tulee näiden itsekkäästi torjumaksi. Seuraavana yönä hyvä haltija ilmestyy lapsille ja ohjeistaa näitä etsimään onnea tuovaa sinistä lintua. Toiselle lapsista hyvä haltija antaa turbaanin, jonka avulla lapset näkevät kaiken elävän ja elottoman todellisen luonnon. Mukaansa seikkailuun lapset saavat joukon ihmismäisiä huonekalujen ja eläinten henkiä, joiden haltija kertoo kuitenkin katoavan seikkailun tultua päätökseensä.
Luonnollisesti Sinisen linnun seikkailu ei ole mikään ihan arkipäiväinen ja mielikuvitukseton juttu, sillä lapset vaeltavat onnea etsiessään jos jonkinlaisen satulinnan ja allegorisen luolaston läpi. Varmaankin koko elokuvan kuuluisimmassa kohtauksessa käydään tervehtimässä kuolleita isovanhempia onnellisten kuolleiden iloisessa maailmassa, jossa vanhukset elävät kuin eivät koskaan olisi kuolleetkaan. Toisessa kuuluisassa kohtauksessa nähdään syntymättömiä lapsia, joita vanhan miehen hahmon ottanut Aika kuljettaa laivallaan ihmisten maailmaan. Lopussa nähdään ihan oikea moraalikin.

Sininen lintu on sikäli harvinaislaatuinen elokuva, että vaikkei se periaatteessa olekaan kestänyt ollenkaan aikaa, ei lapsekkaan mielikuvituksellinen tarina, vähän kulahtaneet erikoistehosteet ja värikäs teatterilavastus oikeastaan häiritse ollenkaan, päinvastoin. Sininen lintu on elokuvana vähän kuin vanha antiikkimaljakko tai goottilainen kaappikello, jota ajan patina on onnistunut lähinnä kaunistamaan. Koko elokuva on alusta loppuun niin tyylitellyn epätodellinen ja selkeästi lavastetunoloinen, että se tuntuu vähän rupsahtaneenakin erittäin eheältä ja näyttävältä kokonaisuudelta eikä muutama repsottava kulma juuri eroa negatiivisessa mielessä muusta meliesmäisen satumaisesta taustasta.
Yllättäen tässä ei nähdä kovinkaan paljoa ajalle tyypillistä ylinäyttelyä; edes lapsinäyttelijät eivät liioittele ilmeitään ja eleitään vaan homma pysyy hienosti hanskassa loppuun asti. Omia suosikkihahmojani koko elokuvassa ovat eri huonekalujen ja eläinten henget, joista erityisesti kissan ja koiran sieluja esittävät eläimiksi pukeutuneet ihmiset toivat viattomassa höpsöydessään mieleen jonkun M. A. Nummisen ja Pedro Hietasen Gommin ja Pommin… olikos niitä vielä kolmaskin? Rommi? Mietinpä vaan, onkohan Mauri Antero koskaan nähnyt tätä elokuvaa?


Omaan makuuni tässä elokuvassa on vain yksi pieni kauneusvirhe, joka riittää erottamaan tämän viidestä tähdestä: erikoistehosteet ovat nättiä katseltavaa, tarina on pohjimmiltaan oikein kaunis ja näyttelijätkin erittäin hyviä, mutta toisin kuin esimerkiksi parikymmentä vuotta myöhemmin ilmestyneessä vähän samanlaisessa Ihmemaa Ozissa, tässä ei käytännössä ole käytännössä ollenkaan hahmonkehitystä, läpikäydä sisäisiä konflikteja eikä yksikään hahmo loppujen lopuksi opi lopun moraalia lukuun ottamatta paljoa mitään. Näin vanhaksi leffaksi tämmöinen ei ole kovinkaan tavatonta, mutta nykymakuun valjun tasaiset hahmot ovat ehkä turhankin vanhahtavia.
Kyllä se vaan niin on kuulkaas, ettei tämä ole elokuvana ollenkaan hullumpi tapaus. Vaikka Sininen lintu näyttää ja tuntuu juurikin viittä vaille satavuotiaalta fantasiatarinalta, ei tässä oikeastaan mitään sen suurempaa vikaa ole nykymielessäkään. Oman aikansa tuotteeksi tämä on tietysti priimaa ja painii omissa kirjoissani helposti samassa sellaisen elokuvan kuin Väsynyt kuolema kanssa. Harmittavasti tämä vain tuntuu jääneen kyseisestä teoksesta eroten täysin isommalta yleisöltä pimentoon. Ennemmin tällaista kivaa satuelokuvaa katselee kuin jotain ison rahan muotimalleilla ja kulahtaneilla cgi-tehosteilla ryyditettyä nykyfantasiaa. Näin siis ainakin omasta mielestäni.
Hassu fakta: Maurice Tourneur on Kissaihmisiä-ohjaaja Jacques Tourneurin isä.


Arvio 5/5


THE BLUE BIRD, 1918 USA
Ohjaus:
Maurice Tourneur
Käsikirjoitus: Charles Maigne, Maurice Maeterlinck

Näyttelijät: Edwin E. Reed, Emma Lowry, Robin Macdougall, Tula Belle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.