Ihmisiä sunnuntaina (1930)

Tämän elokuvan tosielämän tarina alkaa eräästä 20-luvun lopun berliiniläisestä kapakasta, jonne joukko nuoria elokuvaharrastajia ja oli kokoontunut keskustelemaan senhetkisen elokuvan tilasta. Tähän aikaan sotavuosien jälkeinen kaaos ja kurimus alkoi jo olla mennyttä elämää sekä vuosikymmenen alkuvuosien levottomuuden ja ahdistuksen oli monella korvannut iloinen optimismi ja usko parempaan huomiseen. Näinä muutamana huolettomana vuotena kukaan ei taatusti osannut aavistaakaan vain nurkan takana odottavaa suurta katastrofia.

Ennen pitkää nuorten keskustelu siirtyi yleisten päivänpolttavien asioiden puimisesta kokonaisen oman elokuvan tekemiseen. Näin muotoutui idea aivan uudenlaisesta amatöörivoimin ja nollabudjetilla tehdystä rehellisen dokumentaarisesta elokuvasta, joka hylkäisi kaikki vuosikymmenen alun himmeät kokeilut ja keskittyisi vain kuvaamaan suurkaupungin elämää ilman turhaa tekotaiteellisuutta ja teeskentelyä. Ilmestyessään Ihmisiä sunnuntaina olikin valtaisa menestys ja teki keskeisistä tekijöistään välittömästi alan kuumia nimiä. Sittemmin kukin loi muallaan komean uran Hollywoodissa, kaikista kuuluisimpana luonnollisesti Billy Wilder itse.

Ihmisiä sunnuntaina on käytännössä täysin tarinaton elokuva, joka kuvaa yksinkertaisesti kesäisen sunnuntaipäivän viettoa Berliinissä vuosikymmenen vaihteen tienoilla. Pääosassa elokuvassa seurataan viiden nuoren matkaa aurinkoiselle järven rannalle, kukin ”näyttelijöistä” esittää yksinkertaisesti itseään. Näiden henkilöiden osuus taitaa olla ainut edes löyhästi käsikirjoitettu osuus, suurimman osan koostuessa selkeästi vanhojen kaupunkisinfonioiden inspiroimasta kaupunkikuvauksesta. Päällimmäinen tunne elokuvassa on silkka puhdas elämänilo, mutta pinnan alla viriää myös hentoinen erootiikka, kateus, mustasukkaisuus ja miljoonaa muuta pienempää tunnetta ja tunnelmaa.

Jos ei etukäteen tietäisi tämän olevan amatöörivoimin ja täysin omalla rahalla tehty, ei tätä sellaiseksi taatusti osaisi missään kohtaa kuvitellakaan. Ihmisiä sunnuntaina on visuaalisesti hämmästyttävän hienoa työtä, selvästi huippulahjakkaiden tekijöiden kätten jälkeä. Jokainen kuva koko elokuvassa on sommitelmineen ja rajauksineen viimeisen päälle mietitty ja leikkaustekniikoita viljellään erilaisista risti- ja hyppyleikkauksista lähtien oikein ammattilaisen otteella. Kauas ollaan tultu vain vuosikymmen aiemmin tehdyistä tönköistä ja teatterimaisista pioneeritöistä.

Suosikkikohtauksia voisi helposti nimetä elokuvasta vaikka kuinka monta. Henkilökohtainen suosikkini koko elokuvasta taitaa olla kohtaus, jossa nähdään nimetön valokuvaaja työnsä ääressä kuvaamassa iloisesti hymyileviä ihmisiä vauvasta vaariin. Toisessa muistettavassa kohtauksessa nähdään vanha mies istumassa puiston penkillä suurmiehen patsaan äärellä samalla kun kamera leikkaa villisti patsasta ympäröivistä leijonankuvista toiseen.

Ihmisiä sunnuntaina on poikkeuksellisen iloinen ja huoleton elokuva, jollaisia ei enää nykymaailmassa osata tai haluta tehdä. Harmittavaa ettei tämäkään ole täysin säilynyt meidän päiviimme asti täydessä mitassaan vaan nyt saatavilla olevasta restauroidusta versiota on jäänyt uupumaan kymmenisen minuuttia materiaalia. Mitä nuo puuttuvat kohtaukset tarkalleen sisältävät, sitä tuskin osaa kukaan sanoa, mutta todennäköisesti kyseessä on ollut puhtaan juonetonta kaupunkikuvausta.

Tätä voinee täysin varauksetta suositella jokaiselle mykkäelokuvista ja Saksan rauhallisempien välivuosien kuvista ja tunnelmista kiinnostuneille. Tietysti tätä voi niinikään katsoa myös tulevien nimekkäiden tekijöidensä komeana ja mielenkiintoisena debyyttinä. Ihmisiä sunnutainakatsoessa tulee pakosti miettineeksi minkälainen Berliini, Saksa ja saksalainen elokuva olisi voinut vuosikymmen myöhemmin olla ilman natseja ja äärimmäisen tuhoisaa Toista maailmansotaa. Varmasti paljon iloisempia ainakin.


Arvio: 4.5/5

MENNSCHEN AM SONNTAG, 1930 Saksa
Tuotanto: Edgar G. Ulmer, Seymour Nebenzal
Ohjaus: Robert Siodmak, Edgar G. Ulmer
Käsikirjoitus: Billy Wilder, Robert Siodmak, Curt Siodmak
Näyttelijät: Annie Schreyer, Brigitte Borchert, Christl Ehlers, Erwin Splettstößer, Wolfgang von Waltershausen