Orochi (1925)

On varmaan ihan yleisesti tunnettu tosiasia, ettei Japani varsinaisesti ollut ennen Toisen maailmansodan loppua kauhean avoin ja kansainvälinen maa ja nipponin varhainen elokuvatuotanto jäi pitkään kiertämään lähinnä kotisaarten teattereita ja kokoelmia. Nykyään vanhimman mykkätuotannon tekijänoikeudet ovat jo pitkälti rauenneet ja vanhat rainat siksi myös meillä helpommin katsottavissa kuin koskaan ennen. Ajattelin näin osana meneillään olevaa mykkämaratoniani pöyhiä vähän nousevan auringon maan elokuvatuotannon käymättömiä korpimaita ja kaivaa esiin kaikenlaisia helmiä ja löytöjä, jotka mielestäni ansaitsevat enemmän huomiota myös lännessä.

Ensimmäinen potilas on samuraidraama nimeltä Orochi. Kyseessä on varsin arkkityyppinen 20-luvun japanilainen kotimaisiin nimitekijöihin ja jännittävään samuraitarinaan nojaava, tekoaikansa ihanteiden mukainen varoittava tarina petollisesta ulkoisesta habituksesta. Elokuvan tekoaikaan Japanin elokuvamaailmassa vaikutti vahva vasemmistolainen suuntaus, joka sai sensuuriviranomaisen ja poliisin varpailleen. Orochin eli ”lohikäärmeen” alkuperäinen suunniteltu nimi tarkoitti lainsuojatonta, mutta se jouduttiin vaihtamaan sensuurin todettua kunnianarvoisan samurain lainsuojattomaksi kutsumisen olevan asiatonta vaikka se juonta kuvaakin.

Orochin tarina on eräänlainen japanilainen variaatio Dostojevskin Idiootista. Elokuvan päähenkilö on naiivi ja idealistinen nuori samurai, joka tuomitaan alussa syyttömänä ja joka päätyy lopulta lainsuojattomaksi maanteille. Nuori samurai ei saa suoraselkäisyydestään ja oikeamielisyydestään huolimatta osakseen muuta kuin ihmisten halveksunnan ja roppakaupalla ongelmia. Orochin synkässä maailmassa jokainen näennäisen hyvä ja viisas ihminen paljastuu yleensä toistaan paatuneemmaksi huijariksi ja onni suosii lähinnä röyhkeää.

Uskokaa tai älkää, mutta Orochissa ehdottomasti parasta on sen tarina. Ihan heti ei tule mieleen montaa mykkäelokuvaa, jonka maailmankuva ja tarina olisivat yhtä hätkähdyttävän synkkiä ja armottomia kuin Orochissa. Tarinan samurai ei pelkästään joudu monta kertaa syyttömänä tuomituksi, vaan hahmon sydän särjetäänkin useampaan kertaan. Eräässä kohtaa samurai saa apua hyväntahtoiselta mieheltä, joka paljastuukin seuraavaksi kokonaisen rikolliskoplan pomoksi.

Tämä kaikki on kerrottu jotakuinkin juuri niin johdonmukaisen näppärästi ja taidolla kuin tekoaikaan vain oli mahdollista, suunnilleen kaikkia elokuvan perustekniikoita sujuvasti sekaisin käyttäen. Päähenkilö on tässä luonnollisesti kaikkein vahvin ja vaikuttavin hahmo, eikä pääosassa nähtävä oman aikansa tähti Tsumasaburo Bandokaan ole roolissaan ollenkaan hullumpi. Aikansa teatterimaisemmista samuraielokuvista poiketen tässä nähdään jopa ihan oikeita miekkailutekniikoita!

Kaksi pientä ryppyä estävät Orochia nousemasta lähemmäs viiden tähden elokuvaksi. Ensinnäkin, vaikka Orochi onkin kauttaaltaan pahuksen hyvin tehty ja viihdyttävä samuraidraama, se ei ole kovinkaan innovatiivinen tai poikkeuksellisen kekseliäs verrattuna vaikka vuotta myöhemmin ilmestyneeseen erilaisilla linsseillä ja leikkauksilla leikittelevään A Page of Madnessiin.

Toinen pieni epäkohta on elokuvan hätäinen ja monitulkintainen lopetus, joka jättää ehkä vähän turhankin paljon juonen lankoja sitomatta. Lopun käänteet voi yhtä hyvin ymmärtää traagisen sankarin lopullisena lankeemuksena, partiopoikamaisen kirkasotsaisen sankarin paljastumisena tavalliseksi kuolevaiseksi tai vaikka väärin ymmärretyn sankarin kurimuksen vääjäämättömäksi päätepisteeksi. Vähän laiha ja kalseahko loppu on periaatteessa erittäin looginen, muttei käytännössä ratkaise mitään tarinan henkilöiden ongelmia tai vie elokuvan keskeisiä teemoja kunnolla loppuun asti.

Laimeahko loppu harmittaa etenkin siksi, että viimeisiä edeltäneessä kohtauksessa rakennetaan erittäin mielenkiintoista konfliktia, jossa tarinan traaginen sankari joutuu vastatusten menneisyytensä demonien kanssa. Viimeistään tässä kohtaa olin jo valmis antamaan Orochille täydet pisteet, mutta jostain ihmeen syystä tätä sisäistä konfliktia ei osattu kunnolla hyödyntää vaan se jää loppua kohti ikävästi taustalle roikkumaan. Välissä tuleva perinteinen takaa-ajo ja sitä seuraava toimintakohtaus ovatkin sitten mykäksi elokuvaksi erityisen viihdyttävää seurattavaa. Näistä plussaa.

Vaikka jonkin verran näitä vanhempia japanilaisia rainoja onkin tullut tarkastettua, niin Orochituli ainakin itselleni sen verran puun takaa etten osannut odottaa tältä yhtään mitään ja yllättäen tämä osoittautuikin erittäin toimivaksi mykäksi samuraidraamaksi. En alunperin edes ajatellut kirjoittaa Orochista kuin lyhyen kommentin, mutta pakkohan näin makoisasta helmilöydöstä oli kokonainen arvostelu kirjoittaa. Tällaiset puskista tulevat tuntemattomat klassikot ovat elokuvaharrastuksen suola.

OROCHI, 1925 Japani
Tuotanto:-
Ohjaus: Buntaro Futagawa
Käsikirjoitus: Rokuhei Susukita
Näyttelijät: Kensaku Haruji, Kichimatsu Nakamura, Kotonosuke Nakamura, Misao Seki, Momotarô Yamamura, Shigeyo Arashi, Shizuko Mori, Tsumasaburô Bandô, Utako Tamaki, Zen'ichirô Yasuda