keskiviikko 9. elokuuta 2017

Frankenstein (1910)


Vaikka ehkä toisinkin varmaan voisi kuvitella, ei Boris Karloffin tähdittämä versio klassisesta Frankensteinin tarinasta suinkaan ollut ensimmäinen laatuaan vaan aiheesta oli tehty erilaisia näkemyksiä jo puolen tusinaa ennen koko äänielokuvan keksimistä. Tämä Thomas Edisonin studion versiokaan ei välttämättä ole absoluuttisesti ensimmäinen, mutta se on vanhin tunnettu meidän päiviimme asti säilynyt Mary Shelley -filmatisointi ja samalla yksi varhaisen kauhun ja scifin merkkiteoksista. Tästä elokuvasta oli vuosikymmeniä saatavilla vain yksittäisiä still-kuvia ja mainosjulisteita kunnes ainut säilynyt täydellinen kopio löydettiin kuin ihmeen kaupalla yksityisen keräilijän kokoelmista 70-luvun puolivälissä.
Edisonin Frankensteinin tarinaa tuskin tarvitsee kauheasti esitellä: tohtori Frankenstein rakentaa hirviön, joka sitten karkaa käsistä. Tässä elokuvassa ei oikeastaan nähdä ollenkaan väkivaltaa ja rupuiselta lumppukasalta näyttävä hirviökin kootaan pulvereista kuin pullataikina. Hirviön varsinaisessa syntyprosessissa pelkän luurangon ympärille alkaa pikkuhiljaa rakentua lihasta ja läskiä; efekti on aikaisekseen oikein hienosti tehty.


Näin vanhalta elokuvalta on oikeastaan turhaa odottaa mitään sen kummempaa kamerakikkailua tai luonnenäyttelyä. Tämän ajan kamerat olivat sen verran kehnoja, että vähäisempiäkin eleitä joutui liioittelemaan, jotta homma saatiin kunnolla purkkiin. Suurin osa elokuvastakin on tyypilliseen aikansa tapaan teatterilavasteissa kuvattu ilman sen kaksisempia krumeluureja. Kiinnostavana yksityiskohtana tohtori Frankensteinin peilikuvana nähdään lopussa itse hirviö – sama twisti, jonka ympärille Hammer kehitti myöhemmät filmatisointinsa.
Yli satavuotiasta elokuvaa on luonnollisesti aivan turhaa yrittääkään verrata mihinkään nykypäivän tuotoksiin. Vuosisadan alun mittapuulla Edisonin Frankenstein on oikein hienostunut pikku elokuva ja sillä hyvä. Charles Oglen hirviö saattaa hyvinkin olla ensimmäinen todellinen elokuvahirviö ja Ogle itse samalla kaikkien myöhempien perinteisten kauhukasvojen esi-isä.


Sanoisin, että tämä jos mikä täytyy jokaisen nähdä ihan jo pelkästään elokuvahistoriallisista syistä. Nykyisin tämän tekijänoikeudet ovat jo rauenneet aika päiviä sitten ja koko rainan pystyy katsomaan laillisesti melkein mistä tahansa internetin videopalvelusta. Eikä siinä kai mitään, on taatusti olemassa paljon huonompiakin tapoja käyttää 16 minuuttia elämästään kuin katsoa vuoden 1910 Frankensteinia.

Arvio: 4/5


FRANKENSTEIN, 1910 USA
Tuotanto: -
Ohjaus:  J. Searle Dawley
Käsikirjoitus:  J. Searle Dawley
Näyttelijät: Charles Ogle, Augustus Phillips, Mary Fuller

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.