Ritual (2000)

Jokainen kerta kun kuulen nimekkään animaattorin koettavan taitojaan näytellyn elokuvan parissa, pieni osa minusta hihkuu ilosta ja jännityksestä, toisen vähintään yhtä pienen puistellessa itseään silkasta kauhusta. Jo tähänastinen kokemukseni esimerkiksi Mamoru Oshiin kaltaisen huippuosaajan taipaleesta elävän taiteen parissa on riittänyt osoittamaan, miten rajattoman taitava elokuvan käsityöläinen pystyy tarvittaessa ohjaamaan millä tahansa mittapuulla persoonallisia ja toimivia näyteltyjä kuvia, mutta myös syömään lopulta täydellisesti itse itsensä omien samaisten kokeilujensa parissa. Nykyään jo soisi Oshiinkin vain palaavan vanhan leipätyönsä pariin, niin epätodennäköiseltä kuin tuon fanipojan viattoman toiveen toteutuminen enää tuntuukaan.

Mutta Hideaki Anno ei olekaan Mamoru Oshii. Nimi saattaa olla animea seuranneille tutumpi Neon Genesis Evangelionin, Gunbusterin ja Matka maapallon ympärin kaltaisten alansa klassikoiden kautta. Mies on urallaan tehnyt silkan ohjaajan töiden lisäksi paljon cameoita muiden huippunimien elokuvissa sekä työskennellyt animaattorina Studio Ghiblillä. Oikeastaan Ritualinkin syntyyn lienee vaikuttanut juuri viimeisen kautta syntynyt läheinen suhde Ghiblin johtomiehiin, sillä Annon uuden vuosituhannen komeasti käynnistänyt kokeellinen taide-elokuva julkaistiinkin aikoinaan nimenomaan Ghiblin näyteltyjä teoksia varten perustetun yksikön kautta. Tähän päivään mennessä julkaisuja onkin vain kaksi.

Lienee tässä vaiheessa vain hölmöä erikseen mainitakaan, mutta mikäli Annon kiinnostuksen kohteet ja aiempien teosten tyyli sattuu olemaan vähänkään tuttu, tulee olemaan kotonaan myös tämän intiimin pikku teoksen parissa. Tarina kertoo Ayako Fujitanin nerokkaalla tavalla tulkitsemasta yksinäisyyden ja mielenterveysongelmiensa parissa kamppailevasta ahdistuneesta nuoresta naisesta, joka toistaa päivästä toiseen rituaalinomaisesti mantraansa seuraavana päivänä olevasta syntymäpäivästään. Annon omakuvaa indie-ohjaajana esittävä oikean elämän tekijämies Shunji Iwai kiinnostuu naisen surumielisestä persoonasta ja päättää hieroa tähän läheisempää tuttavuutta kameransa kanssa. Samalla matkataan myös ohjaajan itsensä alitajunnan syövereihin.

Annon Ritual on kaikessa symbolisuudessaan ja tajunnanvirtamaisuudessaan vähän kuin Neon Genesis Evangelionin pahamaineiset viimeiset jaksot yhdistettynä Andrei Tarkovskin Peilin kaltaisiin unta ja todellisuutta tutkiskeleviin runollisempiin taide-elokuviin. Varsinainen juonikin on lähinnä hyvin kursorinen eikä sitä tai mitään muutakaan pidä ottaa sellaisenaan turhan kirjaimellisesti; erilaiset lavastukselliset ja kuvaukselliset ratkaisutkin henkivät enemmän hahmojensa tunteista ja mielenliikkeistä kuin mistään muusta. Nainen esimerkiksi asuu yksin tyhjässä varastorakennuksessa punaisten sateenvarjojensa kanssa yhtä paljon omassa fantasiamaailmassaan kuin kalseassa todellisuudessakin. Eräässä vaiheessa sateenvarjot nähdään väärinpäin lattialla katon vuotaessa vettä tupa puolilleen. Yksi pitkin elokuvaa toistuva teema on junarata, joka konkreettisen lisäksi nähdään myös liidulla lattiaan piirrettynä sekä tietysti animoituna.

Mitä tämä kaikki oikein merkitsee, jääköön kunkin katsojan oman mielikuvituksen varaan. Voin kuitenkin ylpeänä todeta Hideaki Annon ylittäneen visuaalisella runoteoksellaan Mamoru Oshiin parhaimmatkin näytellyt tuotokset heittämällä silkalla sanoinkuvaamattoman mystisellä kauneudellaan. Ritual on todellakin joka suhteessa puhdasta maailmanluokan audiovisuaalista taidetta ja yksi parhaista koskaan näkemistäni elokuvista. On vain kauhean sääli ettei tätä ole ilmeisesti koskaan taidettu laajemmin julkaista rajoitettuja painoksia ihmeemmin edes kotimaassaan, jossa tämän taannoinen teatterikierroskin rajoittui lähinnä sikäläisiin taidemuseoihin. Annon mestariteos jos mikä ansaitsisi omasta mielestäni enemmän rakkautta.



Arvio: 5/5



SHIKI-JITSU, 2000 Japani
Ohjaus: Hideaki Anno
Käsikirjoitus: Ayako Fujitani, Hideaki Anno
Näyttelijät: Ayako Fujitani, Shunji Iwai