Hamlet (1964)

Kaikista tämän maailman neuvostoliittolaisista elokuvaohjaajista Grigori Kozintsevin kohtalo taitaa näin jälkikäteen kuulua kaikkein kummastuttavimpiin ja harmittavimpiin. Vaikka huippulahjakas tekijämies onkin ollut enemmän tai vähemmän silkassa laadullisessa mielessä kotimaansa elokuvataiteellisella huipulla jo 20-luvun puolivälistä lähtien etenkin Leonid Traubergin kanssa tuotettujen Uuden Babylonin ja Maksimin nuoruuden kaltaisten elämysten verran, ei jälkimaailma tunnu muistavan mestarin tuotoksista kuin nämä kaksi vanhuuden päivillä ohjattua Shakespeare-filmatisointia, joiden kuitenkin huhutaan kylillä lukeutuvan jopa lajinsa ehdottomaan parhaimmistoon.

Oikeasti Kozintsev olikin suunnitellut Shakespearen kuuluisimmasta näytelmästä kokeellista versiota jo 20-luvun lopulla, mutta suunnitelmat realisoituivat vasta Stalinin kuoltua perinteisemmässä muodossa ensin teatterissa ja lopulta myös kokonaisena eeppisenä elokuvana. Alkuperäistekstin käännöksestä vastasi Tohtori Zivagosta tuttu Boris Pasternak. Ja hyvinpä runoilija tuon käänsikin, sillä teatterissa yli nelituntiseksi kielelliseksi orgiaksi helposti venähtävä historiallinen tragedia on saatu mahdutettua siveäksi ja selkokieliseksi parituntiseksi ilman prologia huomattavampia leikkauksia itse näytelmän perusrakenteeseen.

Kuten kaikissa muissakin aiheen filmatisoinneissa, Tanskan prinssi Hamlet rantautuu tämänkin version alkajaisiksi vankilamaisen uhkaavaan ja klaustrofobiseen kotilinnaansa vain kuullakseen isänsä kuolleen ja setänsä Claudiuksen hallitsevan maata äitinsä Gertruden kanssa. Kuolleen kuninkaan siluettimaisen jylhä ja kammottava kasvoton aave kuitenkin ilmestyy pojalleen vaatien kostoa surmaajilleen sekä poikaansa ottamaan paikkansa Tanskan kuninkaana.

Loppua tuskin tarvitseekaan enää erikseen selittää auki, sillä jokainen Shakespeare- ja Disney-klassikkonsa tunteva todennäköisesti tietääkin jo miten tarina jatkuu, mutta tällä kertaa ilman puhuvia eläimiä ja niitä ärsyttäviä lauluja.

En tätä itsekään hevin meinaa todeksi uskoa, mutta taisin juuri itsekin hypätä mukaan neuvostoliittolaisen Hamletin varauksettomaan ylistyskuoroon. Kyseessä nimittäin on helposti useimpia kaltaisiaan nautittavampi ja jo pelkiltä tuotantoarvoiltaan eeppisempi elämys. Ilmeisesti käännöksessä yksinkertaistunut kielikin on pakottanut tekijöitä keskittymään itse tarinankerrontaan ja tämä tuntuu jo siksi lähtökohtaisesti niin paljon monia länsimaisia versioita helpommin lähestyttävältä ja nieltävältä kaikkine pitkine monologeineenkin. Sopivassa mielentilassa vähän hidas tempo ja reilu parituntinen kestokaan tuskin pystyvät tätä taidenautintoa juuri latistamaan.

Suurin kiitos Hamletin mahtipontisesta upeudesta mennee jo väkisinkin erinomaisten näyttelijöiden piikkiin, mutta Kozintsevin visuaalisen kerronnan huikea taso yhdistettynä Dmitri Šostakovitšin, yhden viime vuosisadan suurista säveltäjäneroista vartavasten tähän elokuvaan kirjoittamaan komeaan musiikkiin nostaa kokonaisuuden aivan uudenlaisille timanttisuuden leveleille. Tässä vaiheessa Sergei Eisensteinin ja kumppaneiden vimmainen leikkauskin alkoi jo olla kauas taakse menneisyyteen jäänyttä elämää ja kamera liikkuukin jo vapaasti joka suuntaan pitkin vedoin kuin Mark Donskoin klassikkoteoksissa sekä samoihin aikoihin tehdyissä Andrei Tarkovskin ensimmäisissä ohjaustöissä. Harvoin on neuvostoliittolainenkaan elokuva näyttänyt yhtä komealta kuin Kozintsevin teräväpiirtotasoinen restauroitu Hamlet parhaimmillaan.

Neuvostoliiton oma Hamlet on maineensa veroinen päräys kaikille kostonhimoisille pikku juuteille ja miksei muillekin. Kaikkien aikojen parhaan Shakespeare-leffan kruunua en osaa asettaa näin maallikkona oikein minkään yksittäisen elokuvan päähän, joten en julista tässä sellaiseksi Kozintsevin näkemystäkään. Olen kuitenkin kuullut samaisen ohjaajan Kuningas Learin olevan todellisuudessa vieläkin onnistuneempi, joten ehkäpä...?



Arvio: 5/5



GAMLET, 1964 Neuvostoliitto
Ohjaus: Grigori Kozintsev
Käsikirjoitus: Boris Pasternak, Grigori Kozintsev, William Shakespeare
Näyttelijät: Anastasiya Vertinskaya, Elza Radzina, Innokenti Smoktunovsky, Mikhail Nazvanov, Yuri Tolubeyev