Viisi vuodenaikaa (2003)

Huomasin erään hauskan jutun saatuani päähäni katsoa Kim Ki-dukin Viisi vuodenaikaa, yhden kaikkien aikojen suosikkielokuvistani uudemman kerran kokonaista arvostelua varten. Olen nähnyt tämän vain kerran aiemmin joskus palttiarallaa kymmenen vuotta sitten, mutta muistan edelleen lähes koko elokuvan kuva kuvalta ja sana sanalta pääpiirteittäin jopa niinkin tarkkaan etten oikeastaan edes tarvitsisi erillistä katselukertaa tämänkään arvostelun kirjoittamiseen. Mutta näinhän se asiain laita tuntuu erityisten suosikkien kohdalla yleensä olevankin, vain todella erityiset katselukokemukset jäävät mieleen kummittelemaan paria tuntia pitemmäksi aikaa saati sitten vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Viisi vuodenaikaa tulee todennäköisesti keikkumaan omassa alitajunnassani vielä vanhainkodin vihannesosastollakin.

Kuten jo ehkä nimikin antaa vihiä, on kyseessä viiteen vuodenaikaan episodimaisesti osiin jaettu itämaisen syklinen kertomus kuvankauniilla tekojärvellä buddhalaisella temppelilautalla asuvasta pojasta ja tämän mentorina toimivasta vanhasta munkista. Jokainen vuodenaika kuvaa temaattista vaihetta pojan elämässä: kevät merkitsee alkua, kesä nuoruutta ja seksuaalista heräämistä, syksy aikuistumista iloineen ja suruineen sekä talvi yksinäisyyttä ja kuolemaa, alkua jollekin uudelle. Viides vuodenaika on uusi kevät, jolloin oppilas ottaa entisen opettajansa paikan luokseen tuodun poikalapsen mentorina. Uusi opettaja kiipeää vyölleen sitoman kuoleman ja jälleensyntymän kiertoa kuvaavan Bhavacakra-kiven kanssa seudun korkeimmalle vuorelle bodhisattvan patsas mukanaan, poika toistaa edeltäjänsä virheet ja sykli alkaa alusta.

Kim Ki-duk on kuulunut kertoneen tahtoneensa kuvata teoksellaan ensisijaisesti ihmiselämän onnea, surua, vihaa ja nautintoja, mutta omasta mielestäni mies on onnistunut menemään vielä askelen pitemmällä kuvaamalla kaikkea, mikä ylipäätään tekee meistä ihmisiä. Alussa olemme viattomia ja teemme pahaa ymmärtämättä tekojemme seurauksia. Aikuistuttuamme sorrumme paheisiimme vaikka tiedämme niiden turmiollisuudesta, emme vain välitä. Tien päässä on kuitenkin toivoa. Tämän saamme nähdä koko elokuvan kauneimmassa yksittäisessä episodissa, jossa murhaaja pakenee poliiseja vanhan munkin luokse temppelilautalle. Myötätuntoinen vanhus ymmärtää luokseen saapuneen onnettoman miehen tuskan ja auttaa tätä voittamaan sisäiset demoninsa. Lopulta henkisestä taakastaan vapautunut onnellinen mies päättää lähteä vapaaehtoisesti poliisien matkaan.

Mutta hiljennytäänpä tässä vaiheessa ihastelemaan Kimin taidokasta symbolien käyttöä osana minimalistisen komeaa kuvallista kerrontaansa. Tarinan aikana toistuva teema ovista ja porteista kuvaa tilan jakamista erilaisiin pienempiin mikrouniversumeihin, kuten hengelliseen ja maalliseen sekä uneen ja todellisuuteen. Munkin ja tämän oppilaan voidaan lisäksi nähdä läpi elokuvan erilaisten eläinten, kuten kukkojen, kissojen ja käärmeiden kanssa. Buddhalaisessa perinteessä kukko kuvaa halua ja kaipausta, käärme vihaa ja kissa on paikallisperinteessä pahojen henkien karkoittaja tai tuhoaja. Kahdella ensimmäisellä on vielä omat erityismerkityksensä myös korealaisessa horoskoopissa. Lopussa voi edelleen löytää hienovaraisen vihjauksen eläinten olevan entisten mestareiden ja näiden oppilaiden jälleensyntymiä.

Sielussani ei taida olla ainuttakaan sellaista kolkkaa, jota tämä pieni taideteos ei olisi onnistunut jollakin tapaa koskettamaan. Kimin visio buddhalaisen munkin elämästä on äärimmäisellä tarkkuudella ja taidolla kokoon kudottu intuitiivisen huumaava kokonaisuus, jossa rajattoman kaunis audiovisuaalinen toteutus yhdistyy vaivattomasti vilpittömän ajattomaan ja universaaliin hengelliseen sanomaan sekä loputtoman sielukkaan inhimilliseen elämänkuvaukseen. En tiedä miksi tällaisia elokuvia teillä tavataan sanoa, mutta itse kutsun Viittä vuodenaikaa yksinkertaisesti mestariteokseksi.



Arvio: 5/5



BOM YEOREUM GAEUL GYEOUL GEURIGO BOM, 2003 Etelä-Korea, Saksa
Ohjaus: Kim Ki-duk
Käsikirjoitus: Kim Ki-duk
Näyttelijät: Ha Yeo-Jin, Kim Jong-Ho, Kim jung-Yong, Kim Ki-duk, Kim Young-Min, Oh Young-Su, Seo Jae-Kyung