Venäjän arkki (2002)

Maailmassa on paljon leffoja, joista yleensä näkee jo kansista luokattomien näyttelijöiden ja mielikuvituksettoman juonen kaltaisia varoitusmerkkejä, jotka saavat viisaamman jättämään koko leffan hyllyyn tai alelaariin ilman sen hääppöisempää ajatusta tai tahdonvoimaa. Venäjän arkki taas on ainakin itselleni ollut pitkän aikaa jotain aivan muuta: kaikki mitä tästä etukäteen olin lukenut ja nähnyt saivat vain himoitsemaan tämän näkemistä entisestään, sillä tiesin jo kauan aikaa sitten Aleksandr Sokurovin kokeellisen historiallisen elokuvan perusidean ja tyylin sopivan täydellisesti henkilökohtaiseen makuuni. Enkä lopulta saanutkaan pettyä.

Jos vähänkään on sattunut pitämään silmiään ja korviaan auki Venäjän arkin suhteen, tietää varmuudella minkälainen raina onkaan kyseessä: yhdellä otolla Pietarin Eremitaasissa ensimmäisestä persoonasta kuvattu puolitoistatuntinen kierros läpi Venäjän lähihistorian. Katsojan oppaana toimii Nosferatun kreivi Orlockia muistuttava venäläistä kulttuuria halveksuva ranskalainen diplomaatti. Matkan varrella käväistään Katariina Suuren ajan oopperassa, Nikolai I:n Persian Shaahille järjestämässä virallisessa tilaisuudessa ja tanssiaisissa, kohdataan tsaarin perhe ja eräässä kohtaa myös nykyajan vieraita. Stalinin ajan Neuvostoliitolle ja Leningradin piirityksellekin on omistettu oma pieni episodinsa.

Pelkästään tätä katsomalla ei varmaan ihan heti arvaakaan, miten käsittämättömän vaikeaa ja kallista tätäkin elokuvaa on ollut oikeasti tehdä. Venäjän arkki koostuu yhtään liioittelematta tuhansista viimeisen päälle autenttisesti puvustetuista ja koreografioiduista näyttelijöistä, joilla ei ollut kuvatessa varaa tehdä pienintäkään virhettä eikä yksikään näyttelijä saanut kiinnittää huomiota seassaan liikkuvaan kameraan, sillä kaikki kuvaukset olisi jouduttu kerralla aloittamaan alusta - ja tiettävästi myös aloitettiinkin useita kertoja. Kuvauksia varten jouduttiin vielä vuokraamaan itse massiivinen museo sellaisenaan, joten yksittäisen kuvauskerran hinnaksi tuli helposti vähintään miljoonia euroja. Tästä syystä yhden oton leffoja ei yleensä missään koskaan tehdäkään.

En tiedä onko loppujen lopuksi hyvä vai huono asia, ettei unenomaisen toteutuksen vuoksi tähän ilmeisesti ollut mahdollista sisällyttää suoraa historiallista tajunnanvirtaa suurempia ajatuksia tai draamaa, lukuun ottamatta lopussa tulevaa viittausta nuivan ranskalaisen hyväksymisestä Venäjän eurooppalaiseen kulttuuripiiriin. Sokurovin pienen suuren merkkiteoksen arvostus riippuneekin yksilötasolla hyvin vahvasti paitsi katsojan kiinnostuksesta venäläistä kulttuuria ja historiaa kohtaan, mutta myös mieltymyksestä kuvaustyylin suhteen. Mikäli olet kuin minä ja pitkät otokset ovat jo valmiiksi lähellä sydäntäsi, tulet todennäköisesti pitämään tästä elokuvasta paljonkin. Kaikki eivät tosin voi digata kaikesta, joten minään itsestäänselvänä suosituksena tätäkään ei siis kannata ottaa. Itse asiassa Venäjän arkkitaitaakin olla niitä leffoja joista joko tykkää tosi paljon tai sitten ei ollenkaan.

Eipä siitä kuitenkaan mihinkään pääse, että Venäjän arkki on uskomaton tekninen saavutus millä tahansa mittapuulla, puhdasta elävän kuvan taikaa. Tavallaan kyseessä on myös hyvin ironinen teos, sillä tällainen pitkien ottojen metodi oli vielä kylmän sodan alkuvuosina tarkoitettu nimenomaan irtiotoksi Sergei Eisensteinin ja muiden aikalaisten edelleen kehittämästä leikkauskeskisemmästä elokuvateoriasta. Reilu puoli vuosisataa myöhemmin olemme tulleet pisteeseen, jolloin venäläinen ohjaaja on sitten tehnyt kokonaisen elokuvan - vieläpä erinomaisen sellaisen - ilman ainuttakaan pahuksen leikkausta. Yksi ympyrä on vihdoin sulkeutunut.



Arvio: 5/5



RUSKIY KOVCHEG, 2002 Venäjä, Saksa
Ohjaus: Aleksandr Sokurov
Käsikirjoitus: Aleksandr Sokurov, Anatoli Nikiforov, Boris Haimski, Svetlana Proskurina
Näyttelijät: Aleksandr Tšaban, Anna Aleksahina, David Giorgobiani, Leonid Mozgovoi, Maksim Sergejev, Marija Kuznetsova, Sergei Dontsov, Vadim Guštšin