Last Life in the Universe (2003)

Yksinäisyys ja elämästä vieraantuminen tuntuvat olevan nykyajan japanilaisen elokuvan suosituimpia aiheita, jotain jota tunnutaan tavalla tai toisella käsiteltävän uudestaan ja uudestaan mitä mielikuvituksellisimmin kääntein ja yllätyksin leffasta toiseen. Ilmeisesti kyseessä siis on sikäläistä yleisöä vahvasti koskettava aihe, mikä saattaa kuulostaa erikoiselta kun muistetaan Japanin kuuluvan paikoin tiheimmin asutettuihin maihin koko maailmassa. Ilmeisesti yksilötasolla ihmiset kuitenkin kokevat vain hukkuvansa kasvottomaan massaan ja kadottavansa suurkaupungin sääntöviidakon pyörteissä otteen omasta elämästään, mistä syystä tällaisille aihetta sivuaville teoksille tullee löytymään siltä suunnalta loputtomat määrät uteliaita silmäpareja vastakin.

Last Life in the Universen nimi tulee eräästä vanhasta lastensadusta, jossa pieni lisko herää eräänä päivänä huomaamaan olevansa ainut laatuaan koko maailmassa. Pen-Ek Ratanaruangin elokuvan lisko on nimeltään Kenji, Bangkokissa asuva itsemurhasta haaveileva surumielinen japanilainen introvertti kirjastonhoitaja, joka pakeni gangsteriveljensä kanssa muinoin kotimaastaan rikollisjengin koston pelossa. Nyt velikin on kuitenkin jo mullan alla. Kenji löytää elämäänsä uuden sisällön suhteestaan paikalliseen naiseen, joka on luonteena kuin tämän ilmetty vastakohta. Itse asiassa leffan alkuperäinen thaimaalainen nimikin kääntyy kirjaimellisesti pieneksi rakkaustarinaksi.

Jos Last Life in the Universe romanttiseksi elokuvaksi luokitellaan, on kyseessä oltava kieroimpia ja makaaberilla tavalla hauskimpia rakkaustarinoita joita olen koskaan tullut nähneeksi. Yhtenä toistuvana vitsinä nähdään Kenji yrittämässä ottaa henkeä itseltään yhä uudelleen, mutta tavalla tai toisella aina epäonnistuen. Eräässä kohtaa hirttoköysikin on jo kaulalla, mutta taustalla pirisevä maailman ärsyttävin ovikello keskeyttääkin aktin nolosti. Myöhemmin yakuzan palkkamurhaajan tappanut Kenji yrittää hypätä sillalta alas turmioonsa, mutta tuleekin lopulta lähteneeksi uuden tyttöystävänsä matkaan. Tyttöystävän kaveri sen sijaan jää auton alle ja kuolee.

Mikäli lukija ei vielä tähän mennessä ole tullut tehneeksi tuttavuutta thaimaalaisen elokuvaviihteen kanssa, tästä voi olla ihan hyvä paikka aloittaa. Ratanaruang on ihmeellisellä tavalla onnistunut yhdistämään mustassa hupailussaan monien ilmansuuntansa paremmin tunnettujen leffamaiden parhaita paloja ja luomaan kerrankin jotain todella persoonallista, jota on vaihteeksi myös helppo lähestyä vaikkei olisi ikinä ohjaajan itsensä muuta tuotantoa nähnytkään. Tähänhän saatiin kameran taakse Wong Kar-Wain leffoista tuttu mestarikuvaaja Christopher Doyle ja pieneen sivuosaan itse Takashi Miikekin yakuzan pyssymiehenä, joten näiden tekijöiden voi ainakin sanoa tienneen täsmälleen mitä olivat tekemässä.

Last Life in the Universe toimii niin pikimustana komediana kuin viehättävän sydämellisenä rakkausrainanakin. Olen henkilökohtaisesti vain iloinen, että tulin vihdoin itsekin tämän tarkastaneeksi. Monessa lähteessä tätä tavataan moittia turhan hitaaksi ja vaikeaksi, mutta todellisuudessa toistaiseksi näkemiini sikäläisiin leffoihin nähden Ratanaruangin teos etenee jopa todella nopealla tempolla vaikka hektisempään länsimaiseen makuun silti melko verkkaisella otteella. Olen joka tapauksessa valmis suosittelemaan tätä lämpimin mielin lähes kenelle tahansa ällöttäviä romanttisia komedioita vierastavalle kyyniselle mörököllimiehelle, joka vain haluaa päästä pikaisesti thai-rainojen neitsyydestään.



Arvio: 4.5/5



RUANG RAK NOI NID MAHASAN, 2003 Japani, Thaimaa
Ohjaus: Pen-Ek Ratanaruang
Käsikirjoitus: Pen-Ek Ratanaruang, Prabda Yoon
Näyttelijät: Akiko Anraku, Ampon Rattanawong, Jakrarin Sanitti, Junko Nakazawa, Laila Boonyasak, Nortioshi Urano, Phimchanok Nala Dube, Riki Takeuchi, Sakichi Satô, Sinitta Boonyasak, Tadanobu Asano, Takashi Miike, Thiti Rhumorn, Yoji Tanaka, Yutaka Matsushige