Pässit (2015)

Välittömästi aloitettuani Pässien katselun, tulin yhtäkkiä jälleen kohdanneeksi erään ärsyttävän aikamme tyypillisen erityispiirteen jota vihaan aivan erityisellä kipinällä lähes aina kun sen vain elokuvissa näenkään. Tarkoitan tietysti aikamme tekijöiden rasittavaa tapaa kuvata suurenmoinen mestariteoksensa enimmäkseen pimeissä huoneissa sekä niiden ulkopuolellakin yleensä korostetun värittömänä ja tylsän harmaana. Värikamerat ja kaikki, muttei käytetä värejä tai kontrasteja hyväksi ollenkaan. Aikamoista pahuksen pelleilyä!

Pässit on kuitenkin tässä suhteessa hyvällä tavalla erilainen uuden vuosituhannen lapsi, sillä vaikka kyseessä onkin hyvin pitkälle väritön ja periaatteessa kalsealta näyttävä elokuva, ei tämä kuitenkaan tunnu likimainkaan yhtä elottomalta visuaalisessa mielessä kuin moni muu kaltaisensa, siitä kuuluu kiitos Victoriasta tutun Sturla Brandth Grøvlenin nätille kuvaukselle sekä Islannin komeille luonnonharmaille arktis-vulkaanisille maisemille. Puhumattakaan tietysti koko elokuvan läpäisevästä alakuloisen hihityttävästä melankolis-humoristisesta tunnelmasta, johon väritys sopii yhteen kuin lehmä Intiaan.

Toinen hyvin olennainen syy väripaletin suppeudelle löytynee tarinan keskeisistä päähenkilöistä, kahdesta vanhasta islantilaisesta veljesukosta sekä näiden kaitsemasta sukunsa kuuluisasta lammasrodusta. Kaksi hyvin erilaista villapaitoihin mieltynyttä pörröistä veljestä eivät ole olleet puheväleissä enää vuosikymmeniin, mutta parantumattoman taudin iskiessä näiden lastensa tavoin hoitamiin arvolampaisiin, joutuu kahden eksentrisen pässinpään dysfunktionaalinen perhesuhde samalla aivan uudenlaiselle koetukselle. Ohjaajan itsensä mukaan tarina perustuu tositapahtumiin.

Olen jostain lukenut, että Pässit on jo kertaalleen valittu kaikkien aikojen parhaaksi islantilaiseksi elokuvaksikin. Tuntematta saarivaltion paikalliskulttuuria yhtään tämän enempää, valinta ainakin tuntuu loogiselta, sillä Pässit on pohjimmiltaan erittäin sympaattinen ja kierolla tavalla tragikoominenkin kuvaus vähän erilaisten ihmisten äärimmäisestä omistautumisesta erikoisille elintavoilleen. Helposti tämä ainakin useimmat suomalaiset leffat vähintään viimeisen vuosikymmenen ajalta pesee ja kylvettää mennen tullen vaikka kylpyammeessa ja vanhalla tiskiharjalla. Ilmeisesti joku muukin on tätä mieltä, sillä Pässit voitti aikoinaan haavikaupalla kovia palkintoja maailman festareillakin.

Meissä kaikissa asuu oma villapaitainen pässinpäämme. Bääää!



Arvio: 4/5



HRUTAR, 2015 Islanti, Tanska, Norja, Puola
Ohjaus: Grímur Hákonarson
Käsikirjoitus: Grímur Hákonarson
Näyttelijät: Charlotte Bøving, Sigurður Sigurjónsson, Theodór Júlíusson