Robin Hood - varkaiden kuningas (1991)

 

 

Aika on hassu ilmiö. Yhteen aikaan harva rohkenikaan vakavissaan suunnitella Hollywood-tason tuotantoa Robin Hoodin seikkailuista – niin kuuluisa ja vaikutusvaltainen Errol Flynnin tähdittämä vuoden 1938 filmatisointi oikeasti on. Jopa ysärivuosien ikivihreää Robin Hoodia käsikirjoittaessa nyrkkisääntönä oli vältellä mainittua iloista Technicolor-seikkailua niin paljon kuin suinkin mahdollista. Toinen tabu oli Indiana Jones: Robin Hood ei metsästä raamatullisia aarteita, pelkää käärmeitä tai taistele natseja vastaan. Ohjaajaksi palkattu Kevin Reynolds aka Tanssii Costnerin kanssa toi äidin ja isän suosikkinäyttelijän mukanaan losin aksentilla puhuvaksi britiksi. Intiaanien ja aitotumaisten ystävä edustaakin arkipäiväisyydessään kuin varjoa Flynnin vanhanaikaisesta teatteri-glamourista.

 

Serpentiini ja glitter eivät sädehdi Locksleyn Robinin seikkailun alkusoinneissakaan: Richard Leijonamielen ristiretkelle osallistunut aristokraatti ja playboy on jäänyt saraseenien vangiksi. Paettuaan takaisin kotimaahansa Robin saakin kuulla vanhan hyvän Englannin joutuneen kuninkuutta tavoittelevan Nottinghamin sheriffin rautasaappaan alle; maassa vallitsee epäoikeudenmukaisuus, eikä kukaan ole uuden isännän mielivallalta turvassa. Vanhan kotilinnansa raunioiden varjoissa Robinia onkin vastassa vain perheen uskollinen palvelija, sheriffin sokeuttama Duncan, joka kertoo sankarillemme tämän kuninkaalle uskollisen isän saaneen surmansa usurpaattoria vastustaessaan.

 

Vallananastaja on tietysti nimeltään Macbeth, jolle noidat tarinan alussa ennustavat Skotlannin kuninkuutta. Ei nyt ehkä kirjaimellisesti, mutta Robin Hoodin lainat Shakespearen draamoista ja Laurence Olivierin elokuvista ovat alusta lähtien selviä kuin uskovat pyhäpäivinä – Nottinghamin sheriffillä on kätyreidensä joukossa jopa ihka oikea noita. Ironian riemuvoittona Sherwoodin omaa Macbethiä näyttelevä Alan Rickman on ammentanut roolisuoritukseensa huomattavat määrät Kevin Klinen ääntä ja vimmaa: vapaat kädet rooliinsa kertoman mukaan saaneen Rickmanin sheriffi on esikuvansa tavoin jatkuvassa liikkeessä, lausuu ajatuksensa aina ääneen ja huitoo ympärilleen kuin salaman iskusta seonnut Duracell-pupu. Niin viihdyttävää seurattavaa Rickmanin riekkuminen on, että tämän ruutuaikaa päädyttiin rajusti leikkaamaankin tuottajien koettua tarinan roiston varastavan koko show’n.

 

Eikä Shakespearea ilman Kurosawaa: Sherwoodin metsiin häpäistyn palvelijansa ja Morgan Freemanin kanssa vetäytyvä Robin Hood kohtaa yksi toisensa jälkeen värikkäitä ja hyväsydämisiä hahmoja, joista tämä värvää itselleen seitsemän samuraita. Vallasta ja yltäkylläisyydestä kansan ahdinkoa ymmärtämään kasvanut Tanssii susien kanssa alkaa ryöstää rikkailta ja jakaa saalistaan vähempiosaisille. Pahaisesta pikkurikollisesta kasvaakin maanvaiva sheriffille ja tämän kätyreille. Niinpä elokuvan kliimaksin lähetessä saammekin seurata Nottinghamin Oton yrityksiä päästä Robin Hoodista iloisine veikkoineen sekä viedä neito Marian vihille vaikka väkisin. Kellon tikittäessä Robinin on keksittävä keino ystäviensä, rakastamansa naisen sekä valtakuntansa pelastamiseksi.

 

Kliseeksi muodostuneen hokeman mukaan tällaisia elokuvia ei enää osata tehdä – eikä taatusti tehtäisi vaikka osattaisiinkin. Kevin Reynoldsin Robin Hood on tyyliltään vähän kuin Sadao Yamanakan holistisemmat elokuvat, joissa ohjaaja yhdisteli spontaanisti tusinan verran vaikutteita eri genreistä ja sai tarinansa elämään ennennäkemättömällä tavalla. Yamanakan visioiden tavoin myös Robin Hood sisältää lähestulkoon kaikkea kauhua ja tieteistarinaa lukuun ottamatta, alkaen vaikkapa vinkeän humoristisesta seikkailusta, jännittävästä toiminnasta, vanhan hyvän ajan romantiikasta sekä satujen noidasta aina eeppisiin klassikkodraamoihin. Kevin Costnerin tähdittämä Robin Hood on kertaluokkaa ryppyotsaisempi näkemys aiheestaan mutta samalla tarinana ajaton ja universaali kuin kaurapuuro voisilmällä.

 

Suoratoistopalveluihin tottuneet tuskin kykenevät ymmärtämään, kuinka valtava ilmiö Robin Hood ilmestyessään olikaan: lukuisat silminnäkijäkertomukset todistavat täysien katsomoiden eläytyneen näkemäänsä, nostaneen spontaanisti käsiään ilmaan, hurranneen ja taputtaneen elokuvan tapahtumien mukana. Mainetta ja mammonaa Robin Hood tuottikin tekijöilleen enemmän kuin laki sallii, ja Bryan Adamsin ähisemästä tunnusmusiikistakin kasvoi Costnerin seikkailun siivittämänä yksi kautta aikain hiteistä. Robin Hood – varkaiden ruhtinas onkin mielestäni vuosikymmenen avainelokuvia: jos hahmoon oli aiemmin arkailtu kajota, täyttyivät viestimet pään avauduttua vuosikausiksi jos minkälaisista jäljittelijöistä ja parodioista. Siinä missä useimmat myöhemmistä yrittäjistä ovatkin jo ammoin hukkuneet ajan virtoihin, on aito ja oikea Varkaiden ruhtinas kestänyt kertyneitä vuosia laadukkaan viinin tavoin.


Arvio: 5/5


ROBIN HOOD: PRINCE OF THIEVES, 1991 USA
Ohjaus: Kevin Reynolds
Käsikirjoitus: Pen Densham, John Watson
Näyttelijät: Kevin Costner, Alan Rickman, Morgan Freeman, Christian Slater