Uzumaki (2024)

Kuka perhana on Junji Ito? Junji Ito on vähän kuin Japanin Stephen King, joskin romaanien sijaan mies idästä onkin erikoistunut sarjakuviin. Iton teoksia ei ole taidettu ainakaan kirjoitushetkellä julkaista suomeksi, englanninkielisiä julkaisuja sen sijaan saattaa onnekas kauhufani löytää tukuittain tuhansien järvien maankin kirjastojen kokoelmista – niin arvossaan Iton kosminen kauhu on kotoisankin lukijakunnan keskuudessa. Uzumakia kuuluisampaa ja palkitumpaa tarinaa harva inhon ja pelon mestarikaan on tähän maailmaan kyennyt kynäilemään. Iton magnum opuksen kunnianhimoinen animefilmatisointi aiheesta tuntuukin ajatuksena luonnolliselta kuin nenä pellen päässä. Milloinkohan saamme ensimmäisen King-animen?

 

 Luonnollisuus rajoittuukin Uzumakin kohdalla paperitöihin. Tarinan alussa pikkukaupungissa asustava ukko kehittää sairaalloisen pakkomielteen spiraaleihin (=uzumaki). Vähitellen ympäri kaupunkia ja jopa ihmiskehoja alkaa ilmestyä mystisiä spiraaleja, jotka ovat yhteydessä salaperäisiin ja arvaamattomiin tapahtumiin. Naisen otsaan muotoutuva haavauma kasvaa vaatimattomasta arvesta kokonaiseksi pyörteeksi imaisten lopulta henkilön käsineen ja jalkoineen itseensä. Groteskeja spiraalikasveja alkaa nousta puutarhamullasta, ja ihmisetkin vääntyvät muotoa jäljitteleviin asentoihin tullakseen yhdeksi mystisen geometrisen fetissinsä kanssa. Milloin ihmiset eivät muutu osaksi kosmista tyhjyyttä, nämä saattavatkin hiljalleen muuttua etanoiksi.

 

Shokkisisältöä ja groteskia kuvastoa Uzumakissa riittää. Valitettavasti David Cronenbergille kumartava body horror vain jää halvaksi äklötempuksi ilman merkityksellisempiä tasoja. Iton klassikon filmatisoinnoin perusongelma onkin mielestäni alusta asti lähdemateriaalin liiallinen tiivistäminen ja kerronnan kiirehtiminen. Iton useampaan kirjaan jakautuvussa tarinassa tunnelmaa rakentuu hitaammalla liekillä, ja selittämättömät tapahtumat jakautuvat pikemmin viikkojen tai kuukausien ajalle kuin yhdeksi katkeamattomaksi pötköksi. Alkuperäisen Uzumakin post-apokalyptisessa tunnelmassa onkin George Romeron Kuolleiden aamunkoiton fatalismin tuntua, johon filmatisointi ei kiireessään yllä kuin vaivoin mainion äänisuunnittelunsa ansiosta.

 

Animaation taso heittelehtiminen tappaa vähäisenkin ilon Uzumakin katsomisesta. Iton teoksen filmatisointi oli tunnetusti vuosikausia tuotantohelvetissä ja vaihtoikin studiota tekijän ominaista tyyliä pikkutarkasti seuraavan mainion avausjakson jälkeen. Kolme seuraavaa episodia ovat kuin animaattorin painajaisesta kaikkine virheineen ja säästönikseineen: olemattoman budjetin kangistamat hahmot eivät enää elehdi tai kävele luonnollisesti, vaan siirtyvätkin paikasta toiseen kuin levitoiden – huhujen mukaan studion tuotanto-ongelmia paikattiin vielä tekoälylläkin. Fiksumpi olisi ymmärtänyt hyödyntää animaation heittelehtivää laatua esimerkiksi subjektiivisen kerronnan kautta vähän samaan tapaan kuin Tohtori Caligarin kabinetissa tai Ren & Stimpyssä inspiroituneimmillaan.

 

Älkää kysykö, mitä viimeisissä jaksoissa tapahtuu, tai miten tarina loppuun; katsoin Uzumakin alusta loppuun, mutten ymmärtänyt paljoakaan näkemästäni. Ilmeisesti lopussa tarinan nuoret päähenkilöt tekevät jotain järisyttävää, ja salaisuus spiraalien kirouksesta ratkeaa. Viimeistä episodia kärsiessäni koin oloni levottomaksi ja ahdistuneeksi – väärällä tavalla. Ikivihreän Uzumakin hutiloidun filmatisoinnin pökkelö kerronta yhdistettynä turhauttavan tyhjänpäiväiseen shokkimateriaaliin sekä kamalaan animaation jätti oksettavan maun suuhuni. Koko roskan katsomiseen kului valitettavasti puolisentoista tuntia – senkin ajan olisin voinut hyödyntää hedelmällisemmin vaikka marjametsällä. 

 

Lopullinen ja ehdottoman oikeudenmukainen tuomioni Uzumakille onkin siis seuraava: lue mieluummin Japanin Kingin originaali sarjakuva. Kyytipojiksi suosittelen vaikka ehtaa Kuningasta, Romeroa ja Cronenbergiä sekä nimeltä mainitsemiani klassikoita. Näillä eväillä kelpaa vaikka linnoittautua kotiinsa viikonlopuksi nauttimaan sanoinkuvaamattomasta kosmisesta kauhusta ja aivot imaisevien spiraalien terrorista. Junji Ito on messias ja vapahtaja. Nyt mennään Itoa kumartamaan.


Arvio: 2/5


UZUMAKI, 2024 Japani, USA
Ohjaus: Hiroshi Nagahama, Yûji Moriyama
Käsikirjoitus: Aki Itami, Junji Ito
Näyttelijät: Abby Trott, Dorothy Elias-Fahn, Doug Stone, Erica Mendez, Robbie Daymond, Shin'ichirô Miki, Toshio Furukawa, Uki Satake