Kylmän sodan aikaan oli
kesälläkin niin koleaa, että kansa joutui käyttämään
karvalakkia juhannuksenakin. Mikäli aiheesta tehdään elokuvia
tulevaisuudessa, en ihmettelisi vaikka vapaan ja suljetun maailman
voimainmittelö moisessa muodossa esitettäisiinkin – onhan
pimeällä keskiajallakin aina pimeää. George Orwellin
Eläinten vallankumous on legendaarinen pala kylmän sodan
ajan kaunokirjallista kulttuuria. Orwell muistelikin saaneensa
inspiraation romaaniinsa tarkkailtuaan maatilan eläimiä työn
touhussa ja tuumittuaan, mitä nämä tekisivätkään
ymmärtäessään fyysisen ylivertaisuutensa isäntiinsä nähden.
Näkijä itse sattui kuolemaan nuorena, jolloin tämän rahapulassa
ollut leskivaimo päätyi myymään teoksen filmatisointioikeudet
CIA:n rahoittajille.
Vuoden 1954 filmatisointi seuraakin suurimmaksi osaksi uskollisesti Orwellin alkuperäistekstiä. Alussa eläimet ajavat vanhan karjun inspiroimana maatilan juopon isännän tiehensä ja alkavat rakentaa uutta ja uljaampaa ”animalistista” maatilaa Lumipallon ja Napoleonin johdolla. Tarinan alussa Napoleon kaappaa joukon koiranpentuja, joista tämä myöhemmin kasvattaa itselleen uskollisia verikoiria, ja joiden avulla tämä lopulta ottaakin haltuunsa koko eläintilan. Vähitellen eläinten paratiisin ihanteet alkavat murentua ja olot koventua, kunnes alkuperäisistä laeista ei ole jäljellä ainuttakaan. Napoleonin ja vanhan juopon isännän välillä onkin lopussa eroa vain nimellisesti. Rahoittajan vaikutuksen huomaakin enintään Orwellin alkuperäistarinaan lisätystä lyhyestä epilogista. Lyhyt kesto onkin lisäyksen etu.
Eläinten vallankumous on toisin sanoen kertomus lokakuun vallankumouksesta sekä Stalinin Neuvostoliitosta. Pyhän lehmän ampuminen todennäköisesti suututtaa jotakuta, mutta olen aina pitänyt Eläinten vallankumouksessakin nähtävää Stalinin vertaamista Venäjän viimeisiin tsaareihin epämääräisenä ja perusteettomana. Todellisuudessa Stalin aiheutti hirmuhallitsijana enemmän tuhoa kuin yksikään toinen henkilö koko Venäjän historiassa. Alkuperäistarinassa Napoleon nähtiin lopussa veljeilemässä ihmistenkin kanssa, mikä oli suora viittaus Stalinin, natsien ja länsimaisten päättäjien keskinäisiin lehmänkauppoihin sotavuosina ja niiden jälkeen. Rahakirstun vartijan toivomuksesta moiset yksityiskohdat pidettiin elokuvasta visusti poissa.
Kuinka Eläinten vallankumous siis sijoittuu brittiläisen animaation suureen kaanoniin? Saarivaltakunnassa oli vanhastaan tuotettu lukuisia lyhyitä kokeiluja jo varhaisen mykkäelokuvan vuosina. Kokopitkä Eläinten vallankumous oli kuitenkin kunnianhimoltaan täysin omaa luokkaansa: amerikkalaiset standardit täyttävä elokuva asetti riman uusiin korkeuksiin ja inspiroi lukuisia kansainvälisen tason produktioita tulevina vuosikymmeninä. Orwellin melankoliasta propagandatarkoituksessa paisuteltu dramaattisuus ja uhkaavuus jättivät maan elokuvateollisuuteen niin voimakkaan jälkensä, että kaikuja Orwellin teoksen filmatisoinnin ahdistavasta ambienssista voi aistia vielä Ruohometsän kansassa ja Ruttokoirissakin. Erityisesti hevosen kuolema on voimakkaimpia kohtauksia animaation historiassa.
Propagandaa eli ei, mielestäni Eläinten vallankumous on yksi kaikkien aikojen animaatioista. Orwellin alkuperäisteksti sellaisenaankin riittäisi nostamaan pintaan suuria tunteita ja ajatuksia. Pakkaslukemille laskeneen kylmän sodan vuoksi äärimmäisyyksiin viety tunnelma rutistaa Eläinten vallankumouksesta irti vielä parit ylimääräiset mehut, ja pienine muutoksineenkin CIA:n rahoittama näkemys nostattaa ihon kananlihalle. Kertoman mukaan Eläinten vallankumousta näytettiinkin pitkään saarivaltakunnan kouluissa silkohapsien pelottelemiseksi vanhan hyvän ajan tyyliin, vaikkei elokuva suoranaisesti sosialismia aatteena kritisoikaan. Onneksi kylmän sodan vuosinakin oli sentään lämpimiäkin kesiä. Kuka haluaisikaan pitää karvalakkia päässään ympäri vuoden?
Arvio: 5/5
ANIMAL FARM, 1954 Iso-Britannia
Ohjaus: John Halas, Joy Batchelor
Käsikirjoitus: George Orwell, Philip Stapp, Lothar Wolff, Borden Mace, John Halas, Joy Batchelor
Näyttelijät: Gordon Heath, Maurice Denham
Vuoden 1954 filmatisointi seuraakin suurimmaksi osaksi uskollisesti Orwellin alkuperäistekstiä. Alussa eläimet ajavat vanhan karjun inspiroimana maatilan juopon isännän tiehensä ja alkavat rakentaa uutta ja uljaampaa ”animalistista” maatilaa Lumipallon ja Napoleonin johdolla. Tarinan alussa Napoleon kaappaa joukon koiranpentuja, joista tämä myöhemmin kasvattaa itselleen uskollisia verikoiria, ja joiden avulla tämä lopulta ottaakin haltuunsa koko eläintilan. Vähitellen eläinten paratiisin ihanteet alkavat murentua ja olot koventua, kunnes alkuperäisistä laeista ei ole jäljellä ainuttakaan. Napoleonin ja vanhan juopon isännän välillä onkin lopussa eroa vain nimellisesti. Rahoittajan vaikutuksen huomaakin enintään Orwellin alkuperäistarinaan lisätystä lyhyestä epilogista. Lyhyt kesto onkin lisäyksen etu.
Eläinten vallankumous on toisin sanoen kertomus lokakuun vallankumouksesta sekä Stalinin Neuvostoliitosta. Pyhän lehmän ampuminen todennäköisesti suututtaa jotakuta, mutta olen aina pitänyt Eläinten vallankumouksessakin nähtävää Stalinin vertaamista Venäjän viimeisiin tsaareihin epämääräisenä ja perusteettomana. Todellisuudessa Stalin aiheutti hirmuhallitsijana enemmän tuhoa kuin yksikään toinen henkilö koko Venäjän historiassa. Alkuperäistarinassa Napoleon nähtiin lopussa veljeilemässä ihmistenkin kanssa, mikä oli suora viittaus Stalinin, natsien ja länsimaisten päättäjien keskinäisiin lehmänkauppoihin sotavuosina ja niiden jälkeen. Rahakirstun vartijan toivomuksesta moiset yksityiskohdat pidettiin elokuvasta visusti poissa.
Kuinka Eläinten vallankumous siis sijoittuu brittiläisen animaation suureen kaanoniin? Saarivaltakunnassa oli vanhastaan tuotettu lukuisia lyhyitä kokeiluja jo varhaisen mykkäelokuvan vuosina. Kokopitkä Eläinten vallankumous oli kuitenkin kunnianhimoltaan täysin omaa luokkaansa: amerikkalaiset standardit täyttävä elokuva asetti riman uusiin korkeuksiin ja inspiroi lukuisia kansainvälisen tason produktioita tulevina vuosikymmeninä. Orwellin melankoliasta propagandatarkoituksessa paisuteltu dramaattisuus ja uhkaavuus jättivät maan elokuvateollisuuteen niin voimakkaan jälkensä, että kaikuja Orwellin teoksen filmatisoinnin ahdistavasta ambienssista voi aistia vielä Ruohometsän kansassa ja Ruttokoirissakin. Erityisesti hevosen kuolema on voimakkaimpia kohtauksia animaation historiassa.
Propagandaa eli ei, mielestäni Eläinten vallankumous on yksi kaikkien aikojen animaatioista. Orwellin alkuperäisteksti sellaisenaankin riittäisi nostamaan pintaan suuria tunteita ja ajatuksia. Pakkaslukemille laskeneen kylmän sodan vuoksi äärimmäisyyksiin viety tunnelma rutistaa Eläinten vallankumouksesta irti vielä parit ylimääräiset mehut, ja pienine muutoksineenkin CIA:n rahoittama näkemys nostattaa ihon kananlihalle. Kertoman mukaan Eläinten vallankumousta näytettiinkin pitkään saarivaltakunnan kouluissa silkohapsien pelottelemiseksi vanhan hyvän ajan tyyliin, vaikkei elokuva suoranaisesti sosialismia aatteena kritisoikaan. Onneksi kylmän sodan vuosinakin oli sentään lämpimiäkin kesiä. Kuka haluaisikaan pitää karvalakkia päässään ympäri vuoden?
Arvio: 5/5
ANIMAL FARM, 1954 Iso-Britannia
Ohjaus: John Halas, Joy Batchelor
Käsikirjoitus: George Orwell, Philip Stapp, Lothar Wolff, Borden Mace, John Halas, Joy Batchelor
Näyttelijät: Gordon Heath, Maurice Denham
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.