Threads (1984)

Tuhannen auringon valo riittäisi tuottamaan tuhatkertaisen rusketuksen. Tuhatkertainen rusketus taas tarkoittaisi ihmiskehon hajoamista atomeiksi silmänräpäyksessä. Mikäli Hiroshiman ja Nagasakin kokemukset ovat mitään opettaneet, saattaa Jumalan kuva jättää oikeissa olosuhteissa jälkeensä pelkän varjon tai märän läntin. Kuolema purkautuvan energiatsunamin voimasta saattaa tulla niin nopeasti, ettei ihminen itse ehdi ymmärtämäänkään tapahtunutta. Ensin iskee paineaalto ja kuumuus. Sortuneet rakennukset ja tulipätsit tekevät selvää jälkeä ensimmäiseltä aallolta säästyneistä. Laskeuman sataessa taivaalta hengissä selvinneet alkavat kärsiä syöpä- ja säteilysairauksista. Japaniin pudotetut atomipommit olivat vielä lastenleikkiä verrattuna myöhempään kalustoon.

Eletään 80-luvun alkua Sheffieldissä, Isossa-Britanniassa. Kansan nauttiessa rauhassa oluesta radiosta kuuluu keskustelua Lähi-idän kriisistä sekä viilenevistä suurvaltasuhteista. Kylmän sodan uutisointiin tottunut yleisö jatkaa elämäänsä kuin mitään ei maailmassa mullillaan olisikaan: perheenjäsenet kinastelevat ruokapöydässä, äiti ulkoilee lastensa kanssa, ja ukot pelaavat keskenään lautapeliä tupakkaa tuprutellen. Uutisten ilmoitettua sotatoimista Naton ja Varsovan liiton välillä tunnelma alkaakin vakavoitua: ihmiset liimautuvat viestimien ääreen, sekä kynnelle kykenevät kokoontuvat kaduille osoittamaan mieltään ydinaseiden käyttöä vastaan. Yhtäkkiä viranomaiset antavat hälytyksen lähestyvästä iskusta. Sokaiseva valo ilmestyy taivaalle, ja miljoonia siviilejä katoaa silmänräpäyksessä jälkeäkään jättämättä.

 

Threads oli BBC:n kunnianhimoinen pyrkimys visualisoida mahdollisimman realistisesti ydinsodan vaikutuksia Ison-Britannian asukkaiden elämänmenoon. Aiempi yritys 60-luvulta – War Game nimeltään – oli joutunut tuoreeltaan istuvan hallituksen hampaisiin ja jäi potentiaaliselta yleisöltä kokematta itsemurha-aallon pelossa. Threadsia varten vastaavat päätyivätkin tekemään perusteellista taustatyötä saavuttaakseen mahdollisimman autenttisen apokalyptisen tunnelman tarinalleen: Elokuvan ohjannut Mick Jackson valmistautui työhönsä haastattelemalla lukuisia aiheen erityisasiantuntijoita eri aloilta Atlantin molemmin puolin sekä tutustumalla kattavaan tieteelliseen aineistoon ydintuhoon liittyen. Japanilaisten atomiaseen uhrien eli hikabushien tarinat ja traumat toimivat esikuvana elokuvan henkilöhahmojen kokemuksille.

Ensimmäiset kuvat ydiniskun uhreiksi joutuneista tuovat mieleen Kenji Mizoguchin Yön naisten, Akira Kurosawan Juopuneen enkelin sekä Keiji Nakazawan klassikkosarjakuvien näkymät sodanjälkeisestä Japanista. Vanha ja kukoistanut teollisuuskaupunki on raunioina, ja mätänevät ruumiit houkuttelevat kaduille rottia. Yhteiskunnan kyky huolehtia perustoiminnoistaan on romahtanut, ja perustavanlaatuisin infrastruktuurikin on tuhoutunut. Elämä Sheffieldissä alkaa muistuttaa yhä enemmän hajoavan Jugoslavian kaltaista luonnontilaa, jossa pelkän puhtaan veden löytäminen oli siviileille päivittäinen elämän ja kuoleman kysymys. Aineellisen perustan mukana katoavat myös kulttuurin ja moraalin kaltaiset ylellisyydet. Selviytyjillä ei lopulta ole halua tai kykyä tuntea sentimentaalisuutta edes toistensa kuoleman edessä.

 

 

Mutta sitten Mad Max, Tina Turner ja Toshiro Mifune saapuvat pelastamaan oikeamieliset naiset ja kiltit lapset, niinhän? Väärin. Yhteiskuntaa koossa pitävien rakenteiden pettäessä ei pelastajaakaan ole näköpiirissä. Kymmenen vuoden kurimuksen jäljiltä entisestä suurvallasta ovat jäljellä vain rippeet: laskeuman, saasteiden ja ydintalven vaikutuksesta väestö on kutistunut murto-osaan entisestään, ja kansan sivistys ja elämäntapa ovat taantuneet vuosisatojen edestä aina keskiaikaiselle tasolle asti. Järjestäytynyt hallinto lakeineen ja viranomaisineen on enää muisto vain: maailmanlopun jälkeen vallitsevassa barbaarisessa anarkiassa hallitsee moraaliltaan lähes villieläinten tasolle taantuneiden miesjoukkojen nyrkkivalta. Raiskattu nainen synnyttää viimeisissä kuvissa lapsen, kääntyy katsomaan tämän kasvoja ja päästää suustaan vertahyytävän rääkäisyn.

 

Threads oli ilmestyessään monessakin suhteessa rajoja rikkova elokuva. Milloinkaan ennen tai jälkeen ei ole maailmassa tuotettu yhtä tieteellisen tarkkaa ja mestarillisesti toteutettua kuvausta ydintuhosta. Mick Jacksonin ohjaustyö on vieläkin taidokkaampaa ottaen huomioon suuren maailman mittakaavassa olemattoman tuotantobudjetin – Threadsin dokumentaarinen autenttisuus onkin osin myös tahatonta. Jacksonin apokalypsin onkin sanottu traumatisoineen kokonaisen sukupolven televisionkatsojia. Niin intensiivinen oli Threadsin kuvausprosessikin, että hätääntyneet sivulliset tukkivat hälytyskeskuksen linjat luultuaan elokuvantekijöiden savupommeja aidoksi terrori-iskuksi. Kylmän sodan loputtuakaan Jacksonin visio ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, vaan modernin teknologian ansiosta tuhannen auringon uhka on aina kanssamme, halusimme tai emme. Japani oli vasta alkua. 

 

 

Arvio: 5/5

 

 

 

THREADS, 1984 Iso-Britannia
Ohjaus: Mick Jackson
Käsikirjoitus: Barry Hines
Näyttelijät: Karen Meagher, Reece Dinsdale, David Brierly