Kuuhun ja takaisin (2020)

Kuolema pukee häntä, minua ei. Kuolemattomuus teki temput myös kiinalaisista kansantarinoista tutulle prinsessalle, joka taikalitkun juotuaan muuttui jumalattareksi ja lensi kuuhun hallitsemaan jumalallista valtakuntaansa. Tai näin mummot tarinoivat. Toiset kaskut kertovat lentävän tuolin rakentaneesta kiinalaisesta eunukista. Pääsikö miesparka ikinä prinsessan valtakuntaan asti, on herättänyt keskustelua aina meidän päiviimme asti. Eunukin avaruusrakettia on kokeiltu myös käytännössä, ja viimeisimmän tieteellisen tutkimuksen perusteella miekkonen todennäköisemmin räjähti kappaleiksi kuin saavutti unelmiensa satumaan kaunottaren vilpittömän rakkauden. Kunnianhimosta ja kekseliäisyydestä eunukille pisteet kotiin.

Disneyltä omille teilleen lähteneen Glen Keanen ohjaamassa kiinalais-amerikkalaisessa animaatiossa kuolemattoman prinsessan traaginen rakkaustarina rinnastetaan äitinsä kuolemaa surevan tytön kohtaloon. Alussa tyttö ja poika matkaavat kuuhun tapaamaan myyttien kaunotarta. Vinkeänä ratkaisuna jumalattareksi kohonnut matami onkin kaikkea muuta kuin nöyrä ja vaatimaton hahmo: jo alussa prinsessa esitellään itseriittoisen tyhjiä spektaakkeleja harrastavana diivailevana pop-tähtenä. Kuujumalattaren sydän on särkynyt, sillä lentäessään jumalten maailmaan tämä tulikin jättäneeksi taakseen ainoan tosirakkautensa. Saadakseen omansa takaisin ylimielinen kuolematon tarvitsee luoksensa saapuneiden lasten apua.

 

Onneksi Kuuhun ja takaisin ei ole tarinana likimainkaan niin synkkä, kuin mitä saatoin tahattomasti antaa ymmärtää. Keanen käsissä yksinkertainen seikkailu onkin käännetty tarkoituksellisen vanhoilliseen Disney-muottiin pakollisine söpöine eläimineen, koomisine sidekickeineen ja lauluineen päivineen. Kuuhun ja takaisin onkin ytimeltään musikaali, ja elokuvan laulut vaihtelevat haikeammasta balladista aina 2020-luvun syntikkapoppiin. Uskokaa tai älkää: tällä kertaa jopa pidin elokuvan musiikaalikohtauksista – ainakin enimmäkseen. Kuujumalattaren esittelevä pop-veisu erityisesti on tarttuvuudessaan täydellinen sisäänheittotuote, kotvan myöhemmin kuultavan pingislaulun häiritsevää räkimisiä taas olisi voinut jättää vähemmälle.

Sävykäs audiovisuaalinen toteutus onkin Keanen elokuvan valttikortti ja vahvuus: muutamista tyhjistä taustoista ja yliyksinkertaistetuista designeista houlimatta teoksen iloinen värikylläisyys ja erityisesti kuujumalattaren tyylikäs asu saivat silmäni laulamaan kiitosvirttä. Pääosin nätisti kerrottu tarina itsessään ei juuri ulkoisista puitteistaan jälkeen jää, vaikkakin keskivaiheilla tuleva pieni seikkailu on unohdettava kuin lasillinen lämmintä piimää. Ylimääräinen sankarin matka McGuffin-jahteineen tuntuu panoksettomalta ja turhalta muuten kuin välineenä edetä kohtauksesta toiseen ja esitellä lisää värikkäitä sivuhahmoja. Hilpeitä sivukillukkeita Keanen ohjaustyössä riittääkin useammankin pramean Disney-leffan edestä – eli suomeksi sanottuna viittä vaille liikaakin.

 

Kirjaviin odotuksiini nähden Kuuhun ja takaisin onkin varsin maittava tekele. Jos Glen Keane jotain todistaa, niin ainakin etteivät vanhan hyvän ajan Disney-leffat suotta kierrättäneet täydellisyyteen hiomaansa mallia. Kaikkia todennäköisyyden lakeja uhmaten Kuuhun ja takaisin löysikin ystävänsä ja keräsi komeita palkintoehdokkuuksiakin. Väheksymättä Keanen osaamista ohjaajana, minun on kuitenkin myönnettävä, kuinka olisin sittenkin ollut kiinnostuneempi näkemään kokonaisen tukun legendaarisia kohtauksia urallaan luoneen Keanen leipätyössään piirustus- ja maalausvälineiden varressa. Mestarin työ Disneyn parissa on iskenyt niin väkevän polttomerkin sieluuni, etten kykene kuvittelemaankaan miestä tietokoneen ääressä. Glen Keane jos kuka todella on kuolematon. Vain parhaat ovat.


Arvio: 3/5


OVER THE MOON, 2020 USA, Kiina
Ohjaus: Glen Keane, John Kahrs
Käsikirjoitus: Audrey Wells, Alice Wu, Jennifer Yee McDewitt
Näyttelijät: Glen Keane, Brycen Hall, Ruthie Ann Miles