Mitäpä rakastava perheenisä
ei tekisi silkohapsiensa puolesta? Rakkauden voimalla turpaan voisi
leipoa vaikka terroristeja ja vauvan ensimmäisen hymyn inspiroimana
heittää ukkoa lasista läpi junakiskoille lähestyvän rautahevon
ruuaksi. Joskus hyvänkin paimenen on suojeltava lampaitaan susilta –
siinäpä tyypillinen juoni mille tahansa toimintaleffalle. Breaking
Badistä tuttu Bob Odenkirk on kuitenkin
isukkina Arskaa, Sylttyä ja muita älykkäämpi järjestämällä
perheensä turvaan turpasaunalta. Hyvänä tyyppinä miekkonen pesee
ja pyyhkiikin vain tosi pahoja hehtaarileukoja ja useimmiten
itsepuolustus mielessään eikä silkasta väkivallan ilosta, mutta
kuitenkin rakkaudesta lajiin. Kurinpalautuksesta rivimiehille seuraa
letkuruokinta ja käynti hammaslääkärissä, liituraitamiehille
hautajaiset. Kyllä isä osaa.
Mutta miksi Nobodyksi esittäytyvä herrasmies istuu elokuvan alussa poliisikuulusteluissa? Kysyn muutenkin kuin uteliaisuudesta. Asettamalla toimintajännärin päähenkilö kertomaan juoni takaumana paljastetaan jo kättelyssä tämän selviävän roistojen kuvioista hengissä. Konnat itse saavat tuulilasiin niin että tuntuu ja tuhisee: vauhtiin päästessään rakastava perheenisä improvisoi lähes mistä tahansa käteensä osuvasta tappavan aseen. Toimintaspesialisti David Leitchin tuottamana elokuvana Nobodyn fyysinen toiminta onkin suunniteltu tarkoituksella mahdollisimman maanläheiseksi ja arkipäiväiseksi. Leitchille ominaiseen tapaan pienimmissäkin nyrkkitappeluissa irtain omaisuus murjoutuu säpäleiksi nilkkien purukaluston mukana. Osansa ruhjeista saa toki päähenkilökin.
Leipoessaan lähimmäisenrakkautta nilkkien kitusiin isä meidän tuleekin vahingossa rakastaneeksi venäläisen mafioson veljen ajasta ikuisuuteen. Osana eskaloituvaa mafiasotaa Butchina tunnettu päähenkilö alkaa vähitellen paljastaa yllättäviä yksityiskohtia menneisyydestään: hampaisiin asti aseistettuja gangstereita huvikseen nyrkeillään nitistävä miekkonen ei aina ollut nurmikonleikkuuta ja marjojenpoimintaa harrastava setä pitkäsääri vaan kovaksi keitetty toimintamies. Kuka olisi uskonut? Sankarimme onneksi myös tämän vanhainkodissa asustavalla isällä on takanaan ura kovana äksönjätkänä. Christopher Lloydin näkeminen piristikin Nobodyn tunnelmaa kummasti, vähän kuin tapaisi pitkästä aikaa Doc Brownin, Judge Doomin tai Rasputinin.
Myönnettäköön nyt kuitenkin, ettei Nobodyn käsikirjoitus sentään omaperäisyydellään häikäise. Vastaavia gangsterijahteja on nähty vuosien varrella kolmetoista tusinassa, eikä Steven Seagalin varhaisvuosien klassikoita nähneille Odenkirkin esittämän perheenisän väkivaltaisuudessakaan ole shokkimateriaalin vikaa. Nobodyssä onkin juuri ja juuri juonta kantamaan elokuvaa hauskasta toimintakohtauksesta toiseen sekä pitämään sympatiat sankarin ja tämän ystävien puolella. Samojen tekijöiden Atomic Blondeen verrattuna musiikkivalinnatkin ovat tällä kertaa vähemmän häiritseviä, ja synkän väkivaltaelokuvan yhdistäminen iloisiin klassikkolauluihin sai ironisuudessaan suupielet venymään toistuvasti korvasta toiseen. Keventävää huumoria Nobody mielestäni tarvitsikin selkäsaunansa vastapainoksi.
Muuan viisas mies tiivisti aikoinaan osuvasti mielipiteensä Nobodysta verratessaan katselukokemustaan pikaruuan syömiseen. Yhdyn mielipiteeseen. Kyllä sitä aikuinen mieskin voi kuulkaas joskus vaihtaa vapaalle ja nauttia kunnon rasvaisesta roskasta. Uutta Kurosawaa tai Kubrickia haikailevan on turha Nobodyyn koskea – Arskan, Syltyn, Seagalin ja muiden genreklassikoidenkin kanssa on vähän niin ja näin. Jos taas kaipaat iltaasi rehellistä väkivaltaviihdettä tai olet muuten vain aina fantasioinut venäläisiin mafiosoihin suunnatusta pidäkkeettömästä väkivallasta, osaat varmasti iloita myös Nobodyn nimellä kulkevasta aikuisten miesten perheleffasta. Harva asia piristääkään vanhan tervaskannon päivää niin kuin vauvan nauru ja nyrkki roiston leukaperissä. Rakastakaa vihamiehiänne – niin että tuntuu.
Arvio: 3.5/5
NOBODY, 2021 USA
Ohjaus: Ilja Naishuller
Käsikirjoitus: Derek Kolstad
Näyttelijät: Bob Odenkirk, Christopher Lloyd, Aleksei Serebrjakov
Mutta miksi Nobodyksi esittäytyvä herrasmies istuu elokuvan alussa poliisikuulusteluissa? Kysyn muutenkin kuin uteliaisuudesta. Asettamalla toimintajännärin päähenkilö kertomaan juoni takaumana paljastetaan jo kättelyssä tämän selviävän roistojen kuvioista hengissä. Konnat itse saavat tuulilasiin niin että tuntuu ja tuhisee: vauhtiin päästessään rakastava perheenisä improvisoi lähes mistä tahansa käteensä osuvasta tappavan aseen. Toimintaspesialisti David Leitchin tuottamana elokuvana Nobodyn fyysinen toiminta onkin suunniteltu tarkoituksella mahdollisimman maanläheiseksi ja arkipäiväiseksi. Leitchille ominaiseen tapaan pienimmissäkin nyrkkitappeluissa irtain omaisuus murjoutuu säpäleiksi nilkkien purukaluston mukana. Osansa ruhjeista saa toki päähenkilökin.
Leipoessaan lähimmäisenrakkautta nilkkien kitusiin isä meidän tuleekin vahingossa rakastaneeksi venäläisen mafioson veljen ajasta ikuisuuteen. Osana eskaloituvaa mafiasotaa Butchina tunnettu päähenkilö alkaa vähitellen paljastaa yllättäviä yksityiskohtia menneisyydestään: hampaisiin asti aseistettuja gangstereita huvikseen nyrkeillään nitistävä miekkonen ei aina ollut nurmikonleikkuuta ja marjojenpoimintaa harrastava setä pitkäsääri vaan kovaksi keitetty toimintamies. Kuka olisi uskonut? Sankarimme onneksi myös tämän vanhainkodissa asustavalla isällä on takanaan ura kovana äksönjätkänä. Christopher Lloydin näkeminen piristikin Nobodyn tunnelmaa kummasti, vähän kuin tapaisi pitkästä aikaa Doc Brownin, Judge Doomin tai Rasputinin.
Myönnettäköön nyt kuitenkin, ettei Nobodyn käsikirjoitus sentään omaperäisyydellään häikäise. Vastaavia gangsterijahteja on nähty vuosien varrella kolmetoista tusinassa, eikä Steven Seagalin varhaisvuosien klassikoita nähneille Odenkirkin esittämän perheenisän väkivaltaisuudessakaan ole shokkimateriaalin vikaa. Nobodyssä onkin juuri ja juuri juonta kantamaan elokuvaa hauskasta toimintakohtauksesta toiseen sekä pitämään sympatiat sankarin ja tämän ystävien puolella. Samojen tekijöiden Atomic Blondeen verrattuna musiikkivalinnatkin ovat tällä kertaa vähemmän häiritseviä, ja synkän väkivaltaelokuvan yhdistäminen iloisiin klassikkolauluihin sai ironisuudessaan suupielet venymään toistuvasti korvasta toiseen. Keventävää huumoria Nobody mielestäni tarvitsikin selkäsaunansa vastapainoksi.
Muuan viisas mies tiivisti aikoinaan osuvasti mielipiteensä Nobodysta verratessaan katselukokemustaan pikaruuan syömiseen. Yhdyn mielipiteeseen. Kyllä sitä aikuinen mieskin voi kuulkaas joskus vaihtaa vapaalle ja nauttia kunnon rasvaisesta roskasta. Uutta Kurosawaa tai Kubrickia haikailevan on turha Nobodyyn koskea – Arskan, Syltyn, Seagalin ja muiden genreklassikoidenkin kanssa on vähän niin ja näin. Jos taas kaipaat iltaasi rehellistä väkivaltaviihdettä tai olet muuten vain aina fantasioinut venäläisiin mafiosoihin suunnatusta pidäkkeettömästä väkivallasta, osaat varmasti iloita myös Nobodyn nimellä kulkevasta aikuisten miesten perheleffasta. Harva asia piristääkään vanhan tervaskannon päivää niin kuin vauvan nauru ja nyrkki roiston leukaperissä. Rakastakaa vihamiehiänne – niin että tuntuu.
Arvio: 3.5/5
NOBODY, 2021 USA
Ohjaus: Ilja Naishuller
Käsikirjoitus: Derek Kolstad
Näyttelijät: Bob Odenkirk, Christopher Lloyd, Aleksei Serebrjakov
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.