Demons (1971)

Kylläpäs tekikin taas oikein eetvarttia tarttua vaihteeksi leffaan, josta ei etukäteen osaa sanoa oikein yhtään mitään, ei edes koko pätkän pyörähdettyä lopulta käyntiin. Toshio Matsumoto onkin muuten melkoinen veijari, kaveri nimittäin tunnetaan sangen kattavasta ja monenkirjavasta työstään kokeellisen elokuvan sekä erilaisten lyhäriviritelmien parissa. Käytännössä kaverilta voi siis syntyä tähän maailmaan aivan mitä tahansa, vaikka maestron urallaan tuottamat pitkät tuotokset pystyy metsurikin laskemaan vaivatta yhden käden sormilla. Ilmeisesti Matsumotolle laatu on olennaisesti määrää tärkeämpää, mutta mikäpä siinä.

Lännessä useammallakin eri nimellä tunnettu Demons on synkkä elokuva ihan kirjaimellisesti. Ensimmäisissä kuvissa nimittäin nähdään laskeva aurinko, jonka jälkeen värit katoavat koko lopusta leffasta ja kaikki tapahtumat on sijoitettu epämääräisesti ”jonnekin” täydelliseen klaustrofobiseen pimeyteen, josta vain ajoittain henkilöhahmojen kasvojen ja miekkojen kaltaiset olennaiset yksityiskohdat erottuvat erilaisten tyyliteltyjen varjojen keskeltä. Kauhuksi luokitellulle teokselle äärimmäisen kolkko ja ahdistava ratkaisu istuu kuin nyrkki Ransun takalistoon, mutta hiljaisesta tyhjyydestä koostuvan äänimaailman nyt viimeistään luulisi saavan katsojan tuntemaan olonsa todella levottomaksi ja epämukavaksi.

Demonsin varsinaisesta genremääritelmästä voidaankin sitten olla kovin montaa mieltä, sillä itse en nähnyt tässä kolkkoa tunnelmaa lukuun ottamatta varsinaisesti kauhun häivääkään. Oikeammin kyseessä on äärimmäisen karu ja anteeksiantamaton semi-surrealistinen samuraileffa Kihachi Okamoton The Sword of Doomin hengessä, mutta mentaliteetiltaan vieläkin rankemmalla otteella. Varsin yksinkertainen tarina kertoo legendaarisen 47:n roninin koplaan hamuavasta isännättömästä samuraista, joka joutuu mielitettynsä sekä tämän salarakastajan huijaamaksi. Kasvonsa menettäneen soturin kunnian palautus vaatii luonnollisesti mahdollisimman verisiä kostotoimenpiteitä, mutta matkan päässä antisankaria odottaakin vain traaginen lopputulos.

Nimestään huolimatta Demonsissa ei nähdä demoneja perinteisessä mielessä laisinkaan, vaan todellisuudessa kyseessä on viittaus buddhalaiseen käsitykseen pahoista hengistä sekä perinteiseen japanilaiseen tarinaperinteeseen, jossa katkeroituneet ja kateelliset ihmiset muuttuvat demoneiksi. Tällä kertaa demoniksi toisin sanoen "muuttuu" kostoa hamuava samurai, jonka äärimmäisen graafisista veritöistä huokuu kaikkea muuta kuin sankarillista kunniaa ja velvollisuudentuntoa. Yhtenä noir-henkisenä kikkana Matsumoto sekoittaa kerrontaansa vielä tarkoituksellisesti näyttämällä päähenkilönsä väkivaltaisia unia ja fantasioita, joista ei kuitenkaan katsoja koskaan voi olla täysin varma.

Toshio Matsumoton Demons on pitkä, hidasliikkeinen ja hyvällä tavalla epämukava samuraitykitys, jolle on mahdottoman vaikeaa keksiä mielessään suoranaista vertailukohtaa – mitään täysin vastaavaa ei historiallisen elokuvan rintamalla liene montaakaan milloinkaan tehty. Tyylillisesti lähin sukulainen Matsumoton synkistelylle lienee saksalainen (tietysti) From Morn to Midnight, joka oli ekspressionistisena leffana liian radikaali jopa 20-luvun saksalaiseen makuun. Kyseinen teos kuitenkin löysi yleisönsä Japanissa, joten en yhtään ihmettelisi, vaikka Matsumoto olisi vaikutteensa imenytkin juuri tuosta kyseisestä kulttihelmestä.


Arvio: 4.5/5


SHURA, 1971 Japani
Ohjaus: Toshio Matsumoto
Käsikirjoitus: Nanboku Tsuruya, Toshio Matsumoto
Näyttelijät: Juro Kara, Katsuo Nakamura, Yasuko Sanjo