Kolberg (1945)

Olkoon tämä historiallinen suurelokuva toistaiseksi natsi-Saksan ikiomaan propagandatuotantoon keskittyneen lyhyehkön katsaukseni viimeinen osa, sillä laatu näiden suhteen ei tunnetusti ole keskimäärin kovinkaan korkea, saati sitten että kukaan vähänkään järjellinen pystyisi yhteen pötköön tällaista loputtomasti nielemäänkään. Enkä muuten usko, että kukaan näitä oikeasti lukeekaan, joten tarjonta lienee vain viisainta sovittaa ainakin toistaiseksi kysynnän tasoon ja keksiä suosiolla jotain vähän henkevämpää. Löysin hiljattain muutaman ihan kiinnostavankin yksilön ja tekijän, joten eiköhän näitä jossain välissä ala taas tupsahtelemaan, kunhan pääkoppaa on ensin vähän tuuleteltu ja olo raikkaampi. 

Kolberg onkin sarjassaan melkoisen kiehtova kuriositeetti, sillä kyseessä on silloisen valtiojohdon viimeinen yritys raapia kasaan kansaa taistelemaan inspiroivaa eeppistä propagandaa. Leffan kuvaukset sijoittuvat aikavälille 1943-1945, jolloin itärintama oli jo luhistumassa ja näyttelijöiden niskaan sateli ilmapommitusta toisena perään. Kyseessä on kuolevan kolmannen valtakunnan viimeinen mainitsemisen arvoinen elokuvallinen tuotos, joka ei ehtinyt edes yksittäisiä rintamalla järjestettyjä näytöksiä laajempaan levikkiin sodan loppumisen vuoksi vain parin kuukauden sisään sen valmistumisesta.

Kolbergin viitteellisesti todellisiin tapahtumiin perustuva tarina sijoittuu Napoleonin sotien aikaan, suuri ja mahtava lännen keisari uhkaa saksalaisten pikkuvaltioiden auvoista rauhaa ja vapautta. Sitkeä Saksan kansa on kuitenkin päättänyt panna kovan kovaa vastaan, ja Kolbergin linnoitettu pikkukaupunki kestää koettelemukset ja voittaa pahan vihollisen. Lopussa Saksan pikkuvaltiot julistavat uutta vapauden aikaa Napoleonin heiketessä taistelussa Venäjää vastaan, kansa marssii laulaen kadulla pelastavan sankarin kajauttaessa ilmoille kansallismielisen julistuksensa. Kolberg kestää, Saksa kestää!

Vaikka tietty aikaansa sidottu sanoma tästä paistaakin aika härskisti läpi, ei saksalaisten propagandaluomusta ainakaan rumaksi voi mennä haukkumaan. Itse asiassa Kolberg on pukudraamana oikein pikkutarkkaa ja komeaa jälkeä, saatiinhan tähän valtion pussista käytännössä rajattomat resurssit ja alan parhaat osaajat; komea värikuvaus vain korostaa puvustuksen ja lavastuksen loistoa. Valtavat joukkokohtaukset ovat selvästi ammentaneet Leni Riefenstahlin leffoista, mikä ei välttämättä esteettisenä temppuna ole kovinkaan huono juttu.

Suurin kompastuskivi koko komeudessa vain on, että sodan loppuvaiheessa ilmestyneenä elokuvana tätä on tietenkin sensuroitu oikein urakalla, tiettävästi Goebbels tuumaili, ettei sodan runtelema yleisö välttämättä halua nähdä sotaa ja kuolemaa, joten tästä on järjestelmällisesti poistettu kaikenlainen rajumpi toiminta kovalla kädellä ja suuri osa itse leffasta on siten pelkkää tylsää pönöttämistä ja joutavaa dialogia, josta nyky-yleisö tuskin mitään irti saakaan ilman jonkinlaista erityistietoutta elokuvan poliittisesta ja historiallisesta kontekstista.

Pientä huvia itselleni tuotti mykkäelokuvista tuttujen saksalaisten veteraanien bongaaminen pienistä sivurooleista. Paul Wegenerin terävistä kasvonpiirteistä ja ketunsilmistä ei voi koskaan erehtyä.


Arvio: 2/5


KOLBERG, 1945 Saksa
Ohjaus: Veit Harlan, Wolfgang Liebeneiner
Käsikirjoitus: Veit Harlan, Alfred Braun, Joseph Goebbels, Paul Heyse, Joachim Nettelbeck
Näyttelijät: Heinrich George, Kristina Söderbaum, Horst Caspar