Ikuinen juutalainen (1940)

Olen viime aikoina arvostellut pari ihan laadukasta propagandaleffaa isosta pahasta natsi-Saksasta. Mutta hiiteen niiden kanssa, nimittäin nyt otetaan käsittelyyn oikeasti monessakin mielessä äärimmäisempää ja pahamaineisempaa laitaa edustavaa kamaa, jotain niin kauhistuttavaa ja ilkeää, että se on paikka paikoin jo omalla makaaberilla ja epäkorrektilla tavallaan ihan huvittavaakin. Mutta onko se yhtä viihdyttävää tai loppuun asti hiottua aivopesua kuin Tahdon riemuvoitto, siitä otamme nyt selkoa.

Fritz Hipplerin Ikuisen juutalaisen tuotantohistoria ulottuu ajassa aina vuoteen 1938 kristalliyön jälkeiseen aikaan. Goebbels oli aiemmin agitoinut puoleen fanaattisimmat kannattajat suoraan hyökkäykseen juutalaisia vastaan, mistä seurasi valtava negatiivinen reaktio tavallisen kansan sekä koti- ja ulkomaisen median keskuudessa. Jatkossa Goebbels päätti Hitlerin painostamana soveltaa epäsuorempia keinoja kansan kiihottamiseksi, ja vähitellen kokoon muotoutui suunnitelma kokonaisesta kunnianhimoisesta antisemitistisestä propagandakampanjasta, jonka osaksi myös Ikuinen juutalainen alkujaan suunniteltiin, mutta jonka kuvaaminen Euroopan suurissa juutalaisghetoissa päästiin aloittamaan vasta sodan alettua vuonna 1939.

Ikuinen juutalainen vetää juutalaisvihansa kanssa niin inhorealistisiin ja övereihin sfääreihin, että siinä on jo tiettyä humorististakin särmää. Koko ”dokumentin” tarkoitus on kaikessa yksinkertaisuudessaan kuvata yksi tietty ihmisryhmä niin stereotyyppisessä ja ikävässä valossa kuin koskaan on mahdollista koukkunokkineen ja rahanvaihtajineen päivineen. Autenttista kuvamateriaalia tästä on vain pieni osa, mutta siihenkin on pitkälti valikoitu vain kaikkein raflaavin ja negatiivisia tunteita herättävin anti köyhistä lapsista ja huonosti pukeutuneista epäsiisteistä vanhoista ukoista lähtien. Taustalla papattava kertojääni selostaa yleisölle yksinkertaisesti mitä kaikesta pitäisi ajatella ja miksi.

Jos tätä nyt ajatellaan ihan propagandankin näkökulmasta, mennään metsään joka suhteessa niin että alta pois. Parhaissa lajin teoksissa katsojan ja kertojan väliin on ymmärretty jättää sopivasti tilaa ja yrittää vedota parhaimmillaankin pelkillä kuvilla ilman turhaa rautalankaa, mutta Ikuisen juutalaisen kohdalla tympäisevä saarna seuraa toistaan. Kertoja tietää esimerkiksi verrata juutalaisia syöpäläisiin ja rottiin, ja kaikki saksalaisia viime vuosikymmenet vaivanneet ongelmatkin pannaan yksinomaan juutalaisten piikkiin keisarikunnan tuhosta ja ensimmäisen maailmansodan tappiosta lähtien. Sanomaa tietenkin ryyditetään näyttämällä erikseen lavastettua kuvaa ja otteita amerikkalaisista elokuvista sekä kääntämällä juutalaisten tiedemiesten tuloksetkin erityisen rotusidonnaisen pahuuden ilmentymiksi. Viimeisissä kuvissa puolue johtajineen saapuu onneksi pelastamaan maan juutalaiselta vitsaukselta.

Ikuinen juutalainen on yksi heikoimmista ja tylsimmistä propagandaleffoista, joita olen koskaan nähnyt. Fritz Hippler on myöhemmissä haastatteluissa todennutkin, että kyse on enemmän Goebbelsin itsensä henkisestä tuotoksesta kuin kenenkään muun. Hippler itse oli esimiehensä kanssa jatkuvasti riidoissa ja päätyi täydennysmiehenä rintamalle sodan loppuvaiheessa. Ikuista juutalaista Hippler on kuvannut elämänsä suurimmaksi virheeksi, jonka ylleen asettamaa häpeällistä leimaa tämä saikin kantaa lopun ikänsä.


Arvio: 1/5


DER EWIGE JUDE, 1940 Saksa
Ohjaus: Fritz Hippler
Käsikirjoitus: Eberhard Taubert
Näyttelijät: Adolf Hitler, Albert Einstein, Charles Chaplin, Curt Bois, Peter Lorre