Sheikin poika (1926)

Rudolph Valentinon suppeahkossa filmografiassa Sheikin poika nauttii statusta jonkinasteisena paluuna parrasvaloihin muutaman vaisumman välivuoden jälkeen. Rakettimaisen läpimurron perään jokusen heikomman leffan tehnyt Valentino ajautui sopimuskiistoihin silloisen työnantajansa kanssa ja riitaisa suhde päättyi seksisymbolin itsensä lyötyä hynttyyt yhteen United Artistsin kanssa. Sheikin pojasta suunniteltiin helppoa ja riskitöntä paluuta Valentinon tunnetumpien teosten henkeen, mutta kohtalo tunnetusti puuttui peliin ja mies itse kuoli verenmyrkytykseen vain viikkoja ennen viimeiseksi jääneen elokuvansa ensi-iltaa.

Sheikin poika herättänee ehkä jo nimensä puolesta monenlaisia mielikuvia. Ensimmäisen osan tavoin E. M. Hullin romanttiseen roskakirjaan perustuvana teoksena nuo mielikuvat valitettavasti vastaavat aika pitkälti todellisuutta. Tällä kertaa isä-Heikin sijaan seurataan poika-Heikin lemmensheikkailuja, kaikkien naisten rasvalettisen päiväunen tulkitsemia molemmat. Isäänsä seuraten idän ihmemies junior iskee silmänsä Yasmin-nimiseen rosvolauman päällikön tyttäreen, jonka tämä myös lopulta pelastaa Ali Baban ja kumppaneiden karvaisista kynsistä – ja raiskaa.

Kyllä, luit oikein: tällä kertaa valtavirran Hollywood-hömppään saatiin mukaan myös yksi sensaatiomainen raiskauskohtaus, mutta herkkähermoisempien onneksi kohtauksessa tyydytään lähinnä vihjailemaan varsinaisen suoran toiminnan sijaan. Episodi on oikeasti niinkin rankaksi aiheeksi yllättävänkin oivallisesti ja hyvällä maulla toteutettu erilaisten lähikuvien, kuvakulmien ja yksinkertaisten leikkauskikkojen avulla. Varmaan sanomattakin selvää, ettei mitään tällaista varmaan enää nykyään voitaisikaan tehd... hetkinen, luovaa kerrontaa minun romanttisessa fantasiassani? Mitä noituutta tämä oikein on!?

Jos joskus henkisesti toipuu moisesta riettaudesta, tullee todennäköisesti myös noteeranneeksi ensimmäisestä osasta kohonneet tuotantoarvot sekä päätähden itsensä parantuneet näyttelytaidot. Tässäkään tapauksessa ei tosin liikuta hyvän keskitason paremmalla puolella, mutta verrattuna alkuperäiseen Sheikkiin sekin on jo roimaa parannusta. Valentinon suoritusta itseään tässä pidetään yleensä yhtenä miehen uran parhaista, mutta itse taivun edelleen Neljän ratsastajan kannalle, nähdäänhän siinä sentään tumma ja komea latinorakastaja silkan karismaattisen näyttelijän lisäksi myös omimmassa elementissään mestarillisena tanssijana.

Sheikin poika taitaakin näin jälkimaailman silmissä olla isäänsäkin tunnetumpi ja yleisesti myös sitä pidetympi tapaus, eikä omasta mielestäni aivan syyttä. En tosin usko, että Sheikin pojalla olisi puoliakaan yhtä mainittavaa klassikkostatusta ellei Valentino olisi sattunut potkaisemaan samoihin aikoihin tyhjää. Suuren rakastajan itsensä hautajaiset olivatkin spektaakkelina oman elokuvansa väärti: valtavat naisten armeijat ryhmittyivät kaduille hyvästelemään sankarinsa vielä viimeisen kerran, Hollywood-diiva Pola Negri pyörtyi teatraalisesti Valentinon arkun äärellä ja muutama nainen teki tarinan mukaan itsemurhankin päästäkseen rakkaansa mukana sinne jonnekin.


Arvio: 3/5


THE SON OF SHEIK, 1926 USA
Ohjaus: George Fitzmaurice
Käsikirjoitus: Edith Maude Hull, Frances Marion, Fred De Gresac, George Marion Jr., Paul Girard Smith
Näyttelijät: Agnes Ayres, Bull Montana, Bynunsky Hyman, George Fawcett, Karl Dane, Montagu Love, Rudolph Valentino, Vilma Bánky