Three Outlaw Samurai (1964)

Muistan nähneeni Three Outlaw Samurain joskus muinaisessa menneisyydessäni, mutta koska en tuolloin harrastanut katsomisistani kirjoittamista tai edes niiden pisteyttämistä, olivat muistikuvani tästä kyseisestä teoksesta näin uusintakierroksella sangen hatarat. Ehkä olin vain tavalliseen tapaani tuolloin väsynyt tai sitten ajatukseni vain harhailivat muusta syystä täysin eriävien asiain pariin, mutta kolmen soturin seikkailu ei tunnu jättäneen alitajuntaani oikein minkäänlaista erityistä leimaa, vaikka kyseessä pitäisi kaiken järjen mukaan olla erityisen lämmöllä rakastettu klassikko omassa genressään.

Kaikessa lyhykäisyydessään kysymys on tällä kertaa kuin yhdistelmästä Akira Kurosawan ja Masaki Kobayashin samurairainoja, erityisesti Yojimbo - onnensoturia, Seitsemän samuraita ja Harakiria. Käytännössä puhutaan siis yhteiskunnallisempaakin sanomaa sisältävästä klassisesta miekkaseikkailusta, jossa antisankarin viittaa kantava yrmy ronin saapuu maalaiskyläseen ja ajautuu samalla keskelle korruptoituneen mahtimiehen sekä oikeutta halajavan rahvaan välisen keskinäisen valtataistelun keskiöön. Nimensä mukaisesti auktoriteetteja vastaan nousevien miekkamiesten joukko kasvaa ennen pitkää kolmeen.

Tekisi mieleni kovasti yhtyä kriitikoiden ja vannoutuneimpien ihailijoiden kuoroon ylistämään Hideo Goshan debyyttiohjauksen nerokkuutta ja äärimmäistä viihdearvoa, mutta itse en vain saanut tästä pitempään genreä harrastaneena oikein mitään mielenkiintoista irti uudemmalla katselukerrallakaan. Ennen tätä tulin esimerkiksi katsoneeksi sellaisen samaan kategoriaan lukeutuvan leffan kuin Samurai Assassin, jonka juoni lähenteli klassisen kreikkalaisen tragedian kaavaa, pääosassa heilui karismajättiläinen Toshiro Mifune ja jossa toiminta oli Kihachi Okamoton parhaaseen tyyliin todella karua ja mestarillisesti kuvattua viihdyttävää verilöylyä, eikä tällä kyseisellä teoksella ole oikein mitään millä kilpailla likimainkaan tasaväkisesti sen kanssa – puhumattakaan mistään Kurosawan tai Kobayashin samuraiklassikoista.

Kaikesta huolimatta olen kuitenkin sitä mieltä, että Goshan elokuva on pohjimmiltaan laatutyötä ja lopullinen arvosana on enemmän katsojasta itsestään kiinni kuin mistään muusta. Tarina kiertävästä roninista ja kieroista viranomaisista on nykymaailmassa jo vanha klisee, onpa pienen ihmisen taistelu kokonaista yhteisöä ja yhteiskuntaa vastaan nähty jo aikakautensakin leffoissa tuon tusinan kertaa, mutta yksittäisinä annoksina mikään edellisistä tuskin pääsee hevin satunnaista nautiskelijaa häiritsemään, sillä erittäin laadukkailla näyttelijöillä, tyylitajuisella mustavalkokuvauksella, yllätyksellisiä käänteitä loppuun asti tarjoilevalla käsikirjoituksella ja tasaiseen ripotelluilla toimintakohtauksilla luulisi hupia irtoavan kenelle tahansa ainakin yhden illan edestä fanittipa erityisesti tällaisia leffoja tai ei.

Mutta koska kyseessä kuitenkin on oma henkilökohtainen mielipiteeni, mainittakoon ihan vain lyhyesti tähän loppuun, etten vieläkään täysin lämmennyt varauksetta Goshan visiolle. Tällaisen vanhan konkarin silmään mies vain tarjoaa tässä teoksessaan turhan vähän oikeasti muista maailman samuraileffoista erottuvaa sanomaa tai sisältöä, vaikka perusasiat maestrolla selvästi hallussa jo tässä vaiheessa olivatkin. Tai sitten taidan itse olla vain juuri Goshaa enemmän Okamoton, Kurosawan ja Kobayashin kaltaisten tyylittelijöiden perään. Shit happens.


Arvio: 3.5/5


SANBIKI NO SAMURAI, 1964 Japani
Ohjaus: Hideo Gosha
Käsikirjoitus: Eizaburo Shiba, Hideo Gosha, Keiichi Abe
Näyttelijät: Isamu Nagato, Kamatari Fujiwara, Kyoko Aoi, Mikijiro Hira, Miyuki Kuwano, Tetsurô Tanba, Yoshiko Kayama