Trolls World Tour (2020)

En haikaile niiden pahusten perään ollenkaan, mutta muistan silti rumat peikkolelut, joita joskus 90-luvulla oli likimain kaikilla. Meilläkin oli, ainakin kaksi tai kolme erilaista. Peikkojen kohdalla erilaisuus tosin rajoittui lähinnä hiusten väriin, mutta hällä väliä. Peikot olivat kuin vesirokko, kaikki lapset saivat niitä vanhemmiltaan ennemmin tai myöhemmin hyllykaupalla kuin kyseessä olisi ollutkin jonkinlainen oikeasti haluttu ja kiinnostava muoti-ilmiö muuallakin kuin joidenkin ihmisten korvien välissä. Niitä muovihirviöitä ei päässyt pakoon missään – edes kotonaan.

Ikivanhojen tuotteiden tekijänoikeuksia haaliva DreamWorks meni joskus vuosia myöhemmin hankkimaan omistukseensa myös tuon pahamaineisen peikkovillityksen, joka suosiolla muutettiin kertaluokkaa mielekkäämmän näköiseksi ja kuuloiseksi animaatioelämykseksi vuoden 2016 tienoilla. Se tuotti oikein paljon rahaa, vaikkei varsinaisesti mikään mestariteos missään mielessä ollutkaan, ja kuten taloudellisesti menestyksellisten tuotteiden kohdalla yleensä on tapana, myös sille tehtiin tällainen jatko-osa, josta nauttimiseksi ei varsinaisesti tarvitse nähdä sitä alkuperäistä.

Tällä kertaa varsin pinnalliseen ja yksinkertaiseen peikkomaailmaan on tehty muutamia lisäyksiä, jotka potkaisevat tarinan käyntiin mielekkään kuuloisen kertojaäänen avustamana. Vanhaan aikaan peikot elivät kaikki sopusoinnussa, mutta näiden ristiriitaiset musiikkimaut jakoivat yhteisön erillisiin keskenään vihamielisiin klustereihin ja eroon toisistaan erillisiksi klaaneiksi. Jokaisella heimolla on oma maaginen kielensä, jotka paha rokkariklaani haluaa yhdistää superkitaraksi, jolla soitettu voimasointu yhdistää kaikki eri enklaavit yhdeksi suureksi rokkaripeikkojen heimoksi. Hyvien tyyppien on sitten luonnollisesti tämä katala maalimanvalloitusjuoni estettävä.

Omasta mielestäni musiikkigenrejen mukaan jaettu maailma on pahuksen hauska idea, mitä veikeän värikylläinen tyyli yhdistettynä erilaisia tekstiilejä imitoimaan pyrkivään näpsäkkään animaatioon vain entisestään korostaa. Itse maailmanrakentelussa on oikeasti vain muutama suurempi ongelma, jotka loppujen lopuksi syövät perusideaa pahasti. Suuri osa elokuvasta esimerkiksi pyörii valmiiden ja moneen kertaan kuultujen kestohittien ympärillä, osaa ei ole edes viitsitty lähteä erikseen koveroimaan vaan niitä kuullaan ihan sellaisenaan. Tällainen luova laiskuus harmittaa henkilökohtaisella tasolla ihan riivatusti, on aina harmittanut.

Edellisen lisäksi tällaisten jyrkkien ja ehdottomien rajojen vetäminen erilaisten genrejen mukaan tuntuu tässä vaiheessa hyvin keinotekoiselta vippaskonstilta, sillä käytännössä kaikkea tässä kuultavaa on yhdistelty vuosikausia erinomaisella menestyksellä, räppi-, funk, ja jazzrockin ja nu metalin kaltaiset kummajaiset ovat olleet jopa valtaisan suosittuja muoti-ilmiöitä muuallakin kuin jossain pikkuruisissa kulttipiireissä. En kuitenkaan usko tällaisella olevan tässä tapauksessa mitään väliä, sillä Trolls: World Tourin kaltaisella teoksella todennäköisesti pyritäänkin liehittelemään 80-luvun muoti-ilmiöitä nostalgisoivia pienten lasten vanhempia.

Mitä taas itse tarinaan tulee, on kyseessä mitä perinteisin ”säntään paikasta toiseen” -satu äärimmäisen laskelmoiduilla ja moneen kertaan nähdyillä ”twisteillä” terästettynä. Ystävyys joutuu tietenkin koetukselle, yksi peikoista on muuta kuin antaa ymmärtää, ja lopussa suvaitsevaisuus ja sydämen suuruus voittavat kaikenlaiset taikatemput. Pyörää ei ole edes yritetty keksiä uudestaan, mutta ainakin laiskasta käsiksestä huolimatta alkuperäiskielisen version ääninäyttely on erittäin laadukasta jälkeä, onhan siihen sentään saatu Justin Timberlaken ja Anna Kendrickin kaltaisia nimiä, joilta luistaa myös se kuuluisa musiikkipuoli – kuten myös rokkipeikkojen kuningattaren roolissa kuultavalta Rachel Bloomilta, jonka olisi luullut häpeissään vaihtaneen nimensä ja muuttaneen mahdollisimman kaukaiseen asumattomaan paikkaan taannoisen nettimeemiksi päätyneen surkuhupaisan vaginalaulunsa myötä. Oikeasti, katsokaa ja kuunnelkaa tuo esitys.

Jaaaaa siinä se taas sitten oli. Omasta puolestani voin vain todeta, ettei Trolls World Tourista taaskaan ole kuin enintään tunnin ja puolikkaan tappamiseen, minkä jälkeen koko homma katoaakin jo takaraivosta enintään tunnissa ja puolikkaassa. Mitään kovin kummoista ei tästä oikein jää mieleen saati käteen, mutta suoratoistopalveluiden kautta tämä kuuluu tienanneen karanteenissa kärvistelevän yleisön ajanvietteenä enemmän kuin itsensä takaisin. Pitemmän tähtäimen hintana menestyksekkäästä tempauksesta vain oli Universalin tuotosten joutuminen suurten teatteriketjujen boikottilistalle hamaan tulevaisuuteen. Mitä tästä seuraa, sen näemme ehkä joskus kunhan maailma taas alkaa avautua tämän tautihelvetin jälkeen. DreamWorksin alamäki on kuitenkin edelleen kiistämätön tosiasia.


Arvio: 2/5


TROLLS: WORLD TOUR, 2020 USA
Ohjaus: David P. Smith, Walt Dohrn
Käsikirjoitus: Elizabeth Tippet, Glenn Berger, Jonathan Aibel, Maya Forbes, Wallace Wolodarsky
Näyttelijät: Anderson Paak, Anna Kendrick, George Clinton, Gwen Stefani, James Corden, Justin Timberlake, Kelly Clarkson, Mary J. Blige, Ozzy Osbourne, Rachel Bloom