perjantai 27. huhtikuuta 2018

Tag (2015)


Sion Sono teki pari vuotta sitten pahan kerran mamoruoshiit ja hylkäsi ilmeisesti täydellisesti kaikenlaisten rasittavien kunnianhimoisempien elokuvien parissa puurtamisen. Nykyään miekkonen pukkaa tavaraa ennennäkemättömällä tahdilla, mutta laadun kustannuksella. Viimeisten puolen tusinan Sonon katsominen ja arvosteleminen onkin jo alkanut tuntua ihan oikealta työtä - mutta ilman palkkaa.
Tag vaikuttaisi ainakin trailerinsa perusteella vihdoin kaivatulta piristysruiskeelta muuten niin kovin stagnatoituneen Sonon uudempaan tuotantoon. Mikä voisi olla hauskempaa kuin teinityttöjen lahtaaminen konekiväärillä ja liekinheittimellä? Kuollut vauva pellepuvussa?
Sonon Tag alkaa lupaavasti Suicide Clubin tunnelmissa kun teinejä lahtaava mystinen voima panee bussilastillisen koulutyttöjä komeasti lihoiksi. Ainut selviytyjä pakenee metsään ja päätyy lopulta takaisin koulun penkille kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tästä eteenpäin tapahtumia on vähän vaikea selittää auki, mutta mikäli esimerkiksi saman ohjaajan Strange Circus on tuttu niin tämä on vähintään yhtä randomia tavaraa.

...mutta valitettavasti kaiken mahdollisen sattumanvaraisuus yksinään ei riitä tekemään Tagista kovinkaan ikimuistoista klassikkoa. Oikeasti tämä oli kerronnaltaan jo niin poukkoileva ja yllätyksellinen ettei itse tarinasta ja hahmoista meinannut saada kaksista otetta missään kohtaa. Onneksi lopussa kaikki oleellinen saa kuitenkin selityksensä, mutta ikävä kyllä lopun suuren käänteen pystyy arvaamaan jo hyvän aikaa ennen viimeistä parikymmenminuuttista mikäli vähänkään tuntee vuosituhannen alun muotitwistejä.
Toisaalta Tag on kuitenkin yllätyksellisyydessään suhteellisen viihdyttävä ja vuoristoratamaisesti heittelevä tunnelmakin on ihan menevää. Sonomaiseen tyyliin tässä on paljon hienoja otoksiakin kaikesta feikistä cgi-hötöstä huolimatta ja näyttelijät ovat jälleen kerran loistavia. En tiedä mitä Sion Sono oikeasti tekee kameran takana, mutta miehen leffoissa tämä puoli on aina hiottu viimeisen päälle.
Lopullinen tuomio olkoon siis varovaisen hyväksyvä. Ei tästä kyllä ole taaskaan Sonon viime vuosien alamäen loiventajaksi, mutta onhan Tag sentään miljoona kertaa parempi kuin esimerkiksi Tokyo Tribe tai The Virgin Psychics, joille en lämmennyt itse ollenkaan. Mihinkään Antipornon ja The Whispering Starin tasolle tämä ei kyllä kuitenkaan yllä sitten millään.


Arvio: 3/5


TAG, 2015 Japani
Tuotanto:
Ohjaus:
Sion Sono
Käsikirjoitus: Sion Sono, Yusuke Yamada
Näyttelijät: 
Aki Hiraoka, Ami Tomite, Erina Mano, Mao Asou, Mariko Shinoda, Mika Akizuki, Nanami Hidaka, Reina Triendl, Urara Aryû, Yuki Sakurai