maanantai 23. huhtikuuta 2018

Suurherttuan raha-asiat (1924)


Oman käsitykseni mukaan F.W. Murnau taisi elää Nosferatun aikaan ja vielä vähän sen jälkeen jonkinlaista kokeellisempaa periodia ja suuntaa haettiin ilmeisesti vähän joka genrestä ennen kuin Viimeisellä miehellä kaikki pärähti lopullisesti uomiinsa. Suurherttuan raha-asiat on koko Murnaun tuotannon eriskummallisimpia kokeiluja ja ainut komedia, jonka mies tuli urallaan tehneeksi.
Elokuvan tarina sijoittuu kuvitteelliseen välimerelliseen valtioon, jota hallitseva suurkreivi keikkuu konkurssin ja velkavankeuden rajamailla. Samaan aikaan miehen velkojat ja kierot liikemiehet suunnittelevat kuitenkin maan kaappaamista ja sen osien muuttamista jättimäiseksi kaivoskompleksiksi. Kuvioon mukaan astuu jossain vaiheessa myös suurkeivin puolisoksi kaavailtu venäläinen prinsessa sekä paikalle osuva maankiertäjä ja salapoliisi.
Suurherttuan raha-asioita seuratessa kävi nopeasti selväksi ettei Murnau muuten niin tasokkaasta ohjauksesta huolimatta ole mikään uusi Ernst Lubitsch. Koko elokuvassa nimittäin ei tainnut olla kuin korkeintaan muutama edes etäisesti toimiva vitsi, joista keskivaiheilla tuleva visuaalinen koiragagi oli paitsi lystikäs myös helposti vuosikausia edellä aikaansa.

Oikeastaan tarina ei muutoinkaan juuri hetkauttanut suuntaan tai toiseen, välillä tämän katsominen tuntui toivottoman tasapaksulta tai vain sekavalta ja toisinaan teki mieli kaivaa jo kirjaakin avuksi. Seuraamista entisestään vaikeutti, että kaikki hahmot muistuttavat kauheasti toisiaan ja sikäli kun tässä nähdään välitekstejä, ne ovat monesti pitkiä ja niitä visuaalisena tarinankertojana tunnetun ohjaajan elokuvaksi vähän liiankin paljon.
Mutta kaikesta edellisestä napinasta huolimatta tämä on silti Murnaun ohjaustyö ja kaikin puolin hienosti kuvattu tiukka elokuva kaikenlaisesta tasapaksuudestakin huolimatta. Etenkin ulkosalle sijoittuvat kohtaukset ovat erittäin tyylikästä tavaraa ja näyttelijöistä etenkin Alfred Abelsalapoliisivarkaana jäi mieleen pelkästään positiivisella tavalla.
Ei tämä kyllä Murnaun parasta osaamista edusta millään, mutta huonompaakin on nähty ja tehty.


Arvio: 3/5


DIE FINANZEN DES GROSSHERZOGS, 1924 Saksa
Tuotanto: Erich Pommer
Ohjaus:
F.W. Murmau
Käsikirjoitus: Thea von Harbou, Frank Heller
Näyttelijät: 
Alfred Abel, Georg August Koch, Guido Herzfeld, Harry Liedtke, Hugo Block, Ilka Grüning, Julius Falkenstein, Mady Christians, Walter Rilla