Kuten jo aiemmin Aivojen mekaniikan arvostelussani pakinoitsin, klassinen sosialismi ja marxismi syntyivät aikana, jolloin mm. evoluutiosta ja perinnöllisyystieteestä ei juuri tiedetty tuon taivaallista vaan kyseisiin aatteisiin on syväkoodattu jo perustamisvaiheessa viaton lapsenusko pelkän ympäristön ja kavalan kapitalismin turmelevaan vaikutukseen, joka luonnollisesti poistuu kommunismin ihanuuden myötä kuin itsestään.
Tällä kertaa jatketaan juurikin siitä mihin edellisessä jäätiin. Neuvostoliitossahan ei tunnetusti voitu ideologisista syistä hyväksyä perinteistä darwinilaista evoluutioteoriaa vielä 20-luvullakaan vaan sen tilalla opetettiin lähinnä neuvostokansojen tarpeita paremmin vastaavaa lamarckistista ja myöhemmin lysenkolaista pseudotieteellistä mallia, jonka mukaan elämässä saadut ominaisuudet periytyvät sellaisenaan sukupolvelta toiselle ilman geenejä, mutaatioita tai sen semmoisia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos vaikka sahaat peukalosi irti ja hankit lapsia, jälkeläisiltäsikin uupuu peukalo.
Melko monella oli tähän jo aikoinaan huomattamista, mutta toisinajattelijat passitettiin kansanvihollisina ja kapitalistien kätyreinä suoraan Gulagille. Neuvostoliitossa tämän huuhaatieteen opit hylättiin vasta myöhään 60-luvulla.
Salamander on yksinkertainen kertomus viattoman köyhiä työläisiä ja lapsia rakastavasta lamarckistista evoluutiota tutkivasta oikeamielisestä tiedemiehestä, joka luonnollisesti joutuu kapitalistien sekä darwinia opettavan katolisen kirkon (!) mustamaalauksen ja ajojahdin kohteeksi. Tosielämässä kyseinen tiedemies oli väärentänyt kokeensa tulokset ja otti huijauksen paljastuttua hengen itseltään, mutta ei nyt anneta faktojen pilata hyvää tarinaa.
Tämä elokuva on tyylipuhdasta propagandaa ja sen tarkoitus on aikoinaan ollut puffata valtion ja Stalinin itsensä hyväksymää ainutta virallista totuutta evoluutiosta. Koko homma lähinnä naurattaa absurdiudellaan, mutta tätä katsoessa tuli pakosti mieleen vanhat kunnon ysärileffat, joissa vähän vastaavia "pahat änkyräliikemiehet vainoavat hyvää lääkäriä/tiedemiestä" -tyyppisiä juonikuvioita oli jo ihan riesaksi asti. Patch Adams, anyone?
Tästäkö se vanha klisee siis tuleekin? Aina oppii uutta.
Itseäni eniten Salamanderissa kuitenkin yllätti, että tämä on hupaisaa juontaan lukuun ottamatta oikeasti ihan pätevästi ohjattu leffa. Tässä esimerkiksi nähdään paljon oman aikansa keskisen Euroopan nimekkäitä näyttelijöitä, neukkuleffoille epätyypillisiä kamera-ajoja ja onpa mukaan mahtunut muikea animoitu kohtauskin. Salamander on toisin sanoen teknisesti oikein mielekästä kamaa, monipuolisuudessa lähes My Grandmotherin luokkaa.
Loppujen lopuksi Salamander osoittautui teknisesti onnistuneeksi elämykseksi - tätä jo melkein voisikin kutsua jonkinlaiseksi aliarvostetuksi helmeksi. Jotain tämän tasosta ehkä kertoo, että Salamanderin pystyy katsomaan ja ymmärtämään varsin sujuvasti ilman kunnollista käännöstä tai tekstityksiä silkan visuaalisen kerronnan voimin. Ehdottomasti hyvän elokuvan merkki.
Arvio: 4/5
SALAMANDRA, 1928 Neuvostoliitto, Saksa
Ohjaus: Grigori Roshal
Käsikirjoitus: Anatoli Lunacharsky, Georgiy Grebner
Näyttelijät: Aleksandr Chistyakov, Anatoli Lunacharsky, Bernhard Goetzke, Elza Temary, Mikhail Doller, Natalya Rozenel, Nikolay Khmelyov, Sergey Komarov, Vladimir Fogel
Arvio: 4/5
SALAMANDRA, 1928 Neuvostoliitto, Saksa
Ohjaus: Grigori Roshal
Käsikirjoitus: Anatoli Lunacharsky, Georgiy Grebner
Näyttelijät: Aleksandr Chistyakov, Anatoli Lunacharsky, Bernhard Goetzke, Elza Temary, Mikhail Doller, Natalya Rozenel, Nikolay Khmelyov, Sergey Komarov, Vladimir Fogel
