tiistai 3. huhtikuuta 2018

Levottomat (2000)


Näin tässä sitten taas kävi. Suunitelmissa oli alunperin jatkaa vielä seuraavat viikot tutulla animelinjalla, mutta viime aikojen Aku Louhimiehen metodien ympärillä vellova huvittava "Louhimiesgate" ajoikin kohuohjaajan syntisemmän tuotannon pariin kokonaisen lyhyehkön maratonin verran. Ehkä näiden hienous aukeaa viimein itsellenikin. Tai sitten ei...
Suomalaisen nykyelokuvan paha poika aloitti elokuvataiteelliset kieroilunsa tällä vuoden 2000 kohutuimmalla ja puhutuimmalla kotimaisella elokuvalla. Tämä siis herätti aikoinaan suurempaakin pahennusta paremmissa piireissä alastomuudellaan ja rakastelukohtauksillaan - ja tuotti siinä sivussa myös tekijöilleen järkyttävän määrän riihikuivaa kahisevaa. Lastenteko se vaan on nimittäin kovin vaarallista - ellei sitten satu lisääntymään jakaantumalla. Massia sillä ainakin irtoaa.
Itse juonihan suunniteltiin alkujaan Albert Camusin Sivullisen pohjalta, sillä erotuksella että tässä tapahtumat on sijoitettu nykypäivän Turkuun (torilla tavataan!) ja pääosassa nähdään algerialaisen heebon sijaan Mikko Nousiaisen esittämä ambulanssilääkäri Ari. Ari on yhden illan suhteita harrastava parikymppinen guido, jolle mikään ei tunnu miltään vaan kaikki on yhtä tympeetä.

Kaikki muuttuu kun Ari tapaa Tiinan, jonka kanssa tämä kehittää syvällisemmän suhteen. Ari päätyy Tiinan mukana lopulta viettämään kesää Tiinan ja tämän kavereiden kanssa. Siinä sitten vähän kännätään, itketään ja sovitellaan kabanossia rakoseen jos toiseenkin.
Nykyään entisaikojen valtava seksikohu tuntuu sikälikin hassulta, ettei tässä oikeasti nähdä missään kohtaa kovinkaan räväkkää saati sitten "traumatisoivaa" revittelyä jollaista ei jossain jenkkityylisissä pehmopornoleffoissa olisi jo nähty. Jos jotain, niin Levottomat on oikeasti todella kesy ja viaton verrattuna kaikkeen mitä keskiverto arjen sankari todennäköisesti puuhastelee naapurin Annelin kanssa harva se päivä.
Tarinasta ja hahmoista itsestään ei kauheasti sanottavaa ole. Suuri osa dialogista tuntuu turhalta ja epäkiinnostavalta, aivan kuin tässä katsoja olisi se välinpitämätön sivullinen johon projektin alkuperäinen nimikin viittaa. Yhteenkään henkilöön ei pääse kunnolla sisään, yhdenkään vaiheista ei jaksa kiinnostua ja loppujen lopuksi tässä alkoi niitä muutamia tissittelykohtauksia lukuun ottamatta mielenkiinto armotta herpaantua. Asiaa ei tietenkään auttanut, että näyttelijäsuoritukset ovat enimmäkseen varsin kankeaa ja jäykkää jälkeä eikä esim. Petteri Summasen tai Samuli Edelmannin kaltaisille tekijämiehille juuri annettu tilaa revitellä.

Mitä olen ymmärtänyt, tässä on kyse raikkaasta kuvauksesta 2000-luvun alkupuolella nuoruudenpäiviään viettäneiden ihmisten elämästä ja omanlaisestaan tarkkasilmäisestä ajankuvasta noin yleensä. Itse en selvästikään kuulu tuohon tai mihinkään muuhunkaan tämän kohderyhmään, sillä koin tämän vain armottoman pitkäveteiseksi ja epämukavaksi elämykseksi.
Noin niinkuin loppukaneettina sanottakoon vielä, että olen sitä mieltä ettei ilman sitä seksikohua tätä varmaan kovin moni olisi alunperinkään nähnyt - siitä viime viikkojen ajan maailmaa kohauttaneesta "Louhimiesgatesta" nyt puhumattakaan.
Seksi myy. Ja kohuotsikot.


Arvio: 2/5


LEVOTTOMAT, 2000 Suomi
Tuotanto: Markus Selin
Ohjaus: Aku Louhimies
Käsikirjoitus: Aku Louhimies, Aleksi Bardy
Näyttelijät: Mikko Nousiainen, Samuli Edelmann, Petteri Summanen, Irina Björklund, Laura Malmivaara, Matleena Kuusniemi