Milanon ihme (1951)

Nykypäivänä Vittorio De Sica muistetaan yhtenä suurista elokuvaohjaajista ja häntä hehkutettiinkin omana aikanaan itsensä Chaplinin henkiseksi perilliseksi. Vaikka henkilökohtaisesti olenkin tullut nähneeksi useammankin miehen hienoista teoksista Polkupyörävarkaasta lähtien, en jostain ihmeellisestä syystä ole niitä vielä tullut arvostelleeksi. Milanon ihme, yksi suosikeistani, olkoon niistä ensimmäinen.

Tämän elokuvan kohdalla ei oikeastaan ole mahdollista odottaa yhtään mitään, vaikka De Sican muu tuotanto olisikin tuttua. Ohjaajahan nimenomaan tunnettiin italialaisen neorealismin suurena tekijämiehenä, mutta tämä teos on merkitty fantasiakomediaksi, se on toteutettu pienellä budjetilla ja näyttelijät ovat pääosin amatöörejä. Hämmennystä omalla kohdallani lisäsi entisestään leffan teema: köyhyys. Aiemmin samasta aiheesta näkemäni elokuvat Los Olvidados sekä City of God ovat olleet hyvinkin vakavia ja kantaa ottavia teoksia, eivät suinkaan hauskoja tai mielikuvituksellisia elokuvia. Vuonna 1951 julkaistua leffaa pidetään nykyisin yhtenä ohjaajansa chaplinmaisimmista ja parhaimmista teoksista.

Elokuvan päähenkilö on Totò (Francesco Golisano), naiivi ja idealistinen kaikille ihmisille hyvää haluava orpolapsi, joka leffan aikana päätyy köyhien asuttamaan hökkelikylään. Tarina saa yllättävän käänteen, kun Totòn kuolleen äidin (Emma Gramatica) henki antaa pojalle ihmeellisen taikakyyhkyn, joka toteuttaa hänen kaikki toiveensa. Samaan aikaan rikkaat maanomistajat aikovat purkaa hökkelikylän ja karkoittaa kaikki köyhät matkoihinsa. Luonnollisesti mikään ei kuitenkaan mene niin kuin niiden luulisi tosielämässä menevän, kiitos kaikki toiveet toteuttavan taikakyyhkyn.

Henkilökohtaisesti koin elokuvan suurimmaksi vahvuudeksi jo ennen näkemistä sen täydellisen ennalta-arvaamattomuuden. En vielä leffan lopussakaan osannut odottaa mitä seuraavaksi voi tapahtua tai miten teos oikeastaan loppuu. Tällaisesta minä elokuvissa yleensäkin pidän. Puolessavälissä koin vähän turhankin iloisen Milanon ihmeen oikeastaan jo vähän puuduttavaksikin, kunnes teos muuttui yllättäen fantasiaelokuvaksi taikakyyhkyn ilmaantumisen myötä ja viimeistään siinä vaiheessa elokuva toden teolla lähti lentoon. Milanon ihmeen aikana ja sen jälkeen en voinut ajattelematta, että koko ajatus iloisista laulavista köyhistä on osa fantasiaa ja fiktiota samoin kuin onnellinen loppu; todellisessa maailmassa köyhän elämästä on laulu ja tanssi kaukana. Mitä elokuvan näyttelijöihin tulee, niin he tekevät mielestäni kukin oivallista työtä. Milanon ihmeen hauska tunnuslaulu todennäköisesti jää päähäni soimaan vielä pitkäksi aikaa.

Vittorio De Sican Milanon ihme on todellakin yksi ohjaajansa parhaista ja omintakeisimmista teoksista, sanoisin että Umberto D:n kera parasta De Sicaa heti Polkupyörävarkaan jälkeen. Kaikille ei ehkä tämäkään elokuva kuitenkaan välttämättä sovi. Sanotaan nyt vaikka näin, että jos jonkun Günther Grassin ja Mihail Bulgakovin klassikkokirjat ovat mieleen, luulisi Milanon ihmeenkin olevan.


Arvio: 5/5

MIRACOLO A MILANO, 1951 Italia

Tuottaja: Vittorio De Sica

Ohjaaja: Vittorio De Sica

Käsikirjoitus: Adolfo Franci, Cesare Zavattini, Mario Chiari, Suso Cecchi d'Amico, Vittorio De Sica

Näyttelijät: Brunella Bovo, Emma Gramatica,Francesco Golisano, Guglielmo Barnabò, Paolo Stoppa