Paisà - vapauden tuli (1946)

Tähän on nyt tultu: Nimittäin Roberto Rossellinin neorealistisen sotatrilogian keskimmäiseen ja itselleni viimeiseen osaan, joita en toistaiseksi ollut vielä tullut nähneeksi. Ensimmäinen osa, Rooma – Avoin kaupunki oli kahdesta näkemästäni osasta selvästi parempi, kun taas Saksa vuonna nolla kärsi harmittavasti hätäisestä lopetuksesta. Paisà - Vapauden tuli lienee kolmesta eniten jakanut mielipiteitä; Toisille se on elämääkin suurempi mestariteos kun taas toisille vain keskinkertainen. Elokuva on aiempien osien tavoin kuvattu aidoilla tapahtumapaikoilla ja ainakin osin tositapahtumien pohjalta, ja näyttelijät on tiettävästi valittu paikalle osuneista uteliaista ohikulkijoista.

Paisàssa ei oikeastaan ole pelkästään yhtä ja ainutta tarinaa, vaan kyseessä on kuudesta lyhyestä kertomuksesta koostuva antologiaelokuva. Keskeisenä teemana leffassa on italialaisten sekä amerikkalaisten taistelu fasisteja ja natseja vastaan. Elokuva etenee tarina kerrallaan etelän Sisiliasta Pohjois-Italian kaupunkeihin. Lyhyissä tarinoissa mm. käydään kaupunkisotaa, amerikkalaiset yöpyvät luostarissa ja orpo pikkupoika ystävystyy värillisen amerikkalaissotilaan kanssa. Mielestäni tarinoista keskimmäiset kolme, kolmannesta tarinasta eteenpäin ovat elokuvan parasta antia.

Henkilökohtaisesti taivun niiden kannalle, jotka pitävät Paisàa vain keskinkertaisena teoksena. Mielestäni lyhyet tarinat eivät sovi tämäntyyppiseen realistiseen leffaan juurikaan, sillä reilun kymmenen minuutin aikana hädin tuskin muodostuu minkäänlaista kunnollista tunnesidettä tarinoiden hahmoihin, eikä heidän kohtalonsa siksi pitemmän päälle jaksa kiinnostaa. Sodan loppuvaiheen realistinen kuvaus sen sijaan on jälleen loistavaa ja erittäin aidontuntuista jälkeä sekä näyttelijät pääosin luontevia rooleissaan. Elokuvan selkeä fasisminvastainen sanoma on kaikkea muuta kuin hienovarainen, mutta onpahan teoksella kuitenkin jotain sanottavaa toisin kuin lähes kaikilla kaupallisemmilla tekeleillä. Vittorio De Sican keskeisten neorealististen teosten tasolle ei kuitenkaan päästä millään osa-alueella.

Kokonaisvaikutelma elokuvasta on melko mitäänsanomaton. Paisà ei mielestäni oikeastaan tarjoa mitään kovin poikkeuksellista tai erityisen mielenkiintoista verrattuna vaikkapa muihin Rossellinin tai kenen tahansa aikansa ohjaajan teoksiin nähden. Joku varmasti pitää sen antifasistisesta teemasta, toiset taas kansainvälistä yhteistyötä liputtavasta eetoksesta, mutta omasta mielestäni mestariteokseksi hehkutetulta elokuvalta on lupa odottaa enemmän.

Hassu juttu: Katsoin tämän elokuvan peräkkäin Luchino Viscontin Maa järiseen kanssa ja huomasin että se on osin kuvattu täsmälleen samassa paikassa Sisiliassa, samat maamerkit erottaa helposti kummastakin elokuvasta.

PAISÀ, 1946 Italia

Tuotanto: Roberto Rossellini

Ohjaus: Roberto Rossellini

Käsikirjoitus: Alfred Hayes, Federico Fellini, Klaus Mann, Marcello Pagliero, Roberto Rossellini, Rod E. Geiger, Sergio Amidei, Vasco Pratolini

Näyttelijät: Alfonsino Pasca, Carmela Sazio,Cigolani, Dale Edmonds, Dots Johnson, Gar Moore,Harriet Medin, Maria Michi, Renzo Avanzo, Roberto Van Loel, William Tubbs