Riivaajat (1943)

Mitä tulee elokuvien katseluun ja niistä kirjoittamiseen, minulla on henkilökohtaisesti viime päivinä sekä tulevana viikkona projektinani raikas ekskursio italialaisen neorealismin ihmeelliseen maailmaan. Tämänkertainen katselmukseni oli koko suuntauksen ensimmäinen ja ehkäpä yksi tärkeimmistä elokuvista, Luchino Viscontin (Rocco ja hänen veljensä, Tiikerikissa) ohjaama Riivaajat, joka perustuu James M. Cainin kirjaan Vahinko kello kaulassa aka Postimies soittaa aina kahdesti.

Riivajat syntyi Mussolinin Italian viimeisinä vuosina, vallitsevan tiukan elokuvasensuurin aikana. Aiemmin ohjaaja oli työskennellyt Ranskassa Jean Renoirin (Suuri illuusio) apulaisena ja oli legendan mukaan saanut kopionsa Cainin kirjasta juurikin ranskalaiselta maestrolta. Italiassa lopulliseen elokuvaan suhtauduttiin hyvin nuivasti viranomaisten sekä kirkon taholta, jotka kumpikin pitivät sitä moraalittomana. Riivaajista tuli vasta sodan jälkeen neorealistisen liikkeen myötä tunnetumpi ja tunnustetumpi, Italian ulkopuolella sitä ei tekijänoikeudellisista syistä voitu näyttää kaikkialla vielä pitkään senkään jälkeen.

Elokuvan tarina kertoo kulkuri Ginosta (Massimo Girotti), joka alussa rakastuu palavasti maatalon lihavan isännän (Juan De Landa) vaimon (Clara Calamai) kanssa. Tarinan aikana kaksikko surmaa isännän ja jatkaa myrskyisää yhteiseloaan traagiseen loppuun asti.

Riivaajat on elokuvana vähintään yhtä mielenkiintoinen katsoa kuin lukea. Ohjaajansa debyytiksi se on erinomaisen vaikuttavaa työtä. Koko leffan ajan pinnalla on sähköinen ja jännittynyt tunnelma, joka yhdessä erittäin tehokkaan kerronnan ja nappiin osuneen rauhallisempien sekä kiihkeiden kohtausten välisen rytmityksen avulla pitää sitkeästi otteessaan päästämättä hetkeksikään irti. Karun kaunistelematon kuvaus sekä erittäin luontevat näyttelijät henkivät arkista realismia ja uskottavuutta enemmän kuin tusina silotellumpaa jenkkirymistelyä milloinkaan. Tiettävästi elokuvaan on vieläpä upotettu erittäin paljon hienovaraisia viittauksia aina luokkaristiriidoista prostituutioon, homoseksuaalisuuteen sekä vasemmistolaisiin aatteisiin, mistä aikalaisvaikuttajat aikoinaan suuttuivatkin. Omasta mielestäni tällaiset pienet nokkelat yksityiskohdat ovat nimenomaan yksi elokuvataiteen hauskoista ja hienoista puolista.

Viscontin Riivaajat on mielestäni parhaita ohjausdebyyttejä Orson Wellesin Citizen Kanen,Sergei Eisensteinin Lakon sekä Erich von Stroheimin Blind Husbandsin ohella, vaikuttava sekä rikoselokuvana että neorealistisena edelläkävijäteoksena. Henkilökohtaisesti katsoin sen unettoman yön uuvuttamana ja kuvittelin nukahtavani ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, mutta toisinpa kävi. Riivaajissa on imua ja otetta niin kuin erinomaisessa elokuvassa kuuluukin olla. Luchino Visconti ei pettänyt tälläkään kertaa.


Arvio: 4/5


OSSESSIONE, 1943 Italia
Tuotanto: -
Ohjaus: Luchino Visconti
Käsikirjoitus: Gianni Puccini, Giuseppe De Santis,Luchino Visconti, Mario Alicata James M. Cainin romaanin pohjalta.
Näyttelijät: Clara Calamai, Dhia Cristani, Elio Marcuzzo, Juan de Landa, Massimo Girotti, Vittorio Duse