sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Maailman ympäri 80 päivässä (2004)


Kamalat 80 päivää

 

Tähän taideteokseen törmäsin joskus vuonna 2004, kun se vielä oli uusi eikä sana sen huonoudesta vielä ollut kiirinyt kansan syvien rivien keskuuteen. Koulumme oli saanut elokuvateatterista paljousalennusta ja oppilaat saivat päättää, menevätkö kouluaikana katsomaan tätä elokuvaa vai opiskelevatko normaalisti. Itse luonnollisesti menin katsomaan leffaa, onhan Jules VerneMaailman ympäri 80 päivässä kirjallisuuden klassikko ja hieno tarina. Lisäksi on sitten se Luis Ballesterin ohjaama televisiosarja, joka on mielestäni edelleen parhaita piirrettyjä koskaan. Kuinka tästä kirjasta voisi saada edes teoriassa huonoa elokuvaa aikaan?
Jules Vernen alkuperäisteoksen tarina menee pähkinänkuoressa näin: eksentrinen mutta kunniallinen brittiläinen liikemies Phileas Fogg lyö vetoa reformiklubin jäsenten kesken kahdestakymmenestätuhannesta punnasta kiertävänsä maailman ympäri kahdeksassakymmenessä päivässä. Foggin palvelija ja hyvä ystävä Jean Passepartout on entinen sirkustaiteilija, joka on lopen kyllästynyt kaikenlaiseen matkusteluun, mutta lähtee kuitenkin maailmanympärimatkalle isäntänsä kanssa. Samaan aikaan Lontoossa on ryöstetty pankki ja Foggia epäilevä salapoliisi Fix lähtee varjostamaan seuruetta maailmanympärimatkalle. Intiassa Fogg pelastaa prinsessa Aoudan tai Romin roviolta ja päättää viedä tämän sukulaistensa luo Hongkongiin. Matkan aikana pari rakastuu ja lopulta menee naimisiin Englannissa.

Tämä elokuva ei ensinkään kerro liikemies Phileas Foggista, vaan stereotyyppisestä tohelosta keksijä Phileas Foggista (Steve Coogan). Keksijä Phileas Foggin palvelija Passepartout (Jackie Chan) ei tässä ole entinen sirkusmies vaan kiinalainen kung-fu -mies ja varas, joka elokuvan alussa ryöstää pankin ja pakenee virkavaltaa tekeytymällä Foggin palvelijaksi. Elokuvan alussa keksijä Phileas Fogg lyö vetoa ilkiömäisen Tiedeakatemian jäsenten kanssa maailman ympäri kiertämisestä kahdeksassakymmenessä päivässä, epäonnistuessaan Fogg ei saisi sitten enää keksiä mitään. Matkan varrella sitten rymistellään ja tapellaan muiden kung-fu -miesten ja -naisten kanssa. Koko tarinalla ei käytännössä oikeastaan ole mitään tekemistä kirjan kanssa, vaan vähintään 90% kaikesta alkuperäistarinasta on korvattu mekkaloinnilla, vaivaannuttavalla törmäilykomedialla ja julkkiscameoilla. Ja sitten on lisää kung-fu -tappelua. Missä on prinsessa Aouda/Romi? Missä on kapteeni Andrew Speedy? Miksi alkuteksteissä tämän väitetään perustuvan Jules Vernen romaaniin?
Lyödäänpä ässä pöytään heti kättelyssä: tämän elokuvan suurin virhe on, että se väittää perustuvansa Jules Vernen kirjaan, vaikka sillä ei käytännössä ole mitään tekemistä samannimisen teoksen kanssa. Jos tämä elokuva olisi vain tyytynyt käyttämään jotain toista nimeä eivät sen tekemät radikaalit muutokset tarinan ja hahmojen suhteen olisi häirinneet katsomiskokemusta niin paljon, vaikka ei tämä muutenkaan hyvä leffa kyllä ole missään mielessä. Viimeistään pökäleen kaikki tietokonetehosteet sekä kung-fu -tappelut tuhoavat kaiken mahdollisen uskottavuuden ja uskollisuuden alkuperäisteokselle. Alkuperäinen Phileas Fogg seurueineen oli hillitty ja hyvätapainen seurue, ei mikään tappeleva rosvolauma.

En henkilökohtaisesti pitänyt ainoastakaan tarinan hahmosta, en ainoastakaan. Phileas Fogg ei enää ole hillitty ja kunniallinen liikemies, vaan typerä ja vaivaannuttava tiedemiehen steretypia, joka on vain tekosyy tunkea elokuva täyteen vauhdikkaita erikoistehosteita ja kohellusta. Jackie Chan taas oli ensimmäinen asia koko elokuvassa, josta tiesin sen haisevan pahalle, ja Jackie on jo aivan ensimmäisessä kohtauksessa. Miettikää: Jackie Chan Jules Vernen kirjan filmatisoinnissa. Mies on oman alansa nero, mutta tällä kertaa aivan väärässä leffassa. Tämän elokuvan Passepartoutissa ei enää ole mitään sympaattista tai järin positiivista. Entä etsivä Fix, voi luoja mitä sille hahmolle on menty tekemään! Leffan cameot paistavat niin selvästi läpi, ettei niistäkään ole mitään huvia. Öhöhö, Iso-Arska itseään palvovana lihaskimppuna. Onpas hauska vitsi. Mitä tekemistä tällä on Jules Vernen kanssa!?

En kyllä keksi juurikaan mitään positiivista tästä elokuvasta. En vain pysty. Minun piti tätä arvosteluani varten katsoa koko tekele uudestaan, mutten pystynyt enää katsomaan varttia pidemmälle. Sen näkeminen ja kuuleminen sattuu niin paljon. Pahinta on kuvitella tämän olevan jonkun onnettoman ainut kosketus hienoon alkuperäistarinaan; joku varmaan oikeasti luulee että Jules Vernen alkuperäinen Maailman ympäri 80 päivässä on näin avuton ja tyhmä tapaus. Jälkikäteen tuntuu lähes yhtä julmalta tuhlata lasten ja nuorten arvokasta opiskeluaikaa tämmöisen vihoviimeisen elokuvan irvikuvan katselemiseen. Lukekaa kirja tai katsokaa se piirretty. Tähän ei kannata koskea edes pitkällä tikulla.

AROUND THE WORLD IN 80 DAYS, 2004 USA, Saksa, Irlanti, Iso-Britannia
Tuotanto: Hal Lieberman, Bill Badalto
Ohjaus: Frank Korachi
Käsikirjoitus: David Andrew Goldstein, David Benullo, David N. Titcher
Näyttelijät: Arnold Schwarzenegger, Cécile De France, Ewen Bremner, Jackie Chan, Jim Broadbent,John Cleese, Karen Mok, Kathy Bates, Luke Wilson,Mark Addy, Owen Wilson, Rob Schneider, Steve Coogan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.