United Productions of America, eli UPA oli aikoinaan yksi suurista ja taiteellisesti korkeatasoisimmista animaatiostudioista maailmassa. Sen syntyhistoria kuulostaa kovin tutulta: joukko Disneyn huippuanimaattoreita oli kyllästynyt sikäläisen studion liukuhihnatyöhön ja konservatiiviseen johtopolitiikkaan, mikä johti 40-luvun alussa lakkoihin sekä joukkoirtisanoutumisiin. Disneyltä irtisanoutuneet animaattorit perustivat John Hubleyn johdolla kokeellisempaan animaatioon erikoistuneen niksipajan, josta lopulta kasvoi yksi suurista alan tekijöistä. Pariisin iloisten kissojen tekoaikaan animaation kultakausi alkoi olla jo lopuillaan ja UPAn tähti laskea. Elokuva oli eräänlainen hieno joutsenlaulu hienolle studiolleen. Pariisin iloiset kissat ei aikoinaan ollut kovin kummoinen yleisömenestys, mutta arviot ovat yleensä olleet hyvin positiiviset. Suomessa tätä ei ole taidettu kotikatseluun julkaista, mutta se on näytetty tietääkseni useammankin kerran televisiossa.
Elokuva sijoittuu 1800-luvun lopun Ranskaan. Pienessä ranskalaisessa kylässä asuva kissa Mewsette (Judy Garland, Wizard of Oz) unelmoi elämästä hienostopiireistä Pariisista. Kissa päättää karata junalla unelmiensa Pariisiin ja matkalla se kohtaa roistokissa Meowricen (Paul Frees), joka huijaa sen mukaan omiin metkuihinsa. Kaksi muuta maatilan kissaa, Jeune Tom (Robert Goulet, Mies ja alaston ase 2½ -elokuvan pahis) sekä Robespierre (Mel Blanc) lähtevät pelastamaan Mewsettea, mutta päätyvätkin laivakissoiksi.
Pariisin iloisten kissojen ehdoton heikkous mielestäni on sen täysin mielikuvitukseton sekä yllätyksetön tarina ja pahviset hahmot, joilla ei oikeastaan ole minkäänlaista persoona tai historiaa. Studio ei oikeastaan koskaan ollutkaan erikoistunut tarinoihin, vaan visuaaliseen puoleen, joka tämän elokuvan kohdalla onkin sitten enemmän kuin kunnossa. MielestäniPariisin iloiset kissat on omalla tavallaan yksi visuaalisesti kiinnostavimmista piirretyistä elokuvista miesmuistiin. Hahmoista tai kaikista kohtauksista ei varsinaisesti ole yritettykään tehdä kovin realistisia vaan tyylittely on tässä mennyt todellisuuden edelle. Aikakausi on vieläpä tarkoituksella valittu siten, että elokuvaan on saatu vapaasti ottaa vaikutteita erilaisista taiteen tyylisuunnista aina impressionismista lähtien. Koko elokuva näyttää ihanan käsintehdyltä ja orgaaniselta verrattuna kaikkein uusimpiin animaatiohin.
Erityisen paljon pidän Pariisin iloisissa kissoissa sen keskeisistä ääninäyttelijöistä Judy Garlandista sekä Robert Gouletista, joiden puhetta ja laulua on erittäin mielekästä kuunnella. Elokuvan musikaalinumerotkin ovat poikkeuksellisen hyvin kirjoitettua vanhan liiton rallattelua. Jokaista musikaalikohtausta vieläpä tehostaa erittäin hieno ja vinkeä visuaalinen ilme, joka niihin kulloinkin on onnistuttu taikomaan. Erityisen paljon pidin Money Catista sekä Horses don’t talkista, jotka paitsi ovat hauskoja kappaleita, myös kuvallisesti äärimmäisen tyylitajuisia kohtauksia. Näistä voisi moni nykyinenkin tekijä ottaa vähän mallia.
Kokonaisuutena Pariisin iloiset kissat on mielestäni keskivertoa parempi animaatioelokuva, paljon parempi kuin se Disneyn kissaelokuva Aristokatit. Mielikuvituksetonta juonta ja hahmoja lukuun ottamatta en tästä oikeastaan moitetta keksi. Mukavaahan tällekin elokuvalle olisi kunnon julkaisu Suomessakin saada.
GAY
PURR-EE, 1962 USA
Tuotanto: Lee
Orger, Henry G. Saperstein
Ohjaus: Abe
Levitow
Käsikirjoitus: Dorothy
Webster Jones, Chuck Jones
Näyttelijät: Judy Garland, Mel Blanc, Robert Goulet, Paul Frees
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.