Vittorio De Sica on yksi suurista italialaisista elokuvaohjaajista ja etenkin neorealistisen elokuvan tärkeimpiä, ellei jopa tärkein yksittäinen ohjaaja. Luonnollisesti olen kuluvalla neorealismin teemaviikollani jo tarkastanut sekä arvostellut kolme miehen tärkeimmistä ja kehutuimmista teoksista: Polkupyörävarkaan, Umberto D:n sekä Milanon ihmeen, joista kutakin on vuorollaan kehuttu maailman parhaimpien elokuvien joukkoon kuuluvaksi. Sciucià on ohjaajansa teoksista ehkä eniten jäänyt juuri kolmen suuren varjoon, vaikka neorealistisen elokuvan merkkiteokseksi sitäkin on kehuttu. Henkilökohtaisesti en tiennyt siitä yhtään mitään ennen katsomistani; päätinkin nauttia leffan katselusta mahdollisimman avoimin mielin ja ilman ennakko-odotuksia kun kerrankin mahdollisuuden sellaiseen sain.
Elokuvan tarina kertoo kahdesta köyhästä pojasta, Pasqualesta (Franco Interlenghi) sekä Giuseppesta (Rinaldo Smordoni), jotka päättävät alussa alkaa kerätä kenkiä lankkaamalla sekä aikuisten juoksevia asioita hoitamalla rahaa hevosen ostamista varten. Kaksikko päätyy lopulta mustan pörssin leipiin, ongelmiin virkavallan kanssa sekä lopulta vankilaan. Vankilassa toinen pojista huijataan vasikoimaan rikostovereistaan, mikä johtaa poikien välisen ystävyyden katkeamiseen.
De Sican muiden elokuvien tavoin moni perusasia on hoidettu mallikkaasti myös Sciusciàn kohdalla: ohjaaja on keskittynyt köyhien elämän realistiseen ja vähän pessimistiseenkin kuvaukseen, ohjaus on korutonta ja kerronta toteavaa, vaikka selvää Milanon ihmeen kaltaista kuvallista lyyrisyyttäkin toisinaan löytyy, erityisesti viimeisestä kohtauksesta, joka on mielestäni jopa poikkeuksellisen hienosti rakennettu ja liiankin runollinenkin tämäntyyppiseen elokuvaan. Muista De Sican tunnetummista teoksista erotuksena tällä kertaa pääpaino on tarinassa, yksittäisen henkilön sijaan useamman hahmon kollektiivisesta kokemuksessa. Katsoja ikään kuin kasvaa näiden poikien kanssa elokuvan aikana osaksi vankilayhteisöä ja oppii samalla tuntemaan laitoksen säännöt sekä asukit.
Erinomaisen ohjaajansa elokuvaksi Sciuscià sortuu mielestäni muutamassa kohtaa täysin turhaan melodraamaan sekä sentimentaalisuuteen. Tarina itsessään on mielestäni paras kaikista De Sican elokuvista, ja se omalta kannaltani riittää helposti paikkaamaan sen hienoisia kerronnallisia sudenkuoppia. Yksi erityinen hienous, jota olen ohjaajan teoksia katsoessa oppinut arvostamaan, on miehen erityinen taito esittää asiansa tiiviisti ja lyhyesti ilman turhaa täytemateriaalia. Jonkun toisen ohjauksessa tämänkin elokuvan kohdalla pituutta voisi helposti olla kaksi, kolme tuntia ja paljon enemmän nyyhkykohtauksia.
Jos leffasta parasta kohtausta pitäisi nimetä, niin ehdottomasti viimeiset kymmenen minuuttia, eli aivan viimeiset kohtaukset. Perinteiseen De Sican tyyliin tämäkin elokuva on loppuunsa asti erittäin ennalta-arvaamaton ja yllättävä. Kuten jo aiemmin sanoin, loppu on erittäin hienosti rakennettu ja päättää erinomaisen tarinan vähintäänkin onnistuneesti, tuoden samalla vahvasti mieleen Polkupyörävarkaan vastaavan.
Rehellisesti sanottuna olen vähintäänkin positiivisesti yllättynyt tämän elokuvan suhteen. Olemattomien ennakkotietojeni perusteella en osannut odottaa kuin korkeintaan jonkinlaista kevytversiota mestariohjaajan tulevista suurtöistä, mutta sainkin oikeastaan lähes yhtä vaikuttavan elokuvaelämyksen. Sciuscià on erinomainen teos, yksi unohdetummista mutta kaikkea muuta kuin huonoimmista neorealistisista elokuvista. Yksi ohjaajansa parhaista ja aliarvostetuimmista töistä.
Arvio: 5/5
SCIUSCIÀ,
1948 Italia
Tuotanto: Vittorio
De Sica
Ohjaus: Vittorio
De Sica
Käsikirjoitus: Adolfo
Franci, Cesare Giulio Viola,Cesare Zavattini, Sergio Amidei
Näyttelijät: Annielo
Mele, Bruno Ortenzi, Emilio Cigoli, Franco
Interlenghi, Rinaldo Smordoni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.