Show-katit (1997)

Ensikohtaamiseni Show-kattien kanssa meni juuri niin kuin sen ei ehkä jokaisen elokuvan kanssa sopisi menevän. Ennen elokuvan katsomista tekemäni nopean tutkimuksen perusteella sen ohjaaja Mark Dindal on toiminut Topista ja Tessusta lähtien Disneyn animaattorina ja että mies on ohjannut Keisarin uudet kuviot sekä kammottavan Pikku kanasen, jota pystyin katsomaan vain kymmenisen minuuttia. Elokuvan tuotannosta taas on vastannut Ted Turner, joka tunnetaan erilaisista opettavaisista lastenpiirretyistä kuten Captain Planet sekä Riku Kirjamaassa. Show-katit floppasi aikoinaan täydellisesti teatterissa, mutta se on sittemmin nähty useita kertoja televisiossa ja se on julkaistu myös suomeksi dubattuna videolla ja DVD:llä.

Tarinan päähenkilö on naiivi maalaiskissa Danny (Scott Bakula), joka elokuvan alussa lähtee tavoittelemaan unelmaansa näyttelijäntyöstä Hollywoodiin. Danny päätyy lopulta yhden sanan verran Nooan arkista kertovaan musikaaliin toisen kissan, agenttitoimiston sihteerinä työskentelevän Sawyerin (Jasmine Guy) kanssa. Hyvin pian naiiville Dannylle paljastuu, ettei Hollywoodissa jaeta eläimille näkyviä rooleja vaan parrasvalot on varattu ihmisille, erityisesti studion lapsitähdelle Darla Dimplelle (Ashley Peldon), joka todellisuudessa on täydellinen ihmishirviö. Darlan hovimestarina tomii elämää suurempi Erich von Stroheim -karikatyyri Max (Mark Dindal), joka suunnilleen kävelee seinistä läpi. Aina hahmon ilmaantuessa alkaa luonnollisesti soimaankin uhkaava kuoromusiikki. Hollywoodin eläimet alkavat suunnitella Dannyn johdolla itselleen suurta musikaalinumeroa, jolla heidän olisi tarkoitus lyödä itsensä läpi. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan putkeen, siitä pitää Darla Dimple hovimestareineen huolen.

Tarinassa ei ole kovinkaan paljoa syvyyttä ja varsinkin Danny on hahmona aivan käsittämätöntä paperia, mutta valehtelisin jos väittäisin etten henkilökohtaisesti olisi nauttinutShow-kateista erittäin paljon. Yllä olevia pieniä moitteita lukuun ottamatta elokuvassa on nimittäin erittäin paljon hyviäkin puolia. Ensinnäkin se näyttää sliipatuksi nykyanimaatioksi poikkeuksellisen hyvältä, karikatyyrimäinen animaatio on hauskaa katsottavaa, liike on sulavaa ja väritys osunut nappiin. Välillä riekkuminen on ehkä liiankin vauhdikasta ja meno meluisaa omaan makuuni, mutta vain parissa kohtaa. Show-kattien musikaalinumerot ovat nekin poikkeuksellisen hyvin tehtyjä 30- ja 40-lukujen musikaalihenkeä tavoittelevia retrorallatuksia ja ääninäyttelijät sopivat rooleihinsa erinomaisesti. Erityisen paljon pidin tavasta, jolla Show-katitviittaa lähes jokaisessa kohtauksessa vanhoihin klassikoihin. Pitkällisen ja hartaan elokuvaharrastuksen jälkeen on mielekästä katsella tällaisiakin pieniä mukavia teoksia, jotka palkitsevat alan yleissivistystä omaavia kaikenlaisilla hassuilla viittauksilla ja gageilla.

Lopullinen tuomioni on erittäin positiivinen. Ei tässä elokuvassa kyllä ole syvyyttä niin mitään, mutta mistä siinä pidin, pidin paljon. Yksikään piirretty joka sisältää viittauksia Auringonlaskun katuun, Humphrey Bogartiin ja Erich von Stroheimiin ei todellakaan voi olla huono. Henkilökohtaisesti en pysty selittämään tämän elokuvan kehnoa menestystä muuten kuin onnettomalla markkinoinnilla.

CATS DON'T DANCE, 1997 USA

Tuotanto: Bill Bloom, Timothy Campbell, Paul Gertz, David Kirschner

Ohjaus: Mark Dindal

Käsikirjoitus: Cinco Paul, Cliff Ruby, Elana Lesser,Mark Dindal, Robert Lence, Roberts Gannaway,Theresa Cullen

Näyttelijät: Ashley Peldon , Don Knotts, George Kennedy, Hal Holbrook, Jasmine Guy, John Rhys-Davies, Kathy Najimy, Rene Auberjonois, Scott Bakula