Top Secret on elokuva, johon liittyen itselläni ei oikeastaan ole minkäänlaista hassua tai kiinnostavaa kaskua tai tarinaa. Minä vain näin sen. Monta kertaa. Top Secret on niitä sellaisia elokuvia, jotka on tungettu alusta loppuun niin täyteen sisältöä ettei kaikkea ole millään mahdollista löytää edes useammalla katselukerralla. Koko jutun takana tietysti häärää Hei, Me Lennetään- ja Mies ja Alaston Ase -elokuvista tuttu ZAZ-kolmikko, ja kuten puuhakkaan trion muissakin elokuvissa, myös tässä pääideana on kaikessa yksinkertaisuudessaan ollut vyöryttää katsojan eteen mahdollisimman paljon mahdollisimman hölmöä läpändeerusta järjestä välittämättä. Tällä kertaa vyörytyksen kohteeksi on valittu Toiseen Maailmansotaan sijoittuvat elokuvat sekä Elvis-rainat.
Elokuvan päähenkilö on Val Kilmerin esittämä rocktähti Nick Rivers, joka elokuvan alussa lähtee esiintymiskutsun vuoksi hämäävästi Kolmatta Valtakuntaa muistuttavaan Itä-Saksaan, jossa nuori mies törmää kuvankauniiseen Hillary Flammondiin (Lucy Gutteridge) ja tulee pidätetyksi murhasta epäiltynä. Nick kuitenkin onnistuu pakenemaan vankilasta ja liittoutuu ranskalaisen vastarintaliikkeen kanssa vapauttaakseen Hillaryn syyttömänä vangitun isän (Michael Gough) vankilasta.
Mistä edes aloittaa tämän elokuvan ylistäminen? No, aloitetaan vaikka tarinasta. Muiden ZAZ-leffojen tavoin varsinainen tarina on olemassa vain ja ainoastaan irtovitsien viljelyä varten ja koko touhun hulluus vain lisää jutun huumoriarvoa. Top Secretin tapauksessa meno on trion muihin teoksiin nähden vielä kerta luokkaa kahelimpaa -tai ehkä tässä tapauksessa vain luovempaa. Otetaan esimerkiksi vaikka kohtaus, jossa Nick ja Hillary menevät ruotsalaiseen kirjakauppaan. Kohtauksen keskeinen idea piilee siinä, että natiivin korvaan ruotsinkieli kuulostaa takaperin puhutulta englannilta, minkä vuoksi koko kohtaus on alun perin kuvattu siten että näyttelijät ovat kävelleet ja elehtineet takaperin, mutta lausuneet vuorosanansa oikein päin ja kohtaus on lopulta käännetty toisin päin. Tällaista erityistä nerokkuutta koko elokuva on täynnä alusta loppuun.
Puhutaanpa hetkinen Hammerista. Ette kai luulleet että viitsisin taaskaan kirjoittaa arvostelua mainitsematta Herramme nimeä vähintään kerran. Noh, erehdyitte. Kuten niin moni muu oman aikansa elokuva, myös Top Secretiin on eksynyt muutama hassu viittaus Hammerin klassikoihin. Ensinnäkin Hillaryn isää esittävän Michael Goughin tunnetuin rooli ennen tätä elokuvaa ja Tim Burtonin Batmanejä lienee Hammerin ensimmäinen Dracula, jossa mies esittää Arthur Holmwoodia. Ruotsalaisena kirjakauppiaana nähdään itse Peter Cushing, joka tekee heti alkuun Frankensteinin Kirouksesta tutun suurennuslasimaneerinsa. Tiettävästi Cushing sai maskeerauksestaan bakteeri-infektion, joka oli lähes sokeuttaa miehen pysyvästi.
Näyttelijöistä loistavinta jälkeä tekee mielestäni Val Kilmer, joka tulkitsee Nick Riversiä antaumuksella ja joka solullaan, jopa tanssikohtaukset erinomaisesti läpi vetäen. Hillaryä esittävä Lucy Gutteridge ei ole perinteisessä mielessä kovinkaan kaksinen, mutta komediamielessä sopii Val Kilmerin rinnalle kuin nyrkki naamaan. Vastarintaliikkeen jäsenet ovat kaikki erinomaisia, eikä kaikkein vähiten suoraan jostain Sinisestä Laguunista karannut sinisilmäinen Christopher Villiers vähän homomaisena Nigelinä. Myös Lawrence of Arabiasta tuttu Omar Sarif tekee varsin hauskan lyhyen roolin epäonnisena vakoojana.
Top Secret on pahuksen hauska elokuva, sanoisin jopa, että yksi parhaista ja kekseliäimmistä komedioista koskaan, niitä harvoja elokuvia joita pystyy katsomaan loputtomasti uudestaan ja uudestaan ilman että se menettää rahtuakaan hauskuudestaan, päinvastoin. Itse asiassa tämä on mielestäni jopa hiukkasen parempi kuin ZAZ-trion muut elokuvat. Mikäli arvosteluni tuntuu kauhean suppealta ja epäinformatiiviselta, niin syy on siinä ettei tällaista elokuvaa yksinkertaisesti pysty järkevästi ja selkeästi selittämään auki, enkä suinkaan halua pilata niitä järjellisempiäkään kohtia turhaan selittelemällä. Top Secret on päästävä nauttimaan itse.
Arvio: 5/5
TOP
SECRET, 1984 USA, Iso-Britannia
Tuotanto: Hunt
Lowry, John Davison
Ohjaus: Jerry Zucker,
Jim Abrahams, David Zucker
Käsikirjoitus: Martyn
Burke, Jerry Zucker,
Jim Abrahams, David Zucker
Näyttelijät: Val
Kilmer, Peter Cushing, Michael Gough, Omar Sarif, Lucy Gutteridge
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.