Star Wars: The Force Awakens (2015)

Ensimmäinen näkemäni Star Wars -elokuva koskaan oli Pimeä Uhka silloin kun se joskus ilmestyi. Kyseessä taisi olla siihenastisen elokuvahistorian hypetetyin elokuva, jota moni jonotti jopa päiväkausia kadulla ja elokuvan nähtyäänkin kuvitteli nähneensä jonkin suuren mestariteoksen. Sittemmin hype laantui ja elokuvan arvostus laski omia aikojaan nollaluokkaan. Omasta mielestäni saagan kronologisesti ensimmäinen osa ei varsinaisesti ole sarjan huonoin, mutta häviää luonnollisesti alkuperäiselle trilogialle kädet alhaalla. Nimenomaan uusien Star Wars -elokuvien kohtalon vuoksi en itse yleensä koskaan katso hypetettyjä uutuuselokuvia tuoreeltaan vaan odotan rauhassa riehan laantumista ja yritän katsoa elokuvani mahdollisimman neutraalein odotuksin ja ilman fanilaseja. Nyt, melkein vuosi ilmestymisensä jälkeen uskalsin viimein katsoa Force Awakensin, jota parhaaksi Star Wars -leffaksikin on jo kuolaavan kansan keskuudessa keretty kehumaan. Katsotaan niin nähdään.

"Jesus fucking Christ!"

Tarina alkaa, kun Imperiumin ja prinsessa Leian johtamien kapinallisten sodan kannalta tärkeää informaatiota kuljettava droidi ajautuu aavikkoplaneetalla orvon nuoren käsiin. Tarinan aikana nuori lyöttäytyy yhteen ”pahan pojan” sekä edellisistä elokuvista tutun vanhan veijarin kanssa ja matkaa etsimään mystistä vanhaa jedimestaria. Samaan aikaan Imperiumi on rakentanut valtavan planeetan kokoisen avaruusaseman, joka pystyy tuhoamaan kokonaisia planeettoja ja jonka ainut heikkous on sen pääreaktorin poistoaukko. Pahisten pääjohtaja on tässä vaiheessa pelkästään hologrammina nähtävä mystinen hahmo, jonka oikea käsi on kaasunaamaria muistuttavan maskin ja tummanpuhuvan vaateparren takaa uhmaavasti puhkuva sith.

Kunhan pilailin. Tuo on oikeasti aivan ensimmäisen Star Warsin eli saagan neljännen osan juoni pähkinänkuoressa. Oikeasti tämän elokuvan tarina menee niin, että aavikkoplaneetalla asustava nuori Rey pelastaa prinsessa Leian johtamien kapinallisten ja Imperiumin välisen sodan kannalta tärkeää informaatiota kuljettavan droidin, lyöttäytyy yhteen Imperiumin joukoista karanneen Finnin sekä erään vanhoista elokuvista tutun veijarin kanssa sekä lähtee etsimään mystistä jedimestaria. Samaan aikaan Imperiumi on rakentanut Kuolontähti 3.0:n, jota tässä kutsutaan Starkilleriksi ja jonka ainut heikkous on sen pääreaktorin poistoaukko. Pahisten pääjohtaja on tässä vaiheessa pelkästään hologrammina nähtävä mystinen hahmo, jonka oikea käsi on kaasunaamaria muistuttavan maskin ja tummanpuhuvan vaateparren takaa uhmaavasti puhkuva sith.

"This is not Harry Potter and I'm not Severus Kalkaros. I mean at all."

Tämä ei siis ole vitsi. Koko Farce Awakensin juoni on käytännössä suoraan kopioitu alkuperäisestä trilogiasta; ainoastaan nimiä on vähän sieltä täältä muuteltu, mutta perusjuoni on lähes identtinen Uuden Toivon kanssa. Erityisen häiritsevältä tämä tuntuu, koska virallisen uuden kaanonin mukaan tämän elokuvan tapahtumat sijoittuvat vain 30 vuotta Jedin paluun jälkeen, jossa siis Voiman tasapaino palautui, Imperiumi tuhoutui sithien eliitin mukana ja kaikki avoimet kysymykset saivat vastauksensa. Farce Awakens ei edes yritä antaa tarinalleen minkäänlaista kontekstia tai selittää miten edellisen elokuvan lopusta päädyttiin uuden elokuvan tilanteeseen vaan muutamia vuosikymmeniä sitten tapahtuneet jutut tuntuvat olevan täysi mysteeri jopa tarinan keskeisimmille henkilöille.

Henkilöhahmot ovat mielestäni koko Farce Awakensin heikoin lenkki, johon koko leikki lopullisesti kaatuu. Rey on täydellinen esimerkki ns. Mary Sue -hahmosta, eli hahmosta, jolle ei ole muistettu kirjoittaa mitään inhimillisiä heikkouksia tai puutteita. Rey ei ikinä kohtaa minkäänlaista ongelmaa, johon ei oikeasti tietäisi ratkaisua jo etukäteen. Kokonaisten tähtialusten, jedivoimien, valomiekkataistelu ja muiden härpäkkeiden käyttökin sujuu neidiltä kuin vanhalta ammattilaiselta, vaikka elokuvan mukaan hän ei ole mitään niistä eläessään käyttänyt. Osumaa Rey ei luonnollisesti missään vaiheessa ota saati sitten osoita minkäänlaisia kuolevaisen merkkejä, eikä sitä myöden varsinaisesti opi mitään tai kasva ollenkaan. Suoraan sanoen Rey on äärimmäisen tylsä ja puiseva hahmo, eikä asiaa auta Daisy Ridleyn jatkuva irvistelyn ja pelkästään tyhjän mulkoilun välillä pomppiva näyttely. Lähes yhtä hämärä hahmo on Finn, stromtrooper joka elokuvan alussa huomaa olevansa väärällä puolella ja päättää karata. En ole mikään kaksinen Star Wars -tietäjä, mutta muistaakseni stromtrooperit ovat lähteestä riippuen joko kaapattuja lapsia tai klooneja ja aivopestyjä täydellisiksi sotilaiksi. Miksi sotimiseen oletettavasti koulittu Finn siis järkyttyy yhdestä kuolemasta tai miksi hahmo ylipäänsä eroaa niin paljon muista stormtroopereista? Vastauksia näihin ei elokuva anna.

"Are you my mommy?"

Ray ja Finn voivat olla vähän heikkoja hahmoja, mutta nekään eivät ole mitään verrattuna elokuvan varsinaisiin pahiksiin. Kylo Ren on käytännössä tämän elokuvan Darth Vader, sillä erotuksella ettei Kylo Renillä periaatteessa ole mitään syytä pitää koko naamaria. Darth Vaderhän oli puoliksi kone ja pysyi elossa laitteittensa ansiosta, mutta Kylo Ren on kokonaan ihminen. Miksi maski? Elokuvan alussa Kylo Renistä maalataan kuvaa jonkinlaisena ajan sormiaan napsauttamalla pysäyttävästä galakseja murskaavasta superpahiksesta, mutta hahmosta katoaa kaikki mystisyys ja hohto viimeistään siinä vaiheessa kun ukko ottaa naamarinsa pois ja alta paljastuu joltain Kalkaroksen kadonneelta pojalta näyttävä Adam Driver. Darth Hipster vieläpä kiukuttelee ja ottaa jokaiselta vastaantulijalta turpaan koko loppuelokuvan ajan. Koko potin räjäyttää kuitenkin elokuvan uusi pääpahis nimeltä Snoke. Ei ole vitsi. Paholaismaisen Darth Sidiouksen tilalle on saatu geneerinen sulanutta juustoa muistuttava cgi-mies nimeltä Snoke. Snoke. Darth Sidious olisi voinut pelkästään nimensä puolesta olla joku Julius Caesarin salamurhaajista tai karannut suoraan jostain Jumalaisen näytelmän sivuilta. Snoke sen sijaan voisi olla jonkun koomisen sivuhahmon nimi jossain Hanna-Barbera -piirretyissä, Jersey shoressa tai Thundercatsissa, ei uuden Star Warsin pääpahis. Snoke want smush smush!

"Watch me do my best Total Recall Arnie impression. Naagghhh!"

Tarinan aukoista ja epäloogisuuksista sekä hahmojen mielipuolisuudesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta tämän enempää ei tarinaa spoilaamatta paljoa voi turista. Farce Awakens ei pohjimmiltaan tarjoa yhtään mitään uutta aiempiin elokuviin nähden eikä tuo tarinaan ollenkaan uutta sisältöä vaan keskittyy rahastamaan nostalgialla. Tarina itsessään tuntuu etenevän lähinnä sattumien kautta kohtauksesta kohtaukseen ja sen hahmot ovat kuin päämäärättömiä nukkeja käsikirjoittajien aivoitusten keskellä. Esimerkiksi yhdessä ainoassa kohtauksessa ensin päähenkilö sattuu juoksemaan sisään hylättyyn avaruusalukseen, joka vain sattuu olemaan Millenium Falcon, joka vain sattuu olemaan tankattu ja lähtövalmis ja jota kukaan vain ei ole vuosikymmeniin sattunut kokeilemaan, minkä lisäksi Han Solo ja Chewbacca vain sattuvat osumaan seuraavaksi paikalle jne. Luulin, että Linnunradan käsikirja liftareille oli jo parodioinut tällaiset onnekkaat sattumukset kuoliaaksi, mutta aina oppii uutta. Edes elokuvan toimintakohtaukset eivät herätä minkäänlaisia tunteita, sillä siihenhän vaadittaisiin inhimillinen päähenkilö jonka puolesta jännitetään sekä superpaha roisto joka voisi sankaria tai sankareita oikeasti vammauttaa, mutta kumpiakaan ei tässä elokuvassa nähdä. Tilanne on vähän sama kuin jos Sarah Connor olisi ensimmäisessä Terminaattorissa ollut steroideilla pumpattu commando ja Arnold vastaavasti lihaton jatkuvasti turpiin ottava kynäniska. Asetelma toiminee lähinnä jonkinlaisena hämäränä parodiana tai farssina, muttei ollenkaan toimintaelokuvana.

"So... How's your Monday going?"

Kuten kirjoituksen sävystä varmaan voi huomata, en ole ollenkaan vihainen tai katkera siitä tosiasiasta, että tämäkin elokuva on menty tekemään. Farce Awakensin käsikirjoitus on uskomattoman aukkoinen ja mielikuvitukseton, hahmot joko täysin mielipuolisia tai loukkaavan yksiulotteisia ja kypsää 85:n vuoden ikää lähestyvän John Williamsin soundtrack sanalla sanoen vaisuhkoa tavaraa, mutta elokuva itsessään ei tuntunut niin loukkaavan tyhmältä tai inhottavalta samalla tavalla kuin joku Sausage party. Farce Awakens on lähinnä täysin tarkoitukseton nostalgialla rahastava ison rahan viihdetöräys, jossa ehkä parasta on ettei siinä ole Jar Jar Binksiä. Se ei ole paljon, mutta se on jotain.

PÄIVITYS. Last Jedin kammotuksen katsottuani ei tämä ollutkaan niin paha kuin aluksi luulin. Tämä sentään tyytyy toistelemaan vanhoja toimiviksi todettuja temppuja ja jopa rakentelee ihan kiinnostavia lähtöasetelmia tulevia elokuvia ajatellen, mutta Rian Johnson onnistui ryssimään koko jutun.


Arvio: 2.5/5

STAR WARS: THE FORCE AWAKENS, 2015 USA

Tuotanto: Kathleen Kennedy, J. J. Abrams, Bryan Burk

Ohjaus:  J.J. Abrams 

Käsikirjoitus: J.J. Abrams, Lawrence Kasdan

Näyttelijät: Adam Driver, Andy Serkis, Anthony Daniels, Carrie Fisher, Daisy Ridley, Domhnall Gleeson, Harrison Ford, John Boyega, Kenny Baker, Mark Hamill, Max von Sydow, Oscar Isaac, Peter Mayhew