Kovaa kyytiä ja kaunokaisia (1924)

Vaikka moni varmasti muuta mieltä asiasta onkin, itselleni Buster Keaton on ollut aina lähempänä sydäntä kuin Charlie Chaplin. Chaplin, vaikka erinomainen elokuvaohjaaja ja näyttelijä onkin, sortuu teoksissaan turhaan sentimentaalisuuteen ja katsojan säälin kerjäämiseen, mikä omasta mielestäni on pitemmän päälle ärsyttävää. Keatonin elokuvissa ote on huomattavasti neutraalimpi ja huumori parhaimmillaan erittäin luovaa, fyysistä ja rajoja rikkovaa -suorastaan surrealistista. Sherlock Jr. on yksi Keatonin tunnetuimmista ja yleensä ylistetyimmistä töistä, joka tyypillisesti löytyy kaikenlaisten parhaiden elokuvien listausten kärkipäästä. Tämä oli itselleni myös aikoinaan ensimmäinen koskaan näkemäni mykkäelokuva ja se kuuluu edelleen omiin suosikkeihini Keatonin töistä.

Elokuva kertoo Buster Keatonin esittämästä, omana aikanaan muodikkaasti salapoliisiromaaneja harrastavasta elokuvakojeen käyttäjästä, joka tarinan alussa lavastetaan kultakellon varkaudesta. Ennen pitkää Keatonin hahmo nukahtaa työssään ja astuu sisään elokuvaan, joka sattuukin sopivasti olemaan salapoliisitarina. Unessa Keaton on voittamaton salapoliisi Sherlock Jr, joka elokuvassa selvittää kadonneiden helmien tapausta ja selviääpä siinä sivussa myös tosielämänkin mysteeri.

Sherlock Jr. on luovan komiikan juhlaa ja ikimuistoisten gagien tykitystä alusta loppuun. Kohtaus, jossa Keaton astuu sisään elokuvan maailmaan on edelleen hämmästyttävän vakuuttavaa tehostekikkailua ja se on mielestäni jo yksinään kestänyt aikaa paremmin kuin yksikään uuden vuosituhannen cgi-pörinä. Keaton itse on haastattelussa sanonut tämän kauan päässään muhineen kohtauksen olleen varsinainen syy koko elokuvan tekemiseen. Toinen erityisen hauska kohta elokuvassa on legendaarinen biljardiottelu, jossa roistot ovat asettaneet erään biljardipallon tilalle pommin ja kädetön Keaton lyö mitä mielettömimmin tavoin siitä ohi ja yli. Tiettävästi tämä kohtaus toimi inspiraationa Uuno Turhapuro Armeijan Leivissä -elokuvan vastaavalle. Valmiiseen elokuvaan on päätynyt myös yksi vaarallisella tavalla epäonnistunut kohtaus, jossa Keaton juoksee ensin junan vaunujen katoilla ja jää roikkumaan vesipisteen putkeen samalla, kun putkesta alkaa tulla vettä hurjalla paineella ja Keaton lentää turvalleen maahan. Vesijuttu ei ollut suunniteltua ja Keaton mursi tässä niskansa. Eräässä koko elokuvan kuuluisimmista gageista Keaton hyppää vanhan naisen sylissä olevaan keskikokoiseen matkalaukkuun ja "katoaa". Tiettävästi tämä taikatemppu oli Keatonin isän suunnittelema, eikä sen ideaa varsinaisesti tunneta vieläkään.

Yksi erityisen hieno piirre elokuvassa on mielestäni sen sopiva pituus. Kolme varttia on juuri passeli määrä tällaiselle juonen- ja hahmojenkehitykseltään liki olemattomalle vauhtikomedialle. Näyttelijöistä tuskin tarvitsee pitkälti puhuakaan, sillä Keaton tunnettiin nimenomaan täysin ilmeettömänä näyttelijänä, mikä juontaa juurensa miehen lapsuuteen teatterissa. Keatonien perheen shown kohokohta oli aikoinaan kohtaus, jossa pientä nauravaa Busteria heiteltiinn pitkin lavaa, mutta kauhistuneiden ihmisten nurinan vuoksi poika joutui opettelemaan täydelliseen ilmeettömyyteen, mistä tulikin hänen tavaramerkkinsä.

Sherlock Jr. on pieni ja fillerivapaa, poikkeuksellisen moniulotteinen vauhtikomedia, jollaisia enää osata tehdä. Se tarjoaa koko pituutensa verran toinen toistaan paremmin ajoitettuja ja pikkupoikamaisempia gageja, jotka yhdessä hienojen erikoistehosteiden sekä trikkikuvauksen kanssa ovat edelleen huikeaa katseltavaa. Nykykatsojien iloksi näin vanhan elokuvan tekijänoikeudetkin ovat rauenneet jo aikoja sitten ja sen näkeminen on nykyisin ehkä helpompaa kuin koskaan aiemmin. Jotain muuten kertoo Buster Keatonin elokuvien tasosta, ettei tämä ole edes miehen elokuvista paras.

Arvio: 5/5

SHERLOCK JR, 1925 USA

Tuotanto: Joseph M. Schenck, Buster Keaton

Ohjaus: Buster Keaton

Käsikirjoitus: Clyde Bruckmann, Jean C. Havez, Joe Mitchell

Näyttelijät: Buster Keaton, Joe Keaton, Kathryn Maguire, Ward Crane