Spice World (1997)

Puhutaanpa hetkinen musiikista. On yleisesti tunnettu fakta, että suunnilleen kaikki hyvät tai muuten vaan kiinnostavat yhtyeet hajosivat tai kaupallistuivat 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa, ja ennen internetin aikakautta vähemmän muodikkaisiin mestariteoksiin ei päässyt käsiksi kuin vuosikausia niiden ilmestymisen jälkeen. Olen aikalainen ja löydän vieläkin toisinaan kaikenlaista huikeaa obskuuria ysärikamaa, josta ei silloi osattu unelmoidakaan, alkaen vaikka Marillionin, IQ:n ja Anatheman levyistä, unohtamatta Xysman. Sentencedin ja Amorphiksen alkupään erinomaisia levyjä.

Ikävintä vuosikymmenen kestäneessä musiikillisessa tyhjiössä oli, että se mahdollisti kaikenlaisen luokattoman kuonan nousemisen valtavaan suosioon; Spice Girls, vuosikymmenen suosituin tyttöbändi on vain yksi monista rappion ajan ällötyksistä. Yhteen aikaan radiossa tuskin muuta soitettiinkaan kuin Spice Girlsin kammottavia renkutuksia, joiden nimiä en muista enkä haluakaan. Muistan vielä kun radiossa uutisissa sanottiin eräänä aamuna, että Spice Girls on valloittanut maailman. Mieleen nousi lähinnä mielikuvat jostain Maailmojen sodasta, marsilaisten invaasiosta ja hullun tiedemiehen mielenhallintasäteestä.

Joka tapauksessa, koin tässä tarvetta päästellä vihdoin kauan patoutuneita höyryjä ja kohdata jälleen sisäisen demonini elokuvan muodossa: Spice Worldin, vuosikymmenen turhimman, muovisimman ja muuten vain tyhmimmän ilmiön pohjalta tehdyn jonninjoutavan elokuvan epäsikiön. Mikäli yhtyeen musiikilliset ansiot yhtään antavat viitteitä, ei tämä voi olla millään mittarilla kuraa kummempaa kuppaa -olkoonkin, että elokuvan ohjaajan tunnetuin työ lienee Pitkän Jussin majatalo ja elokuvassa roolin heittää mm. Meat Loaf ja Roger Moore. Se niistä alkuturinoista. Bring it on! This is Sparta!

Haluaisin mieluusti spoilata koko elokuvan ettei sitä tarvitsisi kenenkään koskaan katsoa, mutta tiukkaa tekee kun en itsekään saanut juonesta mitään selkoa. Pääosaa elokuvassa esittää luonnollisesti Spice Girls, jonka jäseniltä puuttuu täydellisesti kaikenlainen persoonallisuus ja järki, puhumattakaan muusikon- tai näyttelijäntaidoista. Enimmän osan elokuvan kestosta bändi lähinnä kulkee paikasta toiseen kaksikerroksisella bussilla ja puhuu sattumanvaraisista asioista keskenään. Jokaisen keskustelun päätteeksi leikataan flashbackiin tai muuhun aiheeseen liittyvään vastaavaan kuvatukseen, joiden kuvauksesta ja leikkauksesta vastanneet henkilöt lienevät sekavuudesta päätelleen olleet vähintään kolmen promillen edestä maistissa tätä tehdessään.

Jossain vaiheessa kiinnostukseni herpani sen verran, että tulin hetkeksi lukemaan Leffatykkiä. Kun taas palasin elokuvan pariin muutaman minuutin päästä, oli ruudussa joukko ufoja kysymässä maustemimmeiltä lippuja bändin keikalle. Ööhhh... Okkei? Välillä muutaman sekunnin verran ruudussa sitten vilahtaa Roger Moore ja Meat Loaf, joista kummallakaan ei ole mitään järkevää sanottavaa tai olennaista tekemistä elokuvan ”juonen” kanssa. Lopussa Spice Girls sitten esittää yhden tunnetuimmista biiseistään, jonka luku- ja kielitaidottamat suomalaislapset tunsivat aikoinaan nimellä ”hautsikahoutsai”. Sitten elokuva loppuu. Eikä hetkeäkään liian aikaisin!

Spice World on niin kömpelö tekele, ettei se edes jaksa naurattaa. Itse vertaisin kokemusta lähinnä vesikidutukseen, nimittäin oli vähintään yhtä tuskallinen kokemus koettaa pysyä kärryilä siitä mitä elokuvassa taas kerran tapahtuu ja miksi. Spice Worldin dialogi on täyttä puuta heinää, henkilöhahmot läpikuultavan ohuita, sen komedia tuotti lähes fyysistä tuskaa ja elokuvassa kuultava musiikki oli suoraan mäyrän kolmannesta reiästä. Erityisen kammottavaa katseltavaa oli elokuvan oksettavan lapsellinen lavastus ja toisinaan puvustus, jotka kaikessa muovisuudessaan olivat kuin suoraan jostain Pee-Wee Hermanin huuruisimmista tuotoksista. Tekisi mieleni vielä kyseenalaistaa ohjaajan mielenterveys, mutta käyköön armo tällä kertaa oikeudesta. En nimittäin usko että tätä kaoottista elokuvan irivikuvaa on oikeasti ohjannut kukaan.

Muistan joutuneeni tämän katsomaan jo silloin joskus uutena, mutta taisin nukahtaa jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen enkä siksi muista koko elokuvasta yhtään mitään. Jonkinlaista puudutusta tai nukutusta olisin totta vie kaivannut tälläkin kertaa. Nyt meni arvokkaat puolitoistatuntia lähinnä hukkaan. Lohduttavana asiana voinee ainakin sanoa, että Spice Girlsille kävi aikoinaan kuten kaikille muille samanlaisille muotikotkotuksille yleensä on tapana käydä: Se meni omia aikojaan pois muodista kun yhtyeen jäsenille alkoi kertyä ikää, eikä seksillä myyminen enää onnistunut entiseen malliin, ehkä onneksi. Ei enää koskaan Spice Girlsiä eikä Spice Worldia. Menispä seuraavaksi Justin Bieber ja muut vastaavat, samaan mustaan aukkoon ja kadotukseen vaan kaikki tyynni. Aamen.


Arvio: 1/5

SPICE WORLD, 1997 Iso-Britannia.

Tuotanto: Uri Fruchtmann, Barnaby Thompson

Ohjaus: Bob Spiers

Käsikirjoitus: Jamie Curtis, Kim Fuller, The Spice Girls

Näyttelijät: Spice Girls, Roger Moore, Meat Loaf