Minun nuoruudessani sellainen elokuva kuin Kultsi kutistin kakarat oli tosi valtava juttu. Elokuvan juonihan menee siten, että keksijä kutistaa vahingossa lapsensa, rahastusmielessä tehdyissä jatko-osissa myös itsenä. Mitenkään erityisen hyviksi kyseisiä elokuvia ei oikeastaan voi sanoa sen enempää kuin aiheesta tehtyä televisiosarjaakaan, mutta näyttävästi toteutettu visio muurahaisen kokoisista ihmisistä oli ennen tietokoneita todella vaikuttavaa nähtävää. Jos joku olisi kertonut Kultsin kopioineen ideansa suoraan 50-luvun puolivälissä tehdystä tieteiselokuvasta, en taatusti olisi uskonut. Mutta näinpä asia on. Kutistuva mies vain sattuu olemaan Kultsi kutistin kakaroita vähintään miljoona kertaa synkempi ja vaikuttavampi elokuvaelämys.
Elokuva alkaa, kun Scott Carey (Gary Williams) on kihlattunsa nauttimassa olostaan lainaveneellä. Emännän hakiessa kylmää olutta ulkona oleileva Scott altistuu säteilylle ja kemikaaleille. Puolen vuoden kuluttua Scott huomaa vaatteidensa käyneen liian isoiksi. Ennen pitkää selviää, että mies on alkanut pikkuhiljaa kutistua, eikä syytä kutistumiselle sen enempää kuin päätepistettä tai parannuskeinoa tunneta. Kutistumisen jatkuessa Scottin yhteys muihin ihmisiin katkeaa ja arkinen ympäristö käy hänelle aina vain vaarallisemmaksi ja vaarallisemmaksi. Kuten millä tahansa häiritseväksi tarkoitetulla tarinalla, ei Kutistuvalla miehelläkään ole yksiselitteistä lopetusta.
Vaikka elokuvan tekoaika ja -idea saattavat muuta vihjata, ei kyseessä ole mikään hauska ja viihdyttävä camp-kalkkuna, päinvastoin. Kutistuva mies ei oikeastaan ole ollenkaan hauska vaan kyseessä on nimenomaan traaginen ja surumielinen kuvaus erään parantumattomasti sairaan ihmisen loputtomasta ahdingosta sekä yrityksestä ymmärtää ja sopeutua tilanteeseensa, eli eräänlaisesta kasvutarinasta. Varsinaisen kutistumisteeman lisäksi tarinassa on hyvin vähän mielikuvituksellista sisältöä; tarinan henkilöt ja maailma tuntuvat uskottavilta ja reagoivat Scottin tilanteeseen mielestäni varsin realistisesti. Viimeistään puolivälin jälkeen elokuvassa ei kuulla lähes ollenkaan dialogia, sen sijaan tarinaa kuljettaa eteenpäin Scottin kertojaääni. Ratkaisu toimii erinomaisesti.
Kutistuminen itsessään on varsin mielenkiintoinen twisti perinteisiin scifi-kliseisiin nähden. Yleensähän säteilylle altistuva kasvaa jättiläiseksi ja lähtee riehumaan kaupungille, mutta tällä kertaa seurauksena on vain kutistuminen, joka antaa elokuvalle sen painostavan ja synkän tunnelman vähän samaan tapaan kuin torakaksi muuttuminen Kafkan Muodonmuutoksessa. Päähenkilön pienuutta korostamalla on yleensä kuvattu henkilön ahdistusta ja voimattomuutta, kuten on Kutistuvan miehenkin laita. Elokuvan erikoistehosteet ovat tekoaikaan nähden erinomaista jälkeä ja kestäneet aikaa äärimmäisen hyvin. Monessa kohtauksessa on yksinkertaisesti käytetty suurempia lavasteita, toisinaan nokkelia kuvakulmia korostamaan Scottin pienuutta. Toisinaan nähdään monimutkaisempia kikkoja, joissa keskinkertaisimmillaankin on mielestäni enemmän taikaa kuin pökkelöissä cgi-efekteissä.
Näyttelijöiden suhteen lienee turha edes puhua muista kuin Grant Williamsista, joka tekee tässä uransa ylivoimaisesti parhaan roolisuorituksen. Eivät muutkaan näyttelijät huonoja ole, koko elokuva nyt vain on rakennettu Williamsin hahmon ympärille ja muut henkilöt katoavat kuvioista viimeistään puolivälin jälkeen. Yksi asia tai kohtaus, josta tässä elokuvassa aivan erityisen paljon pidin on sen viimeiset kaksi minuuttia, jossa Scott pitää hienon monologinsa, joka mielestäni kuuluu elokuvahistorian hienoimpien joukkoon.
Kutistuva mies on yksinkertaisesti hieno ja ajattoman upea elokuva. Se edustaa mielestäni tieteiselokuvan luovempaa ja ajatuksia herättävämpää kastia ja kuuluisi omasta mielestän ainakini genren ystävien yleissivistykseen. Miksei myös muidenkin.
THE
INCREDIBLE SHRINKING MAN, 1957 USA
Tuotanto: Albert
Zugsmith
Ohjaus; Jack
Arnold
Käsikirjoitus: Richard
Matheson
Näyttelijät: April
Kent, Billy Curtis, Diana Darrin, Frank J.
Scannell, Grant Williams, Helene Marshall, Paul
Langton, Randy Stuart, Raymond Bailey, William
Schallert
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.