torstai 21. joulukuuta 2017

Kuudes kerta (2017)


Annika on yksityisetsivä. Annika ostaa maitoa. Annika käy asuntoesittelyssä. Annika harrastaa vähän vaakamamboa miesten kanssa. Annika on metsässä. Annika ajaa autolla. Annika ostaa keksejä. Annika menee suihkuun.
Ricky on kiinteistövälittäjä. Ricky nukkuu alasti. Ricky harrastaa vähän vaakamamboa Annikan kanssa. Ricky laittaa housut jalkaan. Ricky ajaa autolla. Ricky menee kauppaan. Ricky ostaa maitoa. Ricky käy suihkussa. Annika itkee.
Kuudes kerta on hyvin hyvin ongelmallinen elokuva. Kyseessä on pienimuotoinen kertomus kahden irtosuhteita harrastavan problemaattisen hahmon suhteesta vähän alkuperäisen Levottomien tapaan, mutta ilmeisesti päteväkin ohjaaja on tässä mennyt valintojensa kanssa pahemman kerran metsään. Tässä ei esimerkiksi avata päähenkilöiden motiiveja tai taustoja ollenkaan vaan kaikki mahdollinen jää täysin irralleen ja ilman kontekstia, mitä aivan liian suuri ja epämääräinen sivuhahmojen sekä -juonteiden katras, alkupään täydellinen fokuksen puute ynnä toisiaan seuraavien kohtausten pahemmanlaatuinen irrallisuus vielä edelleen pahentavat.
Itse elokuva tuntuu jakautuvan kahteen täysin erilliseen osaan: alussa ollaan menossa kevyemmällä ja humoristisemmalla asenteella ja lopuksi tihrustetaan itkua ja yritetään vääntää vakavampaakin draamaa, mutta kummassakaan ei suoranaisesti täysin onnistuta. Suurin syy epäonnistumiselle piilee kummankin päähenkilön täydellisessä epämiellyttävyydessä: jo alussa viitataan epämääräisesti kumpaisellakin irtosuhdeaddiktilla olevan mahdollinen puoliso ja lapsiakin, mutta sehän ei ole este estottoman hedonistisille seksiseikkailuille. En tiedä teistä, mutta parisuhteessa pettäminen ja perheiden hajottaminen eivät ainakaan omasta mielestäni ole mitenkään erityisen sympaattisia tai innostavia juttuja. Kummastakin sietäisi saada selkäänsä.

Mutta sitten se kaikkein olennaisin eli seksikohtaukset. Kai tässä on sentään hyvää seksiä kansalle? Lihaa piiloon ja nakkia kukkaroon? No ei. Ne harvat seksikohtaukset, joita tässä nähdään ovat äärimmäisen tylsää ja ilotonta seurattavaa. Ilmeisesti Maarit Lalli pyrki tarkoituksella tekemään irtosuhteista kertovan elokuvan seksistä ja ihmissuhteista mahdollisimman pinnallisia ja triviaaleja, mutta ilmeisesti paperilla pahuksen nokkelalta näyttävä ratkaisu kääntyy lopulta täysin itseään vastaan. Tilannetta voisi verrata samaan, jos vaikka itse vääntäisin haisevat jätökset sillipurkkiin ja veisin sen jonain yhteiskuntakriittisenä taideteoksena Kiasmaan näytille. Sillipurkin sisältö on loppujen lopuksi täysin sama olipa kyseessä tarkoituksellinen temppu tai ei, samoin tämän elokuvan.
Kuudes kerta on äärimmäisen pitkäveteinen ja tympeä elokuvantapainen, joka pysyy vain vaivoin kasassa hyvien näyttelijöiden ja ihan mukiinmenevän kuvauksensa voimin. Mitenkään erityisen viihdyttävää tai kiinnostavaa elämystä tästä ei kyllä saa kirveelläkään. Parempaa draamaa on tehty pelkästään suomalaisvoimin vaikka kuinka.


Arvio: 1/5


KUUDES KERTA, 2017 Suomi
Tuotanto: Maarit Lalli
Ohjaus:
Maarit Lalli
Käsikirjoitus: Maarit Lalli
Näyttelijät: A
ksa Korttila, Antti Luusuaniemi, Arja Saijonmaa, Dick Idman, Esko Salminen, Minna Haapkylä, Pihla Viitala, Pirkka-Pekka Petelius, Reino Nordin, Sebastian Rejman, Stig Rästa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.