Aquarius (2016)

Henkilökohtaisesti olin suunnitellut Aquariuksen arvostelemista jo kuukausikaupalla, mutten millään löytänyt aikaa näin mammuttimaisen elokuvan katseluun ennen joululomaa. Kyseessä on yksi kuluneen ja edeltäneen vuoden kehutuimmista ja kohutuimmista brasilialaisista elokuvista. Maassa ilmeisesti suoritettiin jokin aika sitten vähän isompi vallankeikaus ja uusi järjestys päätti alkaa sabotoimaan ja rankaisemaan vanhan järjestelmän kannattajia kaikenlaisilla tihutöillä perinteiseen banaanivaltiotyyliin. Varsin seesteiselle Aquariukselleesimerkiksi lätkäistiin kotimaassaan kovin mahdollinen ikäraja ja jätettiin tylysti ulos maan virallisesta Oscar-ehdokaskilvasta. Suomessa tämä on näytetty virallisesti vain yhden festarinäytöksen verran, kuinkas muuten.

Aquariuksen päähenkilö on Clara, omanlaisestaan musiikkimaustaan tunnettu eläköitynyt musiikkikriitikko ja intellektuelli, kuolleen miehensä varoin pienessä, mutta kodikkaassa Aquarius-huoneistossa elävä leskinainen, jonka paikallinen rakennusyhtiö yrittää suostutella muuttamaan kodistaan suunnitteilla olevan teräsbetonikolossin tieltä. Claran lapset yrittävät taivuttaa vanhaa emäntää suostumaan rakennusfirman tarjoukseen, mutta Clara on itsepintaisesti päättänyt panna kovan kovaa vastaan. Kamppailunsa tuoksinassa Clara oppii tuntemaan paremmin niin itseään kuin ympäröivää yhteiskuntaakin.

Katsottuani Aquariuksen vihdoin kokonaan, ei jäänyt kyllä mitään epäselvyyttä miksei tätä ole laajemmin Suomessa julkaistu. Aquarius on erittäin pitkä ja hidas elokuva, jossa ei periaatteessa tapahdu paljoa mitään, jossa puhutaan paljon ja joka kaiken lisäksi vaatii jatkuvasti äärimmäistä tarkkaavaisuutta ja nopeita hoksottimia, jotta siitä saa yhtään mitään irti. Heti elokuvan alussa esimerkiksi nähdään pieni takauma, jossa nuori Clara on juhlistamassa vanhan sukulaisensa syntymäpäiviä, kuuntelee Queeniä ja hahmon lyhyitä hiuksia kehutaan seksikkäiksi. Sitten leikataankin nykyaikaan ja huomataan, että kaikki sukulaiset ja ystävät loistavat poissaolollaan, Clarasta on itsestään tullut mummu ja hiustyylikin on nuorta Claraa tavanomaisempi ja tylsempi.

Mutta lisää seuraa. Seuraavaksi huomataan, että Claran hyllyt ovat täynnä vinyylejä, c-kasetteja ja kirjoja ja seinilläkin on lähinnä ikivanhojen elokuvien julisteita ja koristekäärmeitä. Elokuva toisin sanoen kertoo vanhentuneen Claran olevan hyvin vanhanaikainen, vähän vanhemmiten eristäytynyt ja seksuaalisesti turhautunut kulttuuri-ihminen. Vielä muutaman sekunnin verran tarkkasilmäisempi voi huomata Claralla olevan vain yhden rinnan, mikä viittaa hahmon selviytyneen rintasyövästä. Claralla itsellään on lisäksi selvästi hieman afrikkalaista verta, joten hahmon täytyy olla erityisen sitkeä ja älykäs päästäkseen näinkin hyvään asemaan elämässä ja yhteiskunnassa. Aquarius itse symboloi Claraa ja Claran suhde rakennusfirmaan keskivertoihmisen suhdetta Brasilian legendaarisen korruptoituneeseen ja kieroutuneeseen systeemiin.

Näin siis elokuvan ensimmäiset puolisen tuntia, mutta loppuelokuva jatkaa pitkälti samalla visuaalisesti vihjailevalla kerrontatyylillä. Mitään edellisistä ei siis selitellä katsojalle mitenkään erikseen vaan kaikki olennainen pitää huomata ja ymmärtää ihan itse.

Täytyy sanoa, etten osannut odottaa tältä yhtään mitään ennen katsomista; kaikenlaiset juonireferaatitkin jätin tarkoituksella lukematta. Ehkä tämä juuri siitä syystä ihastuttikin niin kovin paljon. Sonia Bragan upeasti tulkitsemasta Clarasta itsestään kasvaa elokuvan mittaan mielettömän monimutkainen ja rikas persoonallisuus, jonka edesottamuksista jaksoi olla loppuun asti kiinnostunut, eivätkä pienemmissä sivuosissa nähtävät kasvotkaan juuri paljoa huonommaksi jää. Aquarius onkin kauttaaltaan harvinaisen hyvin näytelty ja yllättävänkin sensuelli elokuva – jotain ihan muuta kuin keskiverto Hollywood-tuotokset noin yleensä.

Ainut pieni ongelma tässä itselläni oli vähän töksähtävältä tuntunut lopetus asiakirjakuvioineen. Claran kohtalo jäi lopulta pahasti auki, mutta katsojalle annetaan kuitenkin ymmärtää hahmon saaneen rakennusfirmasta henkisen voiton. Itse olisin kaivannut ehkä hitusen selkeämpää ja paremmin kypsyteltyä ratkaisua Claran lähes koko kaksi ja puolituntisen elokuvan kestäneelle ongelmalle.

Kleber Mendonça Filhon Aquarius on kuitenkin pienistä kömmähdyksistään huolimatta erittäin hieno elokuva. En lähtisi tätä ihan tuosta vain suosittelemaan kenelle tahansa, sen verran paljon energiaa ja keskittymiskykyä tämän katsominen vaatii. Helpompiin ja vaivattomampiin viihdeleffoihin tottuneille tätä ei kai voi tarjota ollenkaan. Jos tiedät pitäväsi Hollywoodin ulkopuolelta tulevista vähän keskivertoa persoonallisemmista ja vaikeammista leffoista, tämä voi hyvinkin olla Embrace of the Serpentin ohella parasta eteläamerikkalaista elokuvaa viimeiseen pariin vuoteen.


Arvio: 5/5


AQUARIUS, 2016 Brasilia, Ranska
Tuotanto: Siad Ben Said, Emilie Lesclaux, Michel Merkt
Ohjaus: Kleber Mendonça Filho
Käsikirjoitus: Kleber Mendonça Filho
Näyttelijät: Buda Lira, Carla Ribas, Fernando Teixeira, Humberto Carrão, Irandhir Santos, Maeve Jinkings, Paula De Renor, Sonia Braga, Zoraide Coleto