Mass Effect: Paragon Lost (2012)

Tässä muutama päivää sitten yritin pitkästä aikaa pelailla läpi alkuperäistä Mass Effect -trilogiaa, yhtä suosikkipelitrilogioistani koskaan. Kolmannen osan kanssa kävikin sitten niin, että tosielämän paha korporaatio Electronic Arts olikin poistanut omat Origin-tunnukseni vanhentuneina ja koska yhden kopion lisäosineen voi rekisteröidä vain yhdelle käyttäjätunnukselle, joutuu pelaamiseksi hankkimaan kokonaan uuden kopion ja ostamaan lisäosat uudelleen. Oma muinoin uutena ja vastailmestyneenä isolla rahalla ostettu kopioni on nyt siis täysin käyttökelvoton ja roskiskamaa. En totisesti ole ikinä eläessäni päässyt todistamaan yhtä häikäilemätöntä tapaa huijata ja rahastaa ihmisiä. Mistä muistinkin sopivasti tämän elokuvan.

Mass Effect: Paragon Lost on puhtaana rahastustuotteena likimain samaa kaliiberia kaiken muun Electronic Artsin tuottaman syövän kanssa, mutta tällä kertaa ehkä vähän vaatimattomammin. Tätä ei oikeastaan tarvitse omistaa pelatakseen itse peliä ja tämän riittääkin ostaa vain kerran; eri asia sitten haluaako kukaan tällaista katsoa. Mass Effect Andromedan jälkeen koko sarjan maine taitaa jo olla sitä luokkaa, ettei tähän omin tein kajoakaan muut kuin kovimmat nostalgikot, jos hekään. Itse suosittelisin tätä ehkä paatuneimmille masokisteille tai vaikka Jackassiin hanuriin työnnettäväksi.

Ei varmaan ole kovin fiksua tai kohteliasta virnuilla kenenkään nimelle, mutta muistan hymähtäneeni vähäsen kun näin tämänkin leffan päähenkilönä pönöttävää mustaa kaveria esittävän heebon nimeltä Freddie Prinze jr. Ajattelin, että kyseessä on perinteiseen ghettohenkeen joku siisti gangstanimi tyyliin Puff Daddy, Ice-T tai Lauri Tähkä, mutta olin väärässä; kaverin nimi on oikeasti Prinze zetalla. Voi vain kuvitella miten paljon maailmasssa vinoillaan kaverille, jonka nimi muistuttaa jotain nettimeemiä. Zzzzzn CV koostuu vielä sellaisista mestariteoksista kuin Wing Commander, Tiedän mitä teit viime kesänä ja Scooby-Doo, joten tämän jälkeen ei Mass Effectiäkään enää pysty pelaamaan ajattelematta jotain piereskelevää koiraa.

Paragon Lost sijoittuu kahden ensimmäisen Ass Effectin väliseen aikaan ja seuraa kolmannesta osasta tutun, paperisenohuen ja tylsän James Vegan puuhasteluja ja kohtaamista toisesta osasta tuttujen collectorien kanssa. Välissä sitten tapellaan, räiskitään ja viljellään vähän melodraamaa sinne tänne. Vanhoja hahmoja vilautellaan pikkuisen joissain kohtauksissa, mutta niiden klassisia ääninäyttelijöitä ei tähän jostain syystä saatu mukaan vaan tuuraamaan on hankittu jotain kakkosdivarin keskinkertaisuuksia. Tiesittekös muuten, että David Andersonia peleissä näyttelevä upealla bassoäänellä siunattu Keith David on se musta kaveri John Carpenterin The Thing - "Se" jostakin istä? No nyt tiedätte. Sillä miehellä on aivan älyttömän makea ääni. Fanitan. Respect. Keith Davidia ei siis kuulla tässä lyhärissä. Buuuuu.

Sattuneista syistä en ole pystynyt pelaamaan kolmatta Mess Effectiä ollenkaan viime aikoina, joten joudun kirjoittamaan tässä lähinnä vanhan muistikuvan varassa. James Vegasta muistan ainoastaan, että hahmo oli jo pelissä niin unettavan tympeä ja persoonallisuutena niin mielenkiinnoton, että unohdin koko hahmon olemassaolon täydellisesti jo ensimmäisen tunnin pelaamisen jälkeen. Ehkä Electronic Arts teki tässäkin tapauksessa perinteisen temppunsa, eli leikkasi pelistä kaiken hahmon tarinan ja puristi siitä erillisen tuhnuleffan rahastusmielessä. Itse pelistähän leikattiin yli kolmasosa sisällöstä ja myytiin erillisenä dlc:nä, joten ei ainakaan yllättäisi. Hauskinta niissä peleissä oli asentaa gaymodi ja kuksia Garruksen kanssa.

Ensimmäinen ja isoin ongelma koko Paragon Lostissa on sen typerä perusidea. Kuka haluaa oikeasti nähdä tämän tylsän ja hengettömän ukkelin heilumista, kun samaan aikaan Massi Effectin universumissa olisi oikeasti kiinnostavampiakin hahmoja ja tarinoita kerrottavaksi. Miettikää vaikka elokuvaa Garruksesta jakamassa omankädenoikeutta Omegassa, suosikkitytsy Tali keskellä omaa toisessa osassa jatkuvaa tehtäväänsä tai mitä tahansa muuta kahden ensimmäisen osan huippukiinnostavista hahmoista omassa elokuvassaan. Kuka tai mikä on James Vega? Vincent Vegan kadonnut poika? Ehkä tämä on sittenkin osa jotain isompaa tarantinoversumia? Mene ja tiedä.

Tämän leffan animaatiosta voi vain sanoa, että se kusee vähintään yhtä paljon kuin kaikki muukin; jos silmät voisivat, niin ne taatusti oksentaisivat tätä katsoessa. Tavallaan tuhnun laadun ymmärtääkin kun kyseessä on suoraan videolla julkaistu animaatio, mutta silti. Paragon Lostin hahmot tuntuvat lähinnä puhuvilta stillkuvilta ja geneerisiltä animeukoilta, joista etenkin kroganit vain vaivoin muistuttavat ulkoisesti pelien vastaavia. Eniten suolaa haavoille kaataa tieto, että tämän tuotti sama studio, joka on vastuussa Mamoru Oshiin parhaista elokuvista aina Patlabor: The Moviesta Ghost in the Shell 2: Innocenceen, joten luokattoman halpa animaatio sattuu silmiin ja sieluun sitten senkin edestä. Jossei muuta, niin ainakin tämä voittaa ne Andromedan kasvoanimaatiot. Jes.

Nykyään pelaaminen on tehty mahdollisimman hankalaksi ja kalliiksi, kaikki järkevä sisältö aivan perusjutun lisäksi on erillisten mikromaksujen takana ja tarinan ymmärtämiseksi pitää haalia virallista oheiskrääsää nurkkiin ihan harmiksi asti. Kokeilin äskettäin ihan huvin vuoksi pelata pitkästä aikaa vanhoja NES-pelejä ja muistin jälleen mikä niissä aikoinaan viehätti ja vei mukanaan. Super Mario Bros, Castlevania, Legend of Zelda ja Ninja Gaiden ovat jo kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin täysin ajattoman hauskoja ja simppeleitä pelejä, jotka voi koska tahansa työntää koneeseen, pelata ja lainata vaikka kavereille. Ei mitään ylimääräisiä maksuja, dlc:itä, turhia oheistuotteta tai vastaavia vaan koko peli on siinä kädessä ja kasetilla, valmiina pelattavaksi. Milloin perus maalaisjärjestä mahtoi tulla maailmassa niin pahuksen iso synti? Kysynpä vaan.

Mass Effect: Paragon Lost ei todellakaan ole mikään täysin kelvoton nollan tähden elokuva (1-1.5 oikeampi), mutta se edustaa ainakin itselleni sitä tiettyä nykypäivän pelialan ja erityisesti Electronic Artsin harrastamaa raivostuttavaa rahastushenkeä, jonka koen vieneen ilon koko touhusta ja pilanneen itselleni rakkaan alkuperäisen pelikulttuurin täydellisesti. En henkilökohtaisesti ole enää vuosikausiin kajonnut ainoaankaan uutuuspeliin tai niiden oheistuotteisiin enkä meinaa enää kajota jatkossakaan. Koko Electronic Artsin sikarahastus yhdessä kolmannen Ass Effectin kanssa pelleilyn kanssa viimeistään opetti rakastamaan vanhoja klassikoita ja Super Mariota. Toisin sanoen Electronic Arts ja Paragon Lost ovat hanurista ja kumpaisenkin soisi lähinnä painuvan sinne takaisin. Välttäkää.


Arvio: 0.5/5


MASS EFFECT: PARAGON LOST 2012, Japani, USA
Tuotanto: April Bennett, Justin Cook, Manami Fukawa
Ohjaus: Atsushi Takeuchi
Käsikirjoitus: Henry Gilroy
Näyttelijät: Freddie Prinze Jr., Monica Rial