Julieta (2016)

Joudun häpeäkseni tunnustamaan, että vaikka monta monituista espanjalaista elokuvaa olenkin aikojen saatossa tullut katsoneeksi, en ennen Julietaa ole varsinaisesti nähnyt legendaariselta Pedro Almodóvarilta ainuttakaan joitain pieniä pätkiä lukuun ottamatta. Ei siksi, etteikö Almodóvarilla olisi nimeä ja elokuviaan yleensä kehuta kovastikin, mutta ne ovat monesti varsin ryppyotsaisia ja kuivia draamoja, joista ainakaan itse en mainosten ja takakansitekstien perusteella ole jaksanut innostua kovinkaan paljoa, vaikkei niistä yksikään mitenkään huono varmasti ole.

Kirjallisuuden nobelisti Alice Munro sen sijaan on ainakin itselleni nimenä huomattavasti tutumpi; tädin hienoja ja aistillisia novelleja on julkaistu suomeksi reippaan puoleisesti jo kaukaiselta 70-luvulta lähtien. Mitään erityisen kulttia ei Munronkaan tuotanto varsinaisesti ole, mutta hienoista novelleista luulisi ainakin saavan tehtyä vähintäänkin yhtä hienon elokuvan. Lisäksi Pedro Almodóvar tunnetaan erityisesti tällaisten naiskeskisten tarinoiden erikoismiehenä, joten epäonnistuminen ei tässä tapauksessa ole mahdollistakaan.

Julieta kertoo nimensä mukaisesti viisikymppisestä Julieta-nimisestä naisesta, joka elokuvan alussa saa hermoromahduksen törmättyään kaupungilla aikuisen, äidistään kauan sitten eronneen tyttärensä lapsuudenystävään. Julieta jättää ensitöikseen miesystävänsä ja muuttaa takaisin huoneistoon, jossa asui aiemmin tyttärensä kanssa. Varsinainen tarina kerrotaan takaumina useamma aikatasolla, kun Julieta alkaa kirjoittaa kirjemuotoista päiväkirjaa, jossa tämä käy läpi elämäänsä ja suhdettaan etääntyneeseen tyttäreensä. Yleistunnelma elokuvassa on hyvin melankolinen ja toisinaan tarinassa kolkutellaan enemmänkin ihmismielen synkempiä mustasukkaisuuden, syyllisyyden ja masennuksen ulottuvuuksia.

Yksi juttu, josta erityisen paljon pidän tässä elokuvassa on tapa, jolla sen tarina on kerrottu. Monessa kohtaa Julieta puhuu sisäisenä monologina suoraan yleisölle, joka juonen edetessä samaistuu yhä enemmän tarinassa tyttären rooliin. En muista nähneeni vastaavaa hienoista tehokeinoa kovinkaan montaa vuosikausiin, ensimmäisenä tästä tuli mieleen vähän samanlaisen kerronnan kanssa leikkivä Yön eläimet, joka ei mielestäni ollut likimainkaan niin hyvä kuin olisi voinut olla. Julietassa tarinaa seurataan kirjoittajan näkökulmasta ja se on ”faktaa”, joten koko jutusta välittää jo kättelyssä huomattavasti enemmän kuin omaan nokkeluuteensa kompastelevassa Yön eläimissä.

Olen lukenut jostain, että alunperin Almodóvar aikoi sijoittaa tarinan Amerikkaan ja New Yorkiin, pääosaankin oltiin jo buukattu Meryl Streep, mutta suunnitelmat päätettiin perua viime hetkellä ja kuvaukset siirrettiinkin Espanjaan Almodóvarin koettua vieraassa kulttuurissa ja vieraalla kielellä työskentelyn vähän turhankin hankalaksi. Itse en osaisi tätä tarinaa ja hahmoja kuvitellakaan harmaaseen New Yorkiin, sen verran hyvin kokonaisuus mielestäni istuu nimenomaan espanjalaisiin maisemiin.

Väreistä puheen ollen, Julieta on poikkeuksellisen värikylläinen ja visuaalisesti nätti elokuva; kaikki mahdollinen kuvauksesta, lavastuksesta ja puvustuksesta lähtien on tehty viimeisen päälle. Näyttelijöistä etenkin Julietaa eri aikatasoilla esittävät Emma Suaréz ja Adriana Ugarte olivat mielestäni erityisen hyvässä vedossa. Meryl Streep olisi varmasti ollut teknisesti parempi pääosaan, mutta omasta mielestäni huomattavasti tuntemattomampiin espanjalaisiin näyttelijöihin on pelkästään helpompaa samaistua. Siltäkin kantilta Almodóvarin alkuperäissuunnitelmien peruminen tuntuu siis erittäin loogiselta.

Jos nyt oikein hakemalla hakee tästä jotain pientä nipottamista, niin kokonaisuus tuntuu ehkä pikkaisen turhan kuivahkolta ja huumorittomalta sekä hahmot omaan makuuni hiukan turhan etäisiltä. Muutoinkin tarinasta tuntuu puuttuvan ”se” tietty kristallinen terävyys, joka saisi itseltä sukat pyörimään jalassa. Mutta tämä onkin oikeasti vain väkisin haettua pikkusälää; itse elokuva on kaikin puolin kelpoisa ja hyvin tehty, ei siinä mitään. Ehkä tämä on muutoinkin enemmän naisille suunnattu enkä vain kuulu varsinaiseen kohderyhmään. Sen verran lupaavalta tämä kuitenkin vaikuttaa, että voisi myöhemmin palata Pedro Almodóvarin pariin vaikka lyhyehkön leffamaratonin verran. Mutta siitä lisää joskus myöhemmin.


JULIETA, 2016 Espanja
Tuotanto: Agustin Almodovar, Pedro Almodovar, Esther Garcia
Ohjaus: Pedro Almodovar
Käsikirjoitus: Pedro Almodovar, Alice Munro
Näyttelijät: Adriana Ugarte, Emma Suárez