Avalon (2001)

Ghost in the Shellistä kaavailtiin japanilaisen animaation ja Mamoru Oshiin suurta kansainvälistä läpimurtoelokuvaa, mutta loppujen lopuksi elokuvan menestys jäi kriitikoiden ylistyksestä huolimatta odotettua vähäisemmäksi ja Oshii itse saavutti lännessä nimeä lähinnä aktiivisten harrastajien ja muiden elokuvantekijöiden keskuudessa. Ghost in the Shelln julkaisua seurannut mediarumba ja festivaalikierrokset uuvuttivat miestä siinä määrin, ettei Oshii tehnyt seuraavaa pitkää elokuvaa yli viiteen vuoteen.

Avalon on japanilaiseksi elokuvaksi melkoinen kummajainen. Tässä ei ensinnäkään puhuta sanaakaan japania, vaan koko elokuva on kuvattu Puolassa ja tehty pitkälti puolalaisin voimin. Erikoisen kuvauspaikan valintaan vaikutti Mamoru Oshiin tunnettu kiinnostus länsimaista kulttuuria ja eurooppalaisia – etenkin puolalaisia – elokuvia kohtaan. Tätä kannattaakin katsoa ennen kaikkea Oshiin tarantinomaisena pastissina ja tribuuttina kaikille miehen eurooppalaisille suosikkielokuville ja -ohjaajille.

Elokuvan tarina sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa kansan syvät rivit ovat addiktoituneet virtuaalitodellisuutta hyödyntävään sotapeliin nimeltä Avalon. Tarinan päähenkilö on Motoko Kusanagia ulkoisesti muistuttava Ash, vanhassa loukossa koiransa kanssa asusteleva Avalonin pelaamiseen erikoistunut soolopelaaja, jonka pyrkimyksenä elokuvassa on saavuttaa Avalonin legendaarinen salattu Special A -kenttä, johon kertaalleen sisään astuneet eivät koskaan ole palanneet siitä kertomaan. Avalon on saanut nimensä kuningas Arthurin legendasta, jossa se on myyttinen saari toisessa maailmassa. Elokuvan tarina sisältääkin huomattavan paljon viittauksia myös itse Arthurin legendaan.

Mikäli Mamoru Oshiin muut elokuvat ovat tuttuja, niin Avalonin tyyli tuskin tarjoaa kauheasti yllätyksiä. Kerberos-leffojen ja Patlaboreiden tapaan tässä ei varsinaisesti nähdä toimintaa kovinkaan paljoa vaan pääosa elokuvasta kuluu hitaassa tunnelmallisessa patsastelussa ja mystisen salatun kentän mysteerin pohdiskelussa. Elokuvan rähjäinen ja väritön itäeurooppalainen maailma on selvästi viittaus Andrei Tarkovskin Stalkerin ja Chris Markerin Kiitoradan suuntaan. Hassua lopputwistiä en halua spoilata, mutta sen yhtenä ideana on kerronnan tyylin muutos lennossa Tarkovskista Ingmar Bergmanin suuntaan.

Kuvauksellisesti Avalon taitaa olla kaikista Mamoru Oshiin elokuvista paras. Lähestulkoon jokainen kuva koko elokuvassa on suunniteltu viivottimen kanssa ja viimeisen päälle, sitä on kiva katsella. Harvoissa taistelukohtauksissakaan ei käytetä mitään teatteriaseita ja tankkeja vaan aitoa Puolan armeijan kalustoa – yksi syy Avalonin kuvaamiseen nimenomaan Puolassa.

Koska tässä puhutaan puolaa, on vähän vaikeaa lähteä arvioimaan näyttelyn tasoa, mutta mitenkään häiritsevää se ei ainakaan missään kohtaa ole. Oshiin hovisäveltäjä Kenji Kawai on jälleen oma erinomainen itsensä ja miehen takuuhyvä soundtrack pääseekin oikeuksiinsa erityisesti loppupuolella. Pienoisena ryppynä tässä harmittaa paikoin pahasti vanhentuneet cgi-erikoistehosteet, joita onneksi kuitenkin nähdään tässä mahdollisimman vähän.

Siinä se sitten taitaakin olla. Jos Mamoru Oshiin muu tuotanto on jo tätä katsoessa tuttua ja lähellä sydäntä, tykkää varmasti tästäkin. Avalon on hyvin hidas ja raskas, mutta siitä löytyy jotakuinkin kaikki sellaiset tyypilliset kikat ja twistit, joita Oshii parhaissa töissään tapaa viljellä. En osaa tätä oikein keskivertokatsojille lähteä suosittelemaan, mutta Oshiin muiden elokuvien ystäville tämä on vähintäänkin pakollista katseltavaa. On tämä ainakin hengeltään ja tyyliltään miljardi biljardia kertaa lähempänä Ghost in the Shelliä kuin se Hollywoodin paksapökäle.

Triviaa: James Cameron fanittaa tätä elokuvaa.


Arvio: 4.5/5


AVALON, 2001 Japani, Puola
Tuotanto: Atsushi Kubo
Ohjaus: Mamoru Oshii
Käsikirjoitus: Kazunori Ito
Näyttelijät: Alicja Sapryk, Bartlomiej Swiderski, Dariusz Biskupski, Jerzy Gudejko, Katarzyna Bargielowska, Małgorzata Foremniak, Wladyslaw Kowalski